Kodin saanut koira: PIF

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

Hurmaava Pif 11/2015

Hurmaava Pif 11/2015

PIF

* Uros

* Arvioitu syntymäaika 7/2015

* Romaniassa

 

 

 

 

 

19.11.2015
Pif ja Pifa löydettiin Rosiori De Veden kaupungista Rosiorin massasterilointi-, ja avustusprojektin talon läheltä, hylättyinä roskiksesta, noin kuukauden ikäisinä. Ne olivat huonossa kunnossa ja on todennäköistä, että he ovat parvo selviytyjiä. Nyt sekä Pif, että Pifa ovat hyvinvoivia, iloisia pikkuisia. Pentuja oli ollut kolme mutta kolmas katosi eikä löydetty enää. Pif on isompi kaksikosta ja arvio on, että pojasta tulee kasvamaan keskikokoiseksi-isoksi koiraksi. Kulkurien edustajat kävivät Romaniassa marraskuussa ja tapasivat myös Pifin ja Pifan. Pif on ystävällinen ihmisiä kohtaan mutta outo tilanne hieman jännitti tyttöä.

Pif on tällä hetkellä noin 4 kuukautta vanha ja aikuiskoko tulee arviolta olemaan noin 50-55cm, 15-22kg.

Pif tulee ainakin tällä hetkellä hyvin toimeen muiden kanssa, on heidän löytäjän Cornelia Stanin mukaan oikeita penturiiviöitä, kaikella rakkaudella. Pennut ovat tällä hetkellä Kulkurien yhteistyökumppanin eläinlääkäriklinikan Onevetin tiloissa, odottamassa omien kotien löytymistä. Pif ja Pifa ovat rokotettuja ja valmiita matkaamaan kotiin milloin vaan.

19.1.2016
Pif pääsee muuttamaan Saksaan ja aloittelee uuden elämänsä siellä. Onnellisia päiviä, Pif!

———————————————————————————————————————————

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan.

Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Mikäli Pif tulee Suomeen kastroimattomana, nuoresta iästä johtuen, tuleva koti sitoutuu kastroimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä, tai kun koira on siihen fyysisesti valmis (uroskoirien kohdalla tavallisesti 7-9kk iässä). Yhdistys osallistuu halutessanne kastroinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen (yhteyshenkilöön) ennen kastrointia.

Pif saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Pif on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Pifin yhteyshenkilö: Mia Takolander

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: