Kodin saanut koira: UNELIAS (Kääpiöpennut) (nyk. Maca)

Syntymäaika: 4/2020
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association)
Kokoarvio:

 

Unelias on saanut useita kyselyitä, joten tällä hetkellä emme ota vastaan enää uusia kyselyitä. Kiitos häntä kohtaan osoitetusta mielenkiinnosta!

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
23.7.2020

Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017 ja yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Tarhalla asuu useita satoja koiria. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri, koirat hoidetaan ja niiden elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.

Kevät on Romanian eläinsuojelijoille raskasta aikaa. Lämpenevät ilmat ja ulkona aktiivisemmin liikkuvat, steriloimattomat koirat pariutuvat ja pentuja syntyy enemmän, kuin minään muuna vuodenaikana. Ja jolleivät pennut ehdi kuolla sairauksiin tai tulla tapetuiksi jo ensimmäisinä elinviikkoinaan, ne usein lopulta hylätään koiratarhojen porteille. Niin kävi myös Kääpiöpennuille: Viisaalle, Jörölle, Lystikkäälle, Uneliaalle, Ujolle, Nuhanenälle ja Vilkkaalle. Niistä ensimmäiset viikot huolehtinut raskaana ollut nainen synnytti vauvansa, eikä enää pystynyt pitämään pennuista huolta, vaan jätti ne Adinan hoiviin Cosoban tarhalle.

Nyt noin kolmekuiset pennut ovat iloisia, leikkisiä ja melko huolettoman oloisia tyyppejä. Nimestään huolimatta pikkuinen Unelias ei ole sieltä väsyneimmästä päästä, vaan on sisarustensa tapaan menevä ja innokas pentu. Kaikki sisarukset tulevat erinomaisesti toimeen keskenään, leikkivät, touhuavat ja peuhaavat päivittäin. Toistaiseksi riitatilanteita ei ole tullut ja pennut vaikuttavatkin koiraporukassa erittäin sopuisilta. Unelias olisikin varmasti innoissaan kotoa löytyvästä innokkaasta koirakaverista, joka voisi opettaa sille kotikoiran tärkeitä taitoja.

Ensimmäisten kuukausien harvojen ihmiskontaktien vuoksi on ymmärrettävää, että sekä Unelias että muut sisarukset toistaiseksi hiukan vierastavat täysin uusia ihmisiä ja saattavat jännittää, mutta tuttujen kanssa ne ovat todella rohkeita ja reippaita pentuja. Kokemuksien karttuessa pennut varmasti saavat lisää rohkeutta ja itsevarmuutta myös vieraiden ihmisten seurassa.

Ihan kääpiöitä pennut eivät nimistään huolimatta ole, vaan niiden odotetaan kasvavan aikuisina noin 50 cm korkeiksi ja painavan noin 20 kiloa.

Päivitykset

19.9.2020

Voi onnen päivä. Unelias matkusti kahden sisaruksensa kanssa Suomeen ja tapasi ensi kertaa oman perheensä <3 Samalla hän sai myös uuden hienon nimen; Maca. Onnea Maca ja perhe!

16.8.2020

Unelias saa uneksia tulevina öinä ihania unia. Hänet on tänään varattu omaan kotiin <3 Onnea Unelias ja tuleva perhe!

23.7.2020
Unelias ja sen kuusi sisarusta aloittivat kodinetsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa.


Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Pyydämme erityisesti alle viiden kuukauden ikäisten pentujen kotiehdokkaita huomioimaan, että pienten pentujen riski sairastua adoptioprosessin aikana esimerkiksi parvoon tai penikkatautiin on mahdollinen. Heikon alun elämässään saaneet pennut omaavat usein alhaisen vastustuskyvyn ja varsinkin emottomat pennut ovat vaarassa sairastua hengenvaarallisestikin. Pennuille aloitetaan rokotusohjelma heti madotuksen jälkeen niiden löydyttyä/saavuttua tarhalle/iän salliessa ja siihen mennessä kun vaatimamme kattava rokotusohjelma on täydellinen ja pentu valmis matkustamaan kotiin (5 kk iässä), ovat riskit näiden pentutautien suhteen ohitettu.

Mikäli Unelias tulee Suomeen alle kuuden kuukauden ikäisenä, sitä ei steriloida ennen kotiutumista. Tällöin tuleva koti sitoutuu steriloimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu omistajan niin halutessa steriloinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen/yhteyshenkilöösi ennen sterilointia.

Unelias saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Unelias on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Uneliaan yhteyshenkilönä toimii Anne-Mari Vihtonen.

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: