Kodin saanut koira: LALAE

Syntymäaika: 2017
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association, Cosoba)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta

14.10.2019
Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017, yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Se on yksi Kulkurien keskeisimpiä yhteistyötahoja Romaniassa. Kaikki kauttamme Suomeen saapuvat koirat kulkevat tämän tarhan kautta, jossa niille tehdään kaikki tarvittavat valmistelut lentoa varten. Tarhalla asuu useita satoja koiria. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri, koirat hoidetaan ja niiden elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.

Kaunis Lalae on löydetty tarhan läheiseltä pellolta, jossa se oleili pienten pentujensa kanssa. Valitettavasti vain kaksi pennuista selvisi hengissä, muut ehtivät kuolla, luultavasti kylmään, ennen kuin pesue löydettiin. Nämä kaksi onnekasta, eloonjäänyttä pentua ovat muuttamassa Saksaan omiin koteihinsa ja nyt on tullut aika etsiä myös tälle kärsivälliselle ja lempeälle äitikoiralle oma koti.

Lalae on iloinen ja pirteä paimenkoirasekoitus, joka ottaa iloisesti ja avoimesti vastaan niin tutut kuin tuntemattomatkin ihmiset. Aktiiviemme tavatessa Lalaen maaliskuisella reissullaan, se tulee heti rennosti tutustumaan vierailijoihin, eikä tunnu jännittävän tilannetta. Huomio on sille kovin mieluista ja se nauttisikin varmasti monenlaisesta tekemisestä oman perheensä parissa. Pelkäksi sohvaperunaksi tästä nuoresta neitokaisesta tuskin on, vaan tulevan kodin on tarjottava myös riittävä määrä liikuntaa tälle isohkolle koiralle.  Lalae on koiraseuran suhteen valikoiva. Tällä hetkellä Lalae asuu husky-uroksen kanssa, mutta etenkin kierrosten noustessa voi ruuasta tulla sanomista koirien välille. Tästä syystä Lalaelle etsitään varmuuden vuoksi kotia ainoana koirana. Lalaen ei kuultu haukkuvan vierailun aikana.

Lalae on n. 55-57cm korkea ja painaa noin 30kg.

Päivitykset

5.5.2020

Lalae on adoptoitu Saksaan.

14.10.2019

Lalae on saanut toisen huskyn häkkikaverikseen edellisen päästyä omaan kotiinsa. Uroksen ja Lalaen välit vaikuttavat mutkattomilta, mutta Adina kertoo, että kumpikin koirista on tarkka ruuastaan. Lalae on ihmistä kohtaan yhä edelleen lempeä, avoin ja välitön. Se painautuu ihmiseen kiinni ja antaa käsitellä miten vaan. Ihmisen kanssa Lalae on todella luottavainen, itsevarma ja miellyttävä. Lalae nauttisi varmasti kovasti saadessan oman pihan, jota vartioida ja ihmisten jakamattoman huomion.

4.9.2019

Lisätty uusia kuvia Lalaelle.

18.8.2019

Reipas Lalae ilahtuu saadessaan ihmisvieraita aktiiviemme heinäkuisella reissulla. Lalae on iso ja innokas tyttö, joka ei vierasta lainkaan ihmistä. Sen naama on yhtä hymyä, kun ihmiset tulevat sen luo ja se hyppelehtiikin innoissaan ihmistä vasten ja syö mielellään nameja, mitä hänelle tarjotaan. Lalae jatkaa eloaan husky-uroksen kanssa. pääosin yhteiselo on sopuisaa, mutta etenkin ruuan suhteen Lalae on urosta kohtaan päsmäri ja yhteiselo toimii luultavasti siitä syystä, että husky antaa Lalaen päsmäröidä, eikä provosoidu. Lisätty tälle upealle koiralle video ja kuvia.

1.6.2019

Lalae odottelee häkissään vierailijoita jo matkan päästä. Kun se näkee ihmisen lähestyvän, alkaa se haukkua huomiota ja hyppiä häkin kaltereita vasten innoissaan. Se tulee muitta mutkitta ihmisen luo ja on tosi reipas. Lalae hyppii innoissaan ihmistä vasten ja sillä kestää hetki rauhoittua. Namit maistuvat tytölle ja hetken härväämisen jälkeen se saakin kierroksiaan hieman tasattua. Lalae asuu tapaamisemme aikana yhdessä ison uroskoiran kanssa ja ne tulevat Adinan mukaan kohtalaisen hyvin toimeen. Lalae on urosta kohtaan hieman pompotteleva ja ruokailutilanteet saattavat aiheuttaa Adinan mukaan kärhämää. Muutama päivä tapaamisen jälkeen kuitenkin saamme tietää, että koirilla oli tullut yhteenotto, mikä meni nopeasti ohi, mutta turvallisuussyistä Lalae siirrettiin asumaan yksin. Lalae on tarhalla melko stressaantuneen oloinen, eikä sillä ole mitään järkevää tekemistä, mihin purkaa energiansa. Tämä varmasti osaltaan johti myös tilanteeseen toisen koiran kanssa, sillä kierrokset ja stressi olivat kummallakin koiralla korkealla. Lalae on todella kultainen, aktiivinen ja iloinen koira, joka on tällä hetkellä ympäristönsä uhri, kuten niin oni muukin aktiivinen koira, joka on tarhalla pienessä häkissä.

14.3.2019

Lalae aloitti kodin etsimisen Kulkurien adoptio- ohjelmassa.

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Lalae saapuu Suomeen asianmukaisesti steriloituna, rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Lalae on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:  Nina Ehrström

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: