Kodin saanut koira: KAZE

Syntymäaika: 7/2016
Sukupuoli: narttu
ei steriloitu
Sijainti: Romaniassa (OneVet)
Kokoarvio:

 

12.11.2016
Romaniassa syntyy jatkuvasti lisää kodittomia pentuja. Osa niistä syntyy kaduille ja pelloille, osa omistettujen koirien seikkailujen seurauksena jonkun pihalle. Yhteistä näillä pennuilla on se, että niiden selviytymismahdollisuudet ovat lähes olemattomat. Ihmisillä ei ole varaa pitää huolta koiriensa pennuista, joten ne hylätään joko emon kanssa tai ilman johonkin syrjäisään paikkaan. Toisinaan pennuilla käy tuuri ja ne hylätään lähelle OneVetin tarhaa. Eläinlääkäriasema OneVet  tarhoineen on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista.
Tarhan työntekijät huomaavat pennut ajoissa ja ne pääsevät turvaan tarhalle.

Kaze on yksi näistä onnekkaista pennuista, joilla on nyt mahdollisuus parempaan elämään. Se on tyypillinen nuori pentu ja touhuilee innokkaasti menemään seitsemän muun samassa häkissä asuvan pennun kanssa. Kulkurien aktiivit vierailivat pentujen luona marraskuussa. Aluksi vieraiden ihmisten tulo häkkiin hieman jännitti ja se seuraili  tilannetta hieman sivummalta. Kaze ei kuitenkaan ole arka, vaan lopulta uteliaisuus voitti ja se tuli tervehtimään. Se antoi myöskin vieraiden ihmisten hienosti käsitellä ja nostella itseään.
Kaze on pentuporukassa sellainen reilunpuoleinen kaveri. Se antaa kiltisti innokkaammille tilaa ja odottelee omaa vuoroaan hieman sivummalla.

Kaze tulee aikuisena olemaan keskikokoinen, noin 50-55 cm korkea.

27.11.2016
Suuret hämmentyneet silmät saattaisivat mennä vieläkin suuremmiksi hämmennyksestä, jos pieni Kaze vain ymmärtäisi: olet tänään saanut eteesi sanan varattu. Se tarkoittaa omaa kotia, omaa perhettä ja uutta elämää täällä Suomessa. Sinua odotetaan kovasti kotiin.

28.12.2016
Lupaus kodista on toteutunut. Hämmentynyt katse kääntynee pian luottamuksen ja rakkauden täyteiseksi.
Kaze on saapunut tänään omaan kotiin Suomeen.

 


Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan.

Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa.

Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Narttupennut steriloidaan tapauskohtaisesti, noin 7-9 kuukauden ikäisinä. Mikäli Kaze tulee Suomeen steriloimattomana, tällöin tuleva koti sitoutuu steriloimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu halutessanne steriloinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen (varaajaan) ennen kastrointia.

Kaze saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Kaze on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Kazen yhteyshenkilö: Marika Stillman

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: