Kodin saanut koira: BABS (nyk. Lilo)

Syntymäaika: 2012
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Rosiori De Vede)
Kokoarvio:

Perustiedot ja tausta
Päivitetty 27.3.2018

Sylikoirien sukuun kuuluva iloinen Babs asusti ennen Rosiori De Veden kunnallisella tarhalla lyhyessä ketjussa koirankopin edustalla, mutta nyt sen asuinpaikaksi on vaihtunut Onevetin tarha Cosobassa. Sen iäksi arvioidaan viisi vuotta ja kooksi 40 cm/10-12 kg. Babsin tausta, kuten monen muunkaan kodittoman koiran, on meille vain arvailua, mutta Babsin välittömän ja hyvin ihmisrakkaan käytöksen perusteella se vaikuttaa olleen ennen omistettu ja jopa ihan hyvinkin kohdeltu koira.
Babs vaikuttaa tarhaoloissa tulevan toimeen muiden koirien kanssa ja luonteeltaan se tuntuu olevan ihmeen tasapainoinen tarhaoloihin nähden ja sosiaalinen, reipas, aktiivinen pieni tyttö.

Babs vakuuttaa tapaamansa ihmiset ennakkoluulottomalla ja avoimen rakastavalla olemuksellaan kiiveten suoraan  syliin istumaan. Babs vaikuttaa mutkattomalta ja ystävälliseltä koiralta, jonka voisi kuvitella sopivan monenlaiseen, hieman kokemattomampaankin kotiin. Sen suhtautuminen niin ihmisiin kuin toisiin koiriinkin vaikuttaa ystävälliseltä ja välittömältä, vaikka uudet tilanteet sitä hetken jännittävätkin. Tärkeintä on, että Babs löytää sitoutuneen ja motivoituneen kodin, jossa sille ollaan valmiita tarjoamaan hyvä koiran elämä sen koko loppuiäksi.

 

Päivitykset

19.5.2018

Babs saapui omaan kotiin 17.5 ja sai uudeksi nimekseen Lilo. Onnea Lilo ja perhe!

9.4.2018

Babs on tänään varattu omaan kotiin Suomeen.

27.3.2018

Babs on jättänyt Rosiorin tarhan taakseen ja siirtynyt ehkäpä askeleen lähemmäs kotia, kun se siirtyi Onevetin Cosoban tarhalle lähelle Bukarestia. Aktiivimme tapasivat Babsin maaliskuussa tarhavierailullaan ja he kertoivat Babsin olevan aikalailla ennallaan, vaikka kuvaustilanteessa se tuotiinkin sille ennestään vieraaseen huoneeseen, mikä oli luonnollisesti vähän jännittävää, mikä näkyy kuvistakin.

Babsin perusluonne on kuitenkin ennallaan. Se viihtyy hyvin ihmisten lähellä ja toisten koirien kanssa sen kommunikointi on sujuvaa sisätiloissakin. Babs antaa myös käsitellä itseään hyvin. Babsia kuvaillaan mutkattomaksi koiraksi, joka ei hämmenny ylettömästi uudessakaan tilanteessa. Melkein yhtä oleellinen tieto on se, että se muistuttaa ajoittain aika paljon mangustia 😉

Babs jatkaa kodin odottamista kevään lähestyessä ja ehkä jos hyvin käy, se voisi ottaa kesän vastaan omassa kodissaan Suomessa.

Uusia kuvia lisätty albumiin.

28.11.2017

Babs aloitti kodin etsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa

 


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.
Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Babs saapuu Suomeen asianmukaisesti steriloituna, rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Babs on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Salla Honkapää 

 

 

 

 

 

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: