Kodin saanut koira: COOKIE C

Syntymäaika: 2014
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Happy Dogs Moreni)
Kokoarvio:

Perustiedot ja tausta 
30.10.2020

Happy Dogs Moreni on eläintenhoitajana työskentelevän Anda Popescun vetämä yhdistys ja Kulkurien yhteistyökumppani. Morenin tarha sijaitsee noin 1,5 tunnin ajomatkan päässä Bukarestista ja siellä majailee noin 100 koiraa. Andalle on tärkeää, että koirat voivat niin hyvin kuin mahdollista ja ettei koiramäärä tarhalla nouse kohtuuttoman suureksi. Tarhan koirat asuvat pääsääntöisesti yksin häkeissään, joissain häkeissä on kaksi koiraa. Häkkialue on kokonaan katettu ja niissä kaikissa on oma koppi. Kaikki koirat pääsevät myös päivittäin ulkoilemaan vapaana tarhan suurelle aidatulle pihalle. Tarhalla on kuitenkin tiivis tunnelma ja tarha on meluisa ja stressaava, kuten tarhat usein ovat.

Cookien tarina on surullinen. Se on päätynyt tarhalle jo pentuna ja se on siellä edelleen. Sen elämäntarina on oikeastaan siinä. Cookie ei ole juuri nähnyt maailmaan tarhan porttien ulkopuolella ja tarhan porttien sisäpuolella sen maailma koostuu päivittäin samanlaisena toistuvasta rutiinista ja loputtomasta odotuksesta. Koirien perustarpeista huolehditaan kyllä, mutta ei se pidemmän päälle kunnollista koiran elämää ole. Tarhaelämä on virikkeetöntä, stressaavaa ja yksinäistä, ympärillä olevasta hälystä huolimatta. Tarhakoira ei ole kenenkään oma, se vain on.

Cookie on aina ollut niinsanotusti ongelmaton koira, Anda kertoo meille tavatessamme hänet ja Cookien Morenin tarhalla tammikuussa 2020. Cookie on ollut aina ongelmaton, mutta myös vähän näkymätön, vähän huomaamaton. Ihan kuin se olisi sulautunut tarhaan. Ja onhan se tavallaan sulautunutkin, eihän se tiedä mistään muusta. Pitkään Cookie kuitenkin oli iloinen, avoin ja hassutteleva. Viime aikoina se on vakavoitunut. Ikäkin tietysti vaikuttaa, onhan Cookie elänyt häkissään jo kuusi vuotta ja saavuttanut hyvinkin keski-iän. Mutta ihan kuin siinä olisi muutakin, Anda katsoo Cookieta pitään ja toteaa hiljaa, että ihan kuin se olisi luovuttanut, että elämässä koskaan olisi tämän kummempaa. Koirat eivät osaa toivoa ja tai kyseenalaistaa, mutta masentua ne voivat ympäristönsä ankeudesta, jatkuvasta stressitilasta, virikkeettömyydestä, liian vähästä sosiaalisesta kanssakäymisestä ihmisen kanssa, liian vähästä mahdollisuudesta toteuttaa lajityypillistä käyttäytymistä. Ehkä niin on käynyt Cookielle.

Cookie suhtautuu meihin, vieraisiin ihmisiin, välinpitämättömän ystävällisesti. Se ei tule kopistaan ulos vieraillessamme sen häkissä, mutta ei se vaikuta pelkäävänkään. Se katselee mitä touhuamme, syö tarjotut namit ja antaa koskettaa, mutta ihan kuin se ei odottaisi vierailulta sen enempää. Anda kertoo, että tuttujen ihmisen kanssa ja etenkin ulkoiluaitauksessa se on iloisempi, se antaa hyvin käsitellä itseään ja viihtyy ihmisten lähellä ja pihaa kierrellen.

Me tiedämme, ettei Cookie ole joka kodin koira, mutta me haluamme antaa sille erittäin tarpeeseen tulevan mahdollisuuden. Jospa Cookiesta tulisi vielä onnellinen koira.

Cookie etsii rauhallista kotia rauhallisesta ympäristöstä, jossa voisi olla tasapainoinen koirakaveri valmiina. Omistajalla tulee olla kokemusta rescuekoirista/ujoista koirista ennestään ja ehdotonta motivaatiota, aikaa ja resursseja tukea Cookieta sen täysin uudessa elämässä pienin ja hitain askelin eteenpäin.

Cookie on paimenmaisen sirohko rakenteeltaan, noin 55 cm korkea ja arviolta 20 kg painoinen. Cookie on steriloitu.

 

Päivitykset 

14.3.2021
Cookie saapui omaan kotiin 13.3.2021. Onnea uuteen elämään Cookie & perhe!

24.2.2021
Cookie rakas, sinut on nähty, oma koti odottaa sinua.

Cookie on varattu Suomeen.

30.10.2020
Saimme kuulumisia Cookielta. Elämä on varsin ennallaan tarhalla. Cookie elää samassa häkissä, samassa stressaavassa, virikkeettömässä ympäristössä kuin aina. Joskus Cookie pääsee onneksi ulkoilemaan tarhan sisäpihalle, kuten tuoreella videolla näemme. Cookie tulee hyvin toimeen muiden koirien kanssa, kuten videolla näkyvän Leonien. Cookie selkeästi nauttii vapaana pihalla jaloittelusta, haistelusta ja vapaudesta.

Lisätty Cookielle uusia videoita ja kuvia.

30.1.2020
Cookie aloitti kodin etsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa.


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Cookie saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Cookie on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan sivuillamme adoptoitavan eläimen terveyteenkoiran omistajan oppaaseenadoptoinnin kustannuksiin ja luovutussopimukseen ennen yhteydenottoa.

Yhteyshenkilö:  Salla Honkapää

 

 

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: