Kodin saanut koira: CODIZA

Syntymäaika: 2017
Sukupuoli: uros
kastroidaan
Sijainti: Romaniassa (Mihaela Rafailescu)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseenluovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
4.4.2022

Mihaela Rafailescu on romanialainen eläintenhoitaja, joka työskentelee yhdessä miehensä Georgen kanssa eläinten kuljetusyritys Zuzu Expressillä. Zuzu kuljettaa kaikki Kulkureiden kautta kodin saaneet koirat Suomeen. Zuzulla toimimisen lisäksi Mihaela ja George tarjoavat kuljetuspalveluita Romanian sisällä. Pariskunta on myös pelastanut useita kodittomia koiria, jotka asuvat tällä hetkellä heidän kotipihassaan. Suurin osa näistä koirista on hylätty Mihaelan perheen talon eteen, koska paikalliset tietävät, että he huolehtivat hyvin eläimistään. Mihaelan perheessä kaikki ovatkin eläinrakkaita ja koirilla on hyvät oltavat. He saavat tarvitsemaansa hoitoa ja pääsevat viettämään aikaa myös ihmisten seurassa. Olemme tutustuneet Mihaelaan kuluneen reilun vuoden aikana ja heidän pyytäessä apua kotonaan olevien kodittomien koirien auttamiseksi, aloitimme mielellämme yhteistyön hänen kanssaan. Tällä hetkellä Mihaelan hoivissa asustaa perheen kissojen lisäksi yhteensä 11 koiraa, joista neljä aloittavat kodinetsinnän Kulkureiden adoptio-ohjelmassa.

Mihaelan äiti on löytänyt Codizan, kun tämä oli tassustaan jumissa aidassa kiinni. Äiti irrotti Codizan pinteestä ja toi turvaan Mihaelan luoksen. Codiza on nyt asunut noin kolme vuotta Mihaelan luona

Codiza on luonteeltaan hyvin alistuva eikä tee laumassa itsestään numeroa. Codiza perääntyy ja väistää muita koiria ja antaa heidän hakea namit vierailevilta ihmisitä. Codizaa ujostuttaa vierailulle tulleet uudet ihmiset, mutta hän heiluttaa häntää ja vaikuttaa varovaisen kiinnostuneelta. Kun vieras ihminen kääntää hänelle selän, Codzilla uskaltaa tulla haistelemaan ja hakemaan namin kädestä. Namit maistuivat myös suoraan maasta. Kun vieras ihminen rapsuttaa Codizaa, hän jähmettyy jännittävässä tilanteessa ja poistuu kaummaksi. Hetken tauon jälkeen Codiza palasi sitten namien voimalla taas lähemmäksi ihmisiä  Oman perheen ihmisiä Codiza ei jännitä, vaan nauttii heidän rapsutuksistaan rennosti ja hyväntuulisesti.

Codiza vaikuttaa rauhalliselta ja ystävälliseltä koiralta, joka voisi oikeassa ympäristössä reipastua nopeastikin. Codiza sopisi parhaiten aikuiseen perheeseeen ja rauhalliseen ympäristöön Tulevalta perheeltä edellytetään sitoutumista lempeyteen ja koiralähtöisten koirankäsittelymenetelmien käyttöön. Mikäli tulevassa perheessä on koirakaveri, tämän tulisi olla ystävällinen ja rauhallinen luonteeltaan. Codizan ei kuulla haukkuvan.

Kooltaan Codiza on noin 47 cm ja 15 kg.

Päivitykset

11.12.2022
Codiza matkusti omaan kotiin Suomeen 19.11.2022

23.7.2022
Codiza on varattu omaan kotiin.

4.4.2022
Codizan elämässä ei ole tapahtunut suuria muutoksia, elämä rullaa kuten ennenkin. Codizalle lisätty uusia kuvia ja videoita.

20.11.2021
Codiza tulee mukaan Kulkureiden adoptio-ohjelmaan etsimään omaa kotiaan.

*******************************

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Codiza saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Codiza on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Salla Honkapää (ensiyhteydenotot sähköpostitse)

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: