Kodin saanut koira: ANGIE (nyk. Saga)

Syntymäaika: 2015-2016
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Happpy Dogs Moreni)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta
(päivitetty 7.10.2018)

Happy Dogs Moreni on  Romanian Animal Rescuella (RAR) eläintenhoitajana työskentelevän Anda Popescun vetämä yhdistys ja Kulkurien yhteistyökumppani. Happy Dogs Morenin taustayhdistys on perustettu jo vuonna 2004, ja se keskittyi aluksi lähinnä sterilontikampanjoihin. Vuonna 2012 yhdistys perusti Moreniin löytöeläintarhan, jolla asuu yhteensä tällä hetkellä noin 100 koiraa. Lisäksi yhdistyksellä on suojaisampi, puutarhamaisella alueella sijaitseva ”sanctuary”, jossa asustaa noin 20-30 koiraa. Moreni sijaitsee noin 1,5 h ajomatkan päässä Bukarestista

Angien elämän alkutaival on ollut Romanian katukoirien tyyliin kova – mutta silti monia muita onnekkaampi. Angie syntyi Happy Dogs Morenin tarhan lähellä sijaitsevassa tehtaassa, jossa se asui emonsa kanssa, kunnes emo myrkytettiin. Kenen toimesta, sitä ei tiedetä.

Angien jäätyä ilman emoa, elämä oli turvattomampaa ja monin verroin vaarallisempaa. Noin 4 kuukauden ikäisenä se joutuikin onnettomuuteen, ilmeisesti auton yliajamaksi, minkä seurauksena sen oikean takajalan sääriluu murtui. Jalka turposi ja Angiellä oli selkeästi sen kanssa kipuja. Onneksi tehtaan työntekijät tuntuivat aidosti välittävän pennusta eivätkä jättäneet sitä oman onnensa nojaan. Sen sijaan he toivat Angien tarhalle ja jopa rahoittivat osan jalan hoidoista!

Murtunut sääriluu operoitiin ja nyt muistona onnettomuudesta on lähinnä hieman kummallisesti sivulle sojottava kynsi sekä leikkausarpi. Angie liikkuu jalan kanssa normaalisti eikä vanha onnettomuus haittaa leikkejä eikä ontumistakaan ole havaittavissa.

Angie on hoikka tyttö, noin 50 cm korkea ja painoa n. 20kg.

Päivitykset uusimmasta vanhimpaan
2.3.2019
Tänään Angien odotus on ohi ja hän lensi Suomeen oman perheensä syliin. Oman kodin lisäksi Angie sai uuden nimen, hänen uusi nimensä on Saga. Sagaa jännitti hieman lentokentällä, mutta omassa kodissa hän rentoutui nopeasti ja hyppäsi isännän viereen sohvalla katsomaan telkkaria. Ihanaa yhteistä elämää perheelle ja Sagalle!

27.1.2019
Tänään Angien korviin kiirii parhaita uutisia – se on varattu omaan kotiin, jossa sitä jo kovasti odotetaan! Angie pääseekin pian lentämään Suomeen, ikiomaan kotiin.

7.10.2018
Aktiivimme tapasivat jälleen Angien Romanian matkallaan. Ihana Angie on edelleen ujostelematon, iloinen ja vauhdikas tyttönen. Operoitu jalka ei näytä laisinkaan vaivaavan Angieta. Aktiivit kuvailivat, että Angie on ihan mieletön tyyppi ja hänellä on todella rakastettava luonne.  Tämä neiti tulee edelleen kaikkien koirien kanssa hyvin toimeen. Jos sinulla on huono päivä, hetki Angien kanssa korjaa sen. Vaikka neidillä vauhtia riittää, hän osaa myös rauhoittua syliin. Angie selvästi nauttii ihmisten rapsutuksista ja huomiosta. Ihanalle Angielle sopisi koti, jossa sen kanssa halutaan puuhata paljon yhdessä.

Lisätty uusi video ja kuvia Angiesta.

2.4.2018
Aktiivimme tapasivat Angie maaliskuussa Romanian matkallaan.  Tämä iloinen tyttönen juoksi  Morenin tarhan puutarha-alueella vapaana, eikä lainkaan turhia ujostellut, vaan kaikki kolme vierasta ihmistä saivat heti todella innostuneen vastaanoton. Angie selkeästi rakastaa huomiota: se tunkee lähelle, nojaa onnellisena jalkaa vasten ja pian jo kellahtaa selälleen nauttimaan rapsutuksista – ja pian suurimpana ongelmana näyttääkin olevan,  kenen luokse sitä menisi seuraavaksi. Muut koirat jäävät melkein vähemmälle huomiolle, koska Angie on edessä touhottamassa koko ajan. Sympaattinen Angie ei kuitenkaan vaikuta liian riehakkaalta vaan on uusissa tilanteissa myös hieman hämmentynyt ja varovaisen jännittynyt, siltikin innoissaan. Angie tulee hyvin toimeen myös toisten koirien kanssa.

Angie säikkyy jonkin verran äkillisiä asioita ja tilanteita, kuten liikkeitä ja kovia ääniä, eikä sitä siksi suositella perheeseen, jossa on pieniä lapsia. Saksanpaimenkoirataustansa takia Angie myös kaipaa perhettä, jolla on ennestään koirakokemusta ja jossa se saa riittävästi aktiviteetteja. Pelkäksi sohvanvaltaajaksi Angiesta tuskin on, mutta sitäkin seuraa tästä läheisyyttä rakastavasta tytöstä varmasti saa.

Angie on kaiken kaikkiaan todellinen rakkauspakkaus: lämmintä kuonoa, kuuntelevaa korvaa, rakastavaa sielua ja avoinna olevaa sydäntä täynnä oleva koira.

________________________________________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Angie saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Angie on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Angien yhteyshenkilönä on Mari Jokinen.

 

 

 

 

 

 

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: