Kodin saanut koira: THELMA B (nyk. Elvi)

Syntymäaika: 1/2016
Sukupuoli: narttu
steriloidaan
Sijainti: Romaniassa (Onevet)
Kokoarvio:

 

21.8.2016
Aktiivien ollessa matkalla Romaniassa he saivat pyynnön neljästä koirasta jotka oleilivat Rosiori de Veden kaupungin lähellä sijaitsevalla bensa-asemalla. Koirat olivat hylätty sinne vain muutama viikko aiemmin. Tässä on taas yksi esimerkki romanialaisesta tavasta päästä eroon koirista kun niihin kyllästytään. Koiria näkee usein bensa-asemien ja rekkaparkkien lähellä johon ne on hylätty, ikäänkuin odottaen että omistaja palaisi hakemaan niitä.

Pienen houkuttelun jälkeen aktiivit saivat koirat kiinni ja ne ovat kaikki nyt turvassa. Kaksi näistä koirista ovat Thelma B ja Louise B jotka ovat todennäköisesti sisaruksia ja ne majailevat OneVetin klinikalla odottamassa oman kodin löytymistä.

Molemmat neidit ovat erittäin vikkeliä, iloisia ja nauravaisia pikkukoiria joiden käytös on vielä pentumaista, eli kovin vanhoja ne eivät ole. Ne suhtautuvat pentumaisesti mielistellen muihin koiriin ja ovat oikein hurmaavia kakaroita. Neidit ovat hyvin leikkisiä ja reippaita sekä tutkailevat innoissaan klinikkaa ja muita koiria siellä.

Thelma B on hieman isompi ja väriltään aavistuksen tummempi kuin siskonsa. Kooltaan neidit ovat noin 4-5 kg ja korkeutta on alle 30 cm. Iältään ne ovat noin 8kk joten niiden odotetaan kasvavan vielä hieman lisää.

26.9.2016
Thelma B on varattu omaan kotiin. <3

19.10.2016
Thelma B on tänään matkannut omaan kotiinsa. Onnea Thelma B ja perhe!

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Thelma B saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Thelma B on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Krista Norvasuo

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: