Kodin saanut koira: AUGUSTA (nyk. Selma)

Syntymäaika: 10-11/2021
Sukupuoli: narttu
steriloidaan
Sijainti: Romaniassa (Carpe)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
25.3.2022

Carpe on lähellä Mitrenin kylää sijaitseva, romanialaisen Carmen Mandescun ylläpitämä tarha. Carmen on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja Carpen tarha on rakennettu tiiviissä yhteistyössä Kulkurien kanssa vuosina 2016-2019. Carmenin ja Kulkurien yhteinen taival juontaa juurensa vuosien taakse:  ennen Carpea Carmen toimi Asociatia A Doua Sansan toisena perustajajäsenenä Glinan tarhalla, joka oli Kulkurien yhteistyökumppani vuodesta 2012 vuoteen 2016 asti. Carpen tarhan kantavana ajatuksena ovat olleet sekä Kulkurien että Carmenin eettiset ja kestävää kehitystä edustavat arvot: Carpella pyritään tarjoamaan koirille mahdollisimman hyvät oltavat ja perushoidon lisäksi huomiota pyritään kiinnittämään mahdollisimman paljon myös esimerkiksi arkojen koirien sosiaalistamiseen. Carpen tarhalla elää normaalisti 120-150 koiraa, sekä kissoja, joista kaikista huolta pitää tarhalla asuvat työntekijät, romanialainen pariskunta. Koronatilanteen vuoksi koirien määrä tarhalla on tällä hetkellä noin 190 koiraa. 

Carmen ja Carpe ovat lisäksi yksi Kulkurien säännöllisistä yhteistyökumppaneista kohdemaan sterilointien parissa ja niin hänelle kuin meillekin on tärkeää tehdä jatkuvaa, kestävää eläinsuojelutyötä Romanian kodittomien koirien ongelman ratkaisemisen eteen, jotta yhtenä päivänä kodittomia koiria ei syntyisi enää niin paljon kodittomiksi. 

Kaunis Augusta löydettiin helmikuussa Bukarestin kaduilta hädissään. Carmen otti pennun kyytiinsä ja koska kukaan ei kysellyt sen perään, se päätyi yhteen Carpen tarhan häkeistä. Siellä me tapasimme Augustan maaliskuussa. Augusta asuttaa suurta pentuhäkkiä jossa on useampia erikokoisia ja -ikäisiä pentuja. Pääosin Augusta tulee heidän kanssaan hyvin toimeen, mutta välillä toisen vahvaluonteisen ison pennun kanssa tunteet kuumenevat. Se ei ole ihme, sillä tarhaolot ovat hyvin stressaavat ja pennuilla on aivan liikaa energiaa jota ne eivät pääse purkamaan. Augusta on selvästi turhautunut ja kierroksilla, se hyppii, haukkuu ja häseltää ympäri häkkiä sinne mennessämme.

Meininki ei paljoa rauhoitu häkissä ollessamme, Augusta on avoin, rohkea ja hyvin ihmisrakas, mutta myös levoton ja aivan liian energinen häkkielämään. Augustaa saa käsitellä hyvin ja se on mielellään ihmisen kanssa. Augusta tulee tarvitsemaan paljon stressinlaskua, mielekästä, koiramaista tekemistä, liikuntaa ja nykyaikaisiin koulutustapoihin perustuvaa ohjausta. Augustassa virtaa mitä todennäköisimmin jonkin verran valkoista paimenkoiraa.

Augusta etsii kokemusta omaavaa kotia, jossa ollaan valmiita panostamaan pitkäkestoisesti sen fyysiseen ja psyykkiseen hyvinvointiin. Augustaa ei luovuteta haukkumisen vuoksi kerrostaloon eikä vauhdikkuutensa vuoksi pienten lasten perheeseen. Augustan tulevassa kodissa voisi olla toinen koira, tai se pärjäisi varmasti myös ainoana koirana. 

Augusta on nyt noiden viiden kuukauden (03/22) ikäisenä jo noin 50 cm / 18-20 kg, joten siitä kasvaa iso koira. Augusta tullaan steriloimaan ennen Suomeen saapumistaan.

Päivitykset

27.8.2022
Augusta saapui omaan kotiin 13.8. ja sai uudeksi nimekseen Selma.

28.4.2022
Augusta on varattu omaan kotiin Suomeen.

25.3.2022
Augusta aloitti kodin etsinnän adoptio-ohjelmassamme.


Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Augusta saapuu Suomeen asianmukaisesti steriloituna, rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Augusta on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Augustan yhteyshenkilönä toimii Salla Honkapää

(ensiyhteydenotot adoptioasoissa vain sähköpostitse)

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: