Kodin saanut koira: ALBEI, ERITYISADOPTIO

Syntymäaika: 2015
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Romaniassa (Carpe)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta
22.3.2019
Carpen tarha on romanialaisen eläinsuojelija Carmen Mandescun ja Kulkurien yhteisesti rakentama tarha, joka vastaa Mitrenin kaupungin ja sen ympäristön huutavaan pulaan kodittomien koirien turvallisesta elinpaikasta. Albei tuli Carpen tarhalle suoraan kodista, jossa sen omistaja pahoinpiteli sitä jatkuvasti. Tilanteeseen puuttuivat naapurin sukulaiset, jotka pyysivät lupaa viedä koira muualle. Tällä miehellä oli kolme koiraa ja kahta niistä kohteli ilmeisesti ihan hyvin, mutta Albeista mies ei tykännyt ja siksi hakkasi sitä. Naapurit saivat otettua Albein pois sieltä ja se muutti Carpeen. Albei näkee jonkin verran valoja ja varjoja ja ääriviivoja sekä summittaisia asioita, mutta on muuten lähes sokea. Ei tiedetä, onko se ollut sellainen syntymästään vai onko näkövamma hakkaamisesta aiheutunut. Silmissä ei ole ulkoisia oireita, eikä niitä ole tutkittu, joten Albein kodin tulee varautua menemään sen kanssa silmälääkäriin. Näkövammansa takia Albei on erityisadoptiossa. Saapuessaan Carpeen Albei oli ymmärrettävästi aika hämillään uudesta paikasta, mutta se kotiutui yllättävän nopeasti. Se rentoutui silminnähtävästi ja alkoi osoittaa väistämisen sijaan kiinnostusta ihmisiin. Ilme muuttui lannistuneesta leveään hymyyn. Se on tosi ystävällinen ja kultainen ja hakeutuu oma-aloitteisesti tutun ihmisen lähelle. Se suhtautuu uusiin ihmisiin mielenkiinnolla, eikä vaikuta erityisen varautuneelta, vaikka taustansa takia se olisi ihan ymmärrettävää.  Jonkin verran Albei stressaa tarhan ääniä ja siellä tapahtuvia liikkeitä ja liikkuu silloin levottomana aidalla. Se on asunut muiden koirien kanssa edellisessä kodissaan, mutta tarhalla se on ollut yksin. Nykyään se asuu Olina– tytön kanssa ja ne tulevat hyvin toimeen keskenään. Tarhalla asuvalle uroskoira Otolle Albei räyhää aidan takaa, mutta lähistöllä asuvien tyttöjen kanssa ei vaihdella ärräpäitä lainkaan. Albei viihtyisi varmasti parhaiten ympäristössä, joka pysyisi verrattain samana ja jossa ei olisi liikaa ääniä toisiaan sotkemassa. Se kuuntelee erityisen tarkasti kaikkia juttuja ja keikauttaa söpösti pään vinoon kun oikein keskittyy kuuntelemaan. Albei haukkuu jonkin verran, kun  sen kierrokset nousee, mikä voi johtua näkovammasta johtuvasta epävarmuudesta tai sitten se vain pitää äänestään.

Albei on kooltaan noin 55 cm ja 22 kg.

Päivitykset
03.08.2019
Albein Suomeen saapuminen viivästyi hieman sydänmato hoitojen vuoksi, mutta 2.8 se lensi vihdoinkin omaan kotiinsa Suomeen. 

5.5.209
Vihdoinkin Albein ikioma ihminen löysi sen ja se varattiin omaan kotiin Suomeen.

22.3.2019
Albei on kohta vuoden asunut Carpen tarhalla. Se on olosuhteista huolimatta säilyttänyt reippaan ja osallistuvan luonteensa ja on onnesta ymmyrkäisenä, kun saa tuttuja ja tuntemattomakin vieraakseen. Se suhtautuu kaikkiin samalla avoimuudella ja mutkattomuudella ja siksi tuntuukin hiukan vaikealta jättää se taakseen ja luvata jälleen kerran, että kyllä se koti sieltä vielä löytyy. Nyt, kun Otto-koiralla on oma alueensa, se ei käy enää Albein häkin ulkopuolella ja Albei saa kohtuullisen rauhassa elellä Olinan kanssa. Toivottavasti sitä pian onnistaa ja sen koti löytää sen.

Lisätty videoita ja pari kuvaa.

29.10.2018
Kesän taittuessa syksyksi aktiivimme vierailivat jälleen Carpen tarhalla, jossa he tapasivat myös sympaattisen luonteensa säilyttäneen Albein. Vaikka sen taustalta löytyykin melkoisia karikoita, on se onnistunut säilyttämään iloisen ja ihmisrakkaan luonteensa. Huolimatta siitä, että sen näköaisti tuntuu lakanneen kokonaan toimimasta, se pärjää simppelisti sisustetussa häkissään varsin hyvin. Ainoastaan hämärällä sillä saattaa olla vaikeuksia arvioida etäisyyksiä ja se korvaa kuuloaistillaan sen, minkä näössä menettää. Lelut ja muut resurssit ovat tarhalla kovin harvinaista herkkua, joten niiden suhteen Albei saattaa olla joskus tarkka. Yhtäkaikki siitä saa joku avoimen ja rakastavan hömelön, jonka kanssa päivät ovat aina aurinkoisia.

1.8.2018
Heinäkuussa Albei sai vieraita Suomesta, kun Kulkurien aktiivit saapuivat Carpeen. Albei on upean ulkokuoren omaava koira, joka rauhallisena jää vieraidensa lähelle ja osallistuu mielellään kaikkeen, mitä ympärillä tapahtuu. Se asuu Kulkurien adoptio-ohjelmastakin tutun Milenan kanssa samassa häkissä ja ne tulevat toistensa kanssa moitteetta toimeen. Albeilla on takakannukset. Se on todella kultainen poika, joka ei näkövammansa vuoksi aina osaa ihan kunnioittaa toisen omaa tilaa, yksinkertaisesti, koska ei toista välttämättä näe, mutta sopuisan koiran kanssa se tuskin on ongelma.

Lisätty video.

26.6.2018
Saadessaan Kulkurien aktiivit toukokuussa vieraakseen Albei ottaa heidät lempeästi ja rauhallisesti vastaan. Se haistelee vieraat huolellisesti ja ottaa vastaan tarjotut namit. Albein on hiukan vaikea välillä arvioida etäisyyksiä huonon näkönsä takia, minkä seurauksena se välillä törmää vieraisiin. Tulevan kodin olisikin hyvä huomioida, että huonekalujen olisi hyvä olla samoissa paikoissa, jotta Albei tottuu niiden sijaintiin. Vapaana tarhalla oleva Iso-Otto saa Albein totaalisesti hermostumaan, mutta rauhallisen ja tasapainoisen nartun kanssa Albei voisi viihtyäkin.

Lisätty video ja pari kuvaa.

2.5.2018
Albei aloitti kotinsa etsimisen Kulkurien adoptio-ohjelmassa.

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Erityisadoptiossa olevat koirat on valittu huolellisesti yhteistyötahojemme kanssa yhteistyössä. Koirilla esiintyy jo tiedossa olevia puutteita, mutta niiden uskotaan soveltuvan kotikoiriksi, kunhan niiden mahdolliset erityistarpeet osataan tulevassa kodissa ottaa huomioon. Kulukorvaus näille koirille määräytyy tapauskohtaisesti.

Erityisadoptioon kuuluville koirille tehdään normaalin luovutussopimuksen lisäksi erillissopimus erityisadoptioon kuuluvan koiran omistajalle.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Albei saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Albei on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoa sivuillamme koiran omistajan oppaaseen, luovutussopimukseen, adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö Sarianna Syrjä

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: