Päivitetty 09.08.2018

Kotia etsivä koira: MILENA


Syntymäaika: 2016-2017
Sukupuoli: narttu
Sijainti: Romaniassa (Carpe)
steriloitu

 

 

 

Perustiedot ja taustat
Carpe on Kulkureiden ja romanialaisen eläinsuojelijan Carmen Mandescun yhteinen projekti. Carpen tarha nousee Mitrenin kylään, jossa se tulee tarjoamaan turvapaikan noin 150:lle koiralle. Sen lisäksi, että Carpessa ollaan tähdätty siihen, että koirat saavat parhaan mahdollisen hoidon ja elinolosuhteet, niin projektiin kuuluu myös kiinteästi ennaltaehkäisevä eläinsuojelu työ valistuksen ja sterilointien parissa. Istuttamalla näitä tärkeitä eläinsuojelutyön periaatteita myös Mitreniin ja lähialueille voimme ehkäistä monia surullisia kohtaloita, muun muassa vähentää kadulle syntyvien kodittomien pentujen määrää. Tie on pitkä ja tarhan rakennus vielä osiltaan kesken. Tarhalla kuitenkin asustaa jo koiria ja yhtä häkkiä asuttaa kaunis Milena.

Romaniassa asustava aktiivimme Veera oli löytänyt Milenan sen ollessa vielä tiineenä. Veera oli vienyt Milenan pikimmiten steriloitavaksi, jotta se ei ehtisi synnyttämään lisää kodittomia pentuja. Tämän jälkee Milena päätyikin asustelemaan Carpen tarhalle.

Milena on äärimmäisen iloinen ja energinen tättähäärä. Tyttö on aivan toivottoman ihmisrakas ja kun sen häkkiin menee, niin Milena alkaa epätoivoisesti pomppimaan huomiota ja vinkumaan sydäntäsärkevästi, että edes joku hänet huomaisi. Kotioloissa tämä käytös tulee varmasti rauhoittumaan, kun saa mahdollisuuden olla ihmisen lähellä ja touhuta. Milenaa luonnehdittiin hyvin kiltiksi, ystävälliseksi, lempeäksi ja miellyttämisenhaluiseksi.

Milena asustaa tällä hetkellä sokean Albein kanssa ja kaksikko tulee todella hyvin toimeen keskenään. Milena muutenkin vaikuttaa todella sopuisalta ja koirasosiaaliselta ja olisikin varmasti mielissään, jos kotona olisi koirakaveri odottamassa.

Milena on noin 47cm korkea ja painaa arviolta 17kg.

Päivitykset uusimmasta vanhimpaan

09.08.2018
Aktiivimme tapasivat Milenan heinäkuisella reissullaan ja tytöstä saatiin ihastuttavia kuulumisia.

Milena oli ollut aivan intopiukeana saamistaan vieraista ja koko koira oli meinannut mennä aivan solmuun onnesta. Milena on todella ihmisrakas koira ja rapsutukset ovat paras asia koko maailmassa. Niistä Milena jaksoi nauttia niin pitkään kuin aktiiveillamme oli vain mahdollisuus häneen kanssaan aikaa viettää. Milena asustaa Albein kanssa samassa häkissä ja käyttäytyy tätä kohtaan oikein kohteliaasti. Pariskunnan yhteiselämä onkin todella sopuisaa.

18.07.2018
Milena aloitti kodin etsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa.

—————————————————————————————————-

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Milena saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Milena on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Nora Anttila

 

 

 

 

 

 

 

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.