Kodin saanut koira: MAYRA

Syntymäaika: 2013-2014
Sukupuoli: Narttu
steriloidaan
Sijainti: Romaniassa (Roxana Deissima)
Kokoarvio:

29.5.2016
Romaniassa koirien hylkääminen on arkipäivää. Ei ole väliä sillä, minkä kokoinen, näköinen tai ikäinen koira on. Jopa pieniä pentuja löytyy jatkuvasti hylättyinä teiden varsilta, pelloilta, autioista rakennuksista, noh oikeastaan, kaikkialta. Tuntemattomasta syystä päätyi tämän kevään aikana Buzaun kaupungin kadulle myös Mayra, pienikokoinen emo yhdessä kolmen pentunsa kanssa. Moneen kohtalotoveriinsa verrattuna Mayralla oli onnea matkassaan ja sen huomasi ihminen, joka halusi auttaa näitä koira. Eräs hyväsydäminen nainen alkoi huolehtia pesueesta ja varmisti, että ne eivät joutuneet paikallisten rankkureiden kynsiin. Iän kaiken nainen ei voinut kuitenkaan varmistaa koirien hyvinvointia, joten hän pyysi apua Kulkurien yhteistyökumppanilta, eläinsuojelia Roxana Deissimalta. Roxana sijoitti koirat Bucarestin laidalla sijaitsevalle yksityiselle koirasuojalle ja nyt hoidettuaan pentunsa, Mayran on aika aloittaa kodinetsintä Suomesta osana Kulkurien adoptio-ohjelmaa.

Mayra on luonteeltaan lempeä ja kiltti tyttö. Se on ihmisrakas ja tulee koirasuojalla hyvin toimeen myös toisten koirien kanssa. Ihmistä kohtaan Mayra on nöyrä ja on antanut koko ajan ihmisen hoitaa ja huolehtia ilman ongelmia myös pennuistaan. Sen kerrotaan itsekin olleen hyvä ja pitkäpinnainen emo. Koirasuojalla Mayran ei ole kuultu juurikaan haukkuvan, joten tuleva koti voisi sijaita myös kerrostalossa. Mayra on kooltaan vain noin 35cm korkea ja painoa sillä on hieman alle 10kg. Puolipitkäkarvaisena sen turkki tulee vaatimaan hieman hoitoa.

31.5.2016
Onnekas Mayra pääsee kotihoitoon Hollantiin.


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Mayra saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Mayra on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Harkitut yhteydenotot Taija Mäkiselle.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: