Kodin saanut koira: FIELDIE (nyk. Sara)

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

30.4.2015

30.4.2015

FIELDIE

* narttu

* arvioitu syntymäaika 2013

* steriloidaan

* Romaniassa

 

 

 

 

18.5.2015
Glina on pieni kylä, joka sijaitsee noin 20 km Romanian pääkaupungista Bukarestista.Toisen pääyhteistyökumppanimme, Asociatia A Doua Sansan ylläpitämällä Glinassa sijaitsevalla tarhalla käy vilske ja vilinä. Tarhalla asuu satoja koiria alkeellisissa häkeissä. Osa koirista on elänyt tarhalla vuosia, osa on vastasaapuneita.

Fieldie on pieni ja reipas glinalaiskoira, joka löydettiin Hieldien kanssa pellolta. Fieldie elelee tarhalla vapaana muiden koirien kanssa ja tulee niiden kaikkien kanssa toimeen. Muiden koirien rähinöihin Fieldie ei ota osaa, mutta omaa kuitenkin sen verran omaa tahtoa, etti jää muiden jalkoihin. Mitä tulee ihmisiin, Fieldie tulee itse ihmisen luokse ja antaa rapsutella itseään. Kyllästyttyään se lähtee pois. Tarhalla se ei juurikaan hauku, joten sen koti voisi sijaita kerrostalossakin. Fieldie on sympaattinen ja kaunis pikkukoira, josta on moneksi.

Fieldie on noin 25- 30 senttiä korkea ja painaa kuudesta kahdeksaan kiloa.

11.7.2015
Aktiivimme vierailivat heinäkuisella Glinan tarhalla, jossa he tapasivat myös erottamattoman parivaljakon Fieldien ja Hieldien, jotka asuvat tarhalla vapaana. Fieldie on todella sosiaalinen kaveri, joka ihmisen tavatessaan juoksee suoraan luokse ja hyppii huomiota hakiessaan sekä pyrkiessään syliin, jossa viihtyy. Luonteeltaan Fieldie on varsin itsetietoinen ja siskonsa Hieldien kanssa hieman dominoi pihan muita koiria. Se on myös aika peloton ja käy komentelemassa myös itseään isompia koiria siinä määrin, että sen käytös välillä muistuttaa jopa röyhkeyttä. Ihmisen kanssa Fieldien kanssa ei ole mitään ongelmia.

Lisätty myös muutama kuva.

14.7.2015
Lisätty Fieldielle video samaiselta reissulta.

3.9.2015
IVANAHelsinki on suomalainen muotialan tuotemerkki ja yritys. Nimen takaa löytyy muotisuunnittelija Paola Suhonen. Noin viisitoista vuotta sitten Paola matkasi Viroon ja adoptoi sieltä itselleen rescuekoiran, Affen, koiran. Affe matkusti sateenkaarisillalle ja Paolan sydämeen jäi aukko. Hän halusi täyttää aukon tarjoamalla apuaan Kulkureille, joka otti sen iloisena vastaan. Pitkän ja huolellisen suunnittelun jälkeen Paola matkasi Romaniaan elo- ja syyskuun vaihteessa 2015.

Matkallaan Paola tapasi Kulkurien yhteistyötahoja ja osallistui eläinsuojelijoiden arkeen paahtavassa, miltei neljänkymmenen asteen helteessä. Hänen matkansa vei myös Glinan tarhalle, jossa hän tapasi kotiaan odottavat Fieldien ja siskonsa Hieldien. Paolan kuvia ja tunnelmia voit lukea myös reissublogista. Lisätty tuolta tapaamiselta kuva. Ehkäpä sen myötä Fieldien koti löytää sen ja Fieldie pääsee pois kylmän romanialaisen talven alta lämpimään suomalaiseen kotiin.

17.9.2015
Fieldie on varattu omaan kotiin Suomeen.

16.11.2015
Fieldie matkusti pari päivää sitten omaan kotiinsa ja on prinessan elkein jo asettunut taloksikin. Fieldie sai myös uuden nimen, Sara. Kulkurit toivottaa Saralle ja perheelle paljon onnea matkaan.

31.1. 2016
Pikkuinen Sara on hurmannut perheensä täysin, ja saimmekin heiltä mukavien kuulumisten lisäksi monen monta mukavaa kuvaa tyttösestä.

“Laitan tässä vihdoin muutaman kuvan näin sähköpostin kautta.
Sara on lumonnut niin sukulaiset kun ystävätkin.  Sara on aivan uskomaton, aivan
kun olisi pennusta asti asunut täällä, oppinut kaiken heti. 
Oli mukava saada myös postia Hildien “odottajilta” ja olenkin ollut yhteydessä häneen.
Hyvää joulunodotusta Sinulle ja muistathan että olet tervetullut Saraa moikkaamaan.”

13.7. 2016
Sarasta on tullut kertakaikkisen etevä kirjoittaja Suomen-kodissaan:

“Hei Maarit !

Muistatko vielä minut, olen “Fieldie” tai nykyisin siis Sara, Suomeen tulin marraskuun lopulla.
Minä olen pärjäillyt oikein hyvin ja kaikki kehuu minua, olen kuulemma paremmin opetettu kun tuo Sepe-
koira vaikka on ollut täällä pennusta.  Minä esim. aina jään eteiseen sadeilmalla odottelemaan että minut 
kuivatetaan, kun Sepe mennä lömpsöttää kura-tassuilla ihan mihin vaan.
Laitan muutamia kuvia jotka voit tietysti näyttää eteenpäinkin
1.  osaan iskeä silmääkin
2. tässä olen Sepen kanssa
3. samoin tässä minä ja Sepe
4. tässä olimme eri mieltä löysimmekö pajunkissan vai neulasen, olin oikeassa neulanenhan se
5. nautinnolliset unet
6. suihkun raikkaana, unien aika
7. tässä Jiri-kaverin kanssa lenkin jälkeen, vajaa vuoden ikäinen, voi mikä paimentaminen noissa pojissa onkaan
8. nyt kun on ollut kivan kesäisiä päiviä, otamme usein aurinkoa parvekkeella.
 
 
Äitini pyytää kertomaan paljon terveisiä ja vielä kiitoksia että on saanut näin ihanan koiran.
Kun olet yhteydessä kotimaahani ja tarhalle siellä niin kerrothan terveiseni myös sinne.
hyvää kesää
toivottaa Sara”

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Fieldie saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Fieldie on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustu huolellisesti ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kotiutuvan koiran omistajan oppaaseen, adoptoinnin kustannuksiin ja luovutussopimukseen. 

Yhteyshenkilö: Maarit Auranen.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: