Uusi projekti: Steriloinnit Giurgiussa

Meillä on huikean jännittäviä uutisia!

Olemme tänä kesänä lanseeranneet sterilointirintamalla täysin uuden projektin, jolla toivomme olevan pitkälle kantavia, pysyviä vaikutuksia adoptioyhteistyökumppanimme One Rescue Associationin Cosoban tarhan kestämättömään tilanteeseen.

Viimeisen parin vuoden aikana tarhalle, sen portille, tai välittömään läheisyyteen on alettu hylkäämään entistä enemmän koiria kokoajan kasvavassa määrin. Tarhalla on jo nyt noin 500 koiraa ja tarhan omistajan Adina Vladutin resurssit auttaa ovat vähissä. Tarve avulle Cosoban seudulla on massiivinen ja yhteensä apua olisi tarvinnut 182 koiraa touko- ja kesäkuun aikana. Näistä koirista 62 pystyttiin ottamaan tarhalle turvaan.

Steriloinnit Giurgiussa -projektin tavoitteena on vähentää Cosoban koiratarhalle hylättävien koirien määrää pysyvästi ja näin parantaa paikallisten koirien oloja, vähentää syntyvien pentujen määrää ja keventää tarhan kuormitusta.

Adinan lisäksi myös sterilointiyhteistyötahojemme Paws Care Vetin ja Sache Vetin tiimit ovat mukana projektissa, jonka tavoitteena on toteuttaa laajamittaisia sterilointitoimenpiteitä Giurgiun piirikunnan pohjoisosassa. Tämä piirikunnan osa käsittää noin 32 kylää, Cosoba mukaan lukien. Selvitystyön perusteella nämä kylät ovat juurisyy Cosoban tarhan ongelmiin, sillä niissä ei tähän asti ole totetutettu tarpeeksi laajaa sterilointi- ja valistustyötä.

Olemme todella innoissamme tästä uudesta projektista ja toivomme, että olette sitä meidän kanssamme! Raportoimme projektista ja sen etenemisestä sekä somekanavissamme että kotisivuillamme täällä.

Olemme kiitollisia kaikesta tuesta, mitä projektia varten voimme saada, sillä tuhansien sterilointien toteuttaminen tulee vaatimaan valtavasti rahallisia resursseja.

Tue Steriloinnit Giurgiussa -projektia näin:

  • MobilePaylla vapaavalintainen summa numeroon 23855, viestiksi steriloinnit
  • Tililahjoituksena tilille Rescueyhdistys Kulkurit ry (Nordea) FI73 1029 3000 3566 41, viite 2299

Suurkiitos tuesta!
#steriloinnitgiurgiussa


Poliisihallitus on myöntänyt rahankeräysluvan Rescueyhdistys Kulkurit ry:lle 17.11.2022. Toimeenpanoaika on toistaiseksi voimassaoleva alkaen 01.01.2023 ja lupa kattaa koko Suomen Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Päätöksen numero on RA/2022/1617.

Lue myös:

Rescueyhdistys Kulkurit rekrytoi!

Rescueyhdistys Kulkurit ry on vuonna 2012 perustettu hyväntekeväisyysjärjestö, joka toimii kestävän eläinsuojelutyön periaatteiden mukaisesti auttaen kohdemaansa Romanian kodittomia eläimiä monitahoisesti ja vastuullisesti. Arvoihimme kuuluu vastuullisuuden lisäksi...

lue lisää

Avoin rekry sometiimiin

Rescueyhdistys Kulkurit ry on vuonna 2012 perustettu hyväntekeväisyysjärjestö, joka toimii kestävän eläinsuojelutyön periaatteiden mukaisesti auttaen kohdemaansa Romanian kodittomia eläimiä monitahoisesti ja vastuullisesti. Arvoihimme kuuluu vastuullisuuden lisäksi...

lue lisää

Kulkurien hallitus 2025-2026

Rescueyhdistys Kulkurit ry valitsi vuosikokouksessaan 9.5.2025 uuden hallituksen kaudelle 2025-2026. Hallitus järjestäytyi 13.5., ja nyt on aika esitellä yhdistyksen uuden hallituksen jäsenet. Essi Tenho hallituksen puheenjohtaja “Ensikosketukseni rescuetoimintaan...

lue lisää

Yhdessä ehjäksi -yleinen tarhakeräys tuotti 24 365,67€

Yhdessä ehjäksi – 24 365,67 x kiitos! ❤️‍ Teidän avullanne 27.–30.4. toteutettu ”Yhdessä ehjäksi” -yleinen tarhakeräys tuotti huikeat 24 365,67 €! Tämä summa ei ole vain valtava luku – se on katto pään päälle, ehjä koppi, turvallinen aitaus, ehjä häkin pohja tassujen...

lue lisää

Kulkurien ystävänpäivämyyjäiset Lahelassa 8.2.

Tervetuloa Kulkurien ystävänpäivämyyjäisiin – tue eläinsuojelutyötä ostoksillasi!   Lauantaina 8.2.2025 klo 10–14 Lahelassa (Lahelantie 280, Tuusula) järjestetään Kulkurien ystävänpäivämyyjäiset, joissa voit nauttia rennosta tunnelmasta, herkullisista...

lue lisää

Rescueyhdistys Kulkurit rekrytoi!

Rescueyhdistys Kulkurit ry on vuonna 2012 perustettu hyväntekeväisyysjärjestö, joka toimii kestävän eläinsuojelutyön periaatteiden mukaisesti auttaen kohdemaansa Romanian kodittomia eläimiä monitahoisesti ja vastuullisesti. Arvoihimme kuuluu vastuullisuuden lisäksi...

lue lisää

Shout it Out -huutokaupan tuotto yli 10 000 euroa

Loppuvuodesta oli taas aika huutaa koirien hyväksi vuosittaisessa Shout it Out -hyväntekeväisyyshuutokaupassamme, ja nyt on kiitosten aika. Ja vilpittömästi saammekin taas kerran kiittää, sillä te – parhaat tukijamme – huusitte huutiksen tuotteita yhteensä yli 10 000...

lue lisää