Kodin saanut koira: ECHO (nyk. Emma)

Syntymäaika: 02/2020
Sukupuoli: narttu
steriloidaan
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association/Cosoba)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017 ja yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Tarhalla asuu useita satoja koiria. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri, koirat hoidetaan ja niiden elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.

Cosoban porteille hylätään aivan jatkuvasti koiria eri kokoonpanoissa. Näin on käynyt myös Echolle sisaruksineen ja emoineen. Heidän elämänsä alusta ei ole tietoa, eikä myöskään siitä, kuka heidät on tarhalle tuonut.

Hylätyksi tuleminen ja tarhalle päätyminen on vaikuttanut nuoreen Echoon vahvasti. Echo onkin ujo ja jännittää ihmisten kohtaamista  Echo tuleekin tarvitsemaan paljon aikaa ja kärsivällisyyttä sopeutumisessa uuteen elämään. Oikeanlaisessa, rauhallisessa kodissa joka osaa ja haluaa antaa Echolle aikaa ja osaa rohkaista tyttöä elämässä eteenpäin, voisi tämä kaunis ja kovia kokenut tyttö rentoutua ja nauttia elämästä. Tie siihen voi olla pitkä, mutta varmasti sen arvoinen!

Echolle etsitään ensisijaisesti kotia, jolla on kokemusta herkemmistä ja aremmista koirista sekä omataan positiiviseen vahvistamiseen perustuvia koulutustapoja. Echo viihtyisi todennäköisesti parhaiten rauhallisessa aikuiskodissa ja rauhallisessa ympäristössä, mielellään rivi-tai omakotitalossa. Echon kotiutumisessa auttaisi varmasti myös ystävällinen koirakaveri. Echoa ei luovuteta lapsiperheeseen.

Kooltaan Echo on noin 40 cm korkea ja painaa noin 8 kg. Echo voi kasvaa tästä vielä jonkin verran.

Päivitykset
12.12.2020
Suloinen Echo, saapui Suomeen oman perheensä luokse. Samalla hän sai uuden nimen, Emma. Onnellista yhteistä tulevaisuutta perhe ja Emma!

26.11.2020

Herkkä Echo on varattu omaan loppuelämän kotiin, jossa häntä jo kovasti odotetaan.

12.9.2020
Ujo Echo tulee mukaan Kulkureiden adoptio-ohjelmaan etsimään omaa kotiaan.


Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Echo saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Echo on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Echon yhteyshenkilönä toimii Mari Jokinen.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: