Kodin saanut koira: SWEET FANNY (nyk. Halla)

Syntymäaika: 2/2020
Sukupuoli: narttu
steriloidaan
Sijainti: Romania (One Rescue Association, Cosoba)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseenluovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta

11.9.2020
Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017 ja yhdistyksellä on tarha Cosobassa, noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Tarhalla asuu useita satoja koiria ja lisäksi kissoja ja mm. pari hevosta ja vuohia.  Cosoban tarha on suuresta eläinten määrästä huolimatta kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri, koirat hoidetaan ja niiden elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.

Suloisen Fannyn tarina on adoptio-ohjelmassamme olevien pentukoirien joukossa hieman poikkeuksellinen. Fannya ei ole tuotu tarhan portille yhdessä sisarustensa kanssa eikä sitä ole löydetty hylättynä tien varrelta tai pellolta.  Sen sijaan Fanny on saanut alkunsa tarhalla ”vahinkona” ja yhteensattumien summana. Kun huolehdittavana on satoja koiria ja muita eläimiä joka päivä, joskus sattuu inhimillisiä virheitä. Niinpä todennäköisesti koko monen sadan koiran tarhan ainoat steriloimattomat narttu ja uros päätyivät asumaan yhdessä samaan aitaukseen. Fannyn emon tiineyttä ei huomattu ennen kuin eräänä aamuna vanhempiensa seurasta löytyi pikkuinen pentu, joka sai nimekseen Fanny. Fannyn isä on komea huskymix ja äiti Lalae upea valkoinen paimenkoiramix. Lalae on jo saanut kodin Saksasta ja nyt on Fannykin aika aloittaa matka kotikoiraksi.

Sweet Fanny on nyt noin seitsemän kuukautta vanha, suloinen ja kiltti tyttö, joka ei arkaile ihmisen seurassa. Fanny on aktiivinen ja reipas pentu ja tulee muiden koirien, niin pentujen kuin aikuisten, kanssa hyvin toimeen. Fanny haukkuu kun on aihetta, mutta sen äänenkäyttö on normaalia. Tytön suonissa virtaa jonkun Romaniassa käytettävän paimenkoiran verta, joten kun Fanny varttuu aikuiseksi, saattaa vahtivietti näyttäytyä. Ihanteellinen koti Fannylle olisikin koti, jossa olisi iso piha tytön omaksi vartiointialueeksi.

Fannysta kasvaa noin 50 cm korkea ja noin 20 kg painava keskikokoinen koira.

Päivitykset

1.11.2020
Sweet Fanny on omassa kodissaan ja on saanut uuden Halla. Onnellista elämää Halla ja perhe!

25.9.2020
Sweet Fanny on varattu ja oma koti odottaa Suomessa.

11.9.2020
Sweet Fanny aloittaa kodin ja oman perheen etsimisen adoptio-ohjelmassamme.


Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Sweet Fanny saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Sweet Fanny on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Sweet Fannyn yhteyshenkilönä toimii Marjukka Kokko

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: