Kodin saanut koira: ALVAMALVA, ERITYISADOPTIO

Syntymäaika: 2018-2019
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Happy Dogs Moreni)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
12.3.2023

Happy Dogs Moreni on eläintenhoitajana työskentelevän Anda Popescun vetämä yhdistys, joka on perustettu vuonna 2012 auttamaan köyhän Morenin kaupungin kodittomia koiria. Moreni sijaitsee noin 1,5 tunnin ajomatkan päässä Bukarestista. Anda Popescu on nuorehko, hyvin länsimaalaisesti eläinsuojeluasiosta ajatteleva nainen. Hänelle on erittäin tärkeää, ettei koiramäärä tarhalla nouse, koirat voivat siellä kokonaisvaltaisesti niin hyvin kuin mahdollista, ja että kaikki koirat ovat steriloituja tai kastroituja sekä säännöllisesti rokotettuja. Happy Dogs Morenin koiratarha on romanialaisittain siisti ja hyvin hoidettu. Kaupungin pormestari on käytännössä siirtänyt vastuun Morenin katukoirapopulaation hallinnasta Andan yhdistykselle, jonka vastuulla on myös kustantaa sterilointikampanjat sekä tarhan koirien ylläpito. Anda on säännöllinen yhteistyökumppanimme myös sterilointien saralla ja Anda tekeekin merkittävää ja jatkuvaa työtä erityisesti sterilointien parissa, jotta jonain päivänä niin Morenin kuin muunkin Romanian kodittomien koirien tilanne olisi parempi. 

Elokuussa 2021 Alvamalva päätyi Happy Dogs Morenin tarhalle. Alvamalvan on tuonut sinne paikallisen koulun rehtori, jolla ollut työpaikan yhteydessä oma paikka koiralle. Valitettavasti naisen ura loppui ja hän joutui tuomaan koiran tarhalle, kun sille ei ollut enää paikkaa.

Alvamalva kerrassaan rakastaa ihmisiä. Se kellahtaa maahan rapsuteltavaksi ja nauttimaan ihmisvieraiden huomiosta. Namit maistuvat sille mainiosti, mutta maailman paras juttu on vieraidenkin ihmisten huomio.

Päästessään ulos häkistään Alvamalva juoksee iloisena hepuloiden ympäri pihaa. Myös häkissään Alvamalva intoutuu hepuloimaan, ja sitä kuvaillaankin yhdistyksen aktiivien toimesta “ihanaksi hepulipyllyksi”.

Alvamalvan naapurihäkin nuori koiraporukka haukkuu ja hepuloi valtavasti, eikä Alvamalva kiinnitä näihin mitään huomiota. Alvamalva toimeen muiden koirien kanssa päästessään tarhan pihalle juoksentelemaan, mutta on kuulemma jonkin verran dominoiva pienten koirien kanssa. Alvamalva voisikin muuttaa toisen, sopuisan koiran kaveriksi, mutta nauttisi varmasti myös elämästä perheen ainoana lellikkinä.

Alvamalvan takapään liikkumisessa huomattiin tarhalla hiukan poikkeavuutta ja syy siihen löytyi röntgenkuvista. Romanialainen eläinlääkäri epäili, että auto on joskus törmännyt Alvamalvaan ja kun röntgenkuvat lähetettiin suomalaiselle ortopedille lausuttavaksi, diagnoosi oli seuraavanlainen: Alvamalvalla on takajalassaan vanha murtuma tai synnynnäinen kiertymä, jonka seurauksena polvessa on 4 asteen patellaluksaatio. Ortopedin arvion mukaan jos jalka on toiminnallinen, sitä ei kannata lähteä leikkaamaan. Leikkausoperaatio vaatisi suuren operaation: sekä sääriluun että reisiluun kirurgisen korjauksen. Kokonaistilanteen huomioiden leikkaus ei kannata, sillä jalasta ei välttämättä tule koskaan leikkauksella parempi, kun lihakset ovat jo adaptoituneet nykyiseen asentoon.

Alvamalva etsiikin siis kotia erityisadoptio-ohjelmassa. Vaikka Alvamalva tällä hetkellä on pirteä ja menevä tapaus, perheen tulee sitoutua Alvamalvan hyvään hoitoon, mikä tulee todennäköisesti sisältämään säännöllisiä eläinlääkärikäyntejä sekä tukihoitoja kuten fysioterapiaa. Alvamalvan painosta on pidettävä huolta, sillä reilu ylipaino rasittaa sen kehoa. Vaikka patellaluksaatio ei tällä hetkellä vaikuta vaivaavan Alvamalvan hepuleita, perheen tulee huolehtia Alvamalvan riittävästä kivunhoidosta sen ikääntyessä.

Alvamalva vaikuttaa avoimelta ja iloiselta koiralta, jonka perheessä voisi olla useampia rapsuttavia käsiä. Alvamalvan perheessä voisi olla myös lapsia, kunhan perhe ymmärtää kipeän koiran kanssa elämisen haasteet sekä osaa ohjata lapset käyttäytymään hellästi Alvamalvan seurassa. Alvamalva sopeutuisi varmasti monenlaiseen ympäristöön.

Ihana Alvamalva on arviolta noin 3-vuotias ja kooltaan se on noin 50 cm korkuinen ja 25 kg.

Päivitykset

25.10.2023

Alvamalva oli kadonnut tarhalta aktiiviemme lokakuisella vierailulla. Syy oli mitä parhain: hänet oli adoptoitu romanialaiseen perheeseen! Uskomattoman hienoa!

12.3.2023
Yhdistyksen aktiivit tapasivat ihastuttavan ilopillerin Alvamalvan vieraillessaan Happy Dogs Morenin tarhalla helmikuussa. Kuten edelliselläkin tapaamiskerralla, Alvamalvan tavanneet aktiivit kuvailevat tätä rouvaa hurjan ihanaksi ja iloiseksi hepulipyllyksi. Alvamalva ottaa vieraat avoimesti vastaan häkkiinsä ja pysähtyy nauttimaan maharapsuista pitkäksi aikaa. Kun kierrokset meinaavat nousta vähän liikaa, osaa Alvamalva taitavasti tauottaa hetken omassa kopissaan, jonka jälkeen hepulointi taas maistuu.

Alvamalvan naapurihäkin koiraporukka haukkuu ja hepuloi valtavasti, eikä Alvamalva kiinnitä näihin mitään huomiota. Alvamalva vaikuttaa kaikin tavoin hyvin tasapainoiselta ja herttaiselta koiralta, joka varmasti voisi sopia monenlaiseen kotiin ja laumakokoonpanoon.

Alvamalvalle lisättiin myös uusia kuvia ja videoita.

12.10.2022
Ihanan ihana Alvamalva pääsee nyt Kulkureiden adoptio-ohjelmaan etsimään ikiomaa kotia!


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua. Erityisadoptiossa olevat koirat on valittu huolellisesti yhteistyötahojemme kanssa yhteistyössä. Koirilla esiintyy jo tiedossa olevia puutteita, mutta niiden uskotaan soveltuvan kotikoiriksi, kunhan niiden mahdolliset erityistarpeet osataan tulevassa kodissa ottaa huomioon. Kulukorvaus näille koirille määräytyy tapauskohtaisesti.

Erityisadoptioon kuuluville koirille tehdään normaalin luovutussopimuksen lisäksi erillissopimus erityisadoptioon kuuluvan koiran omistajalle.

Alvamalva saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Alvamalva on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Alvamalvan yhteyshenkilönä toimii Maiju Lanki

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: