Kodin saanut koira: AMA

Syntymäaika: 2013-2014
Sukupuoli: narttu
steriloidaan
Sijainti: Romaniassa (Onevet/Cosoba)
Kokoarvio:

 

14.11.2016
Ama on upea amstaffi/pittbull-tyyppinen tyttö, jonka katse sulattaa sydämen kuin sydämen. Tämän kaunottaren taustoista ei tiedetä muuta kuin, että se on hylätty Kulkurien yhteistyökumppanin Onevetin Cosoban tarhan eteen syksyllä 2016 ja se on siitä asti odottanut tarhalla ikioman kodin löytymistä. Löydettäessä Aman nisät olivat selkeästi turvoksissa, joten sillä on hyvin todennäköisesti ollut pentue lähiaikoina. Ama on selkeästi myös ollut erittäin huonolla hoidolla, sillä löydettäessä se oli erittäin laihassa kunnossa.

Ama on tällä hetkellä noin 3-vuotias ja korkeutta silla on noin 50cm ja painoa 20-25kg. Amalle ideaali paino saattaisi olla noin 30kg eli tulevassa kodissa olisikin tärkeä panostaa Aman laadukkaaseen ruokintaan.

Aman rotuperimässä on sen ulkonäöstä päätellen todennäköisesti amstaffi/pittbull-sukua ja Ama tarvitseekin koirakokeneen kodin, jossa on kokemusta ja ymmärrystä vahvemmista roduista. Tarhalla Ama on ollut sosiaalinen ja tullut toimeen muiden koirien kanssa, kunhan muut koirat eivät tunge liian innokkaasti sen iholle tai ruokakupille, mutta varmuuden vuoksi emme luovuta Amaa toisen nartun kaveriksi. Onevetin tarhan pihalla on myös hevosia ja niistä Ama ei pidä, vaan murisee niille.

Luonteeltaan Ama on valpas ja kiinnostunut ympäristöstään, sekä erittäin tasapainoisen oloinen huolimatta tarhan stressaavista olosuhteista. Amalla riittää energiaa ja virtaa, mutta se osaa kuitenkin myös rauhoittua hienosti.  Ama on hyvin ystävällinen niin vieraille kuin tutuillekin ihmisille ja rakastaa huomiota. Aman voidaan kuvailla olevan luoksepäästävän sijaan ns. syliin pyrkivä, kuten pittbul-tyyppisille koirille on tyypillistä. Tarhalla Ama ei hauku lainkaan.

12.12.2016
Ama on varattu omaan kotiinsa.

——————————————————————————————————————————————————————————————–

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Aman rotuperimästä johtuen sen kotiehdokkaiden haastattelut tullaan suorittamaan kahden henkilön toimesta ja lisäksi kotiehdokkaille tullaan tekemään kotikäynti ennen koiran varausta.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Ama saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä sekä testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Ama on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Aman yhteyshenkilönä toimii Niina Laaksonen.

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: