Kodin saanut koira: BENEDICT, ERITYISADOPTIO

Syntymäaika: 2018 - 2019
Sukupuoli: uros
kastroidaan
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association, Cosoba)
Kokoarvio:


Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseenluovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
2.10.2022


Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan, joka hoitaa kaikki Kulkurien kautta Suomeen tulevat koirat. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Vuonna 2015 pariskunta vuokrasi ja osittain osti vanhan maatilan Cosobasta, joka sijaitsee puolen tunnin ajomatkan päässä Bukarestista. Tälle maatilalle kunnostettiin tarha kodittomille koirille ja kissoille, sekä tila eläinlääkärin toimintaa varten. Vuonna 2017 syntyi One Rescue Association -yhdistys.

Adinalla on tällä hetkellä tarhallaan useita satoja koiria, eikä taida olla päivääkään, jolloin lisää tulokkaita ei ilmaantuisi. Kelle tahansa romanialaiselle kulkukoiralle on onnenpotku päästä Adinan tarhalle suojaan, mutta erityisesti se oli sitä Benedictille. Benedict löytyi surkeasta jamasta, tien laidasta auton alle jääneenä. Benedictin vasen takajalka oli pahasti vaurioitunut, se oli murtunut useasta kohtaa, muuta vauriota koirasta ei onneksi löytynyt. Jalkaa yritettiin leikkauksin palauttaa käyttökelpoiseksi, mutta yritykset eivät tuottaneet tulosta ja päätettiin, että jalka on järkevintä amputoida kokonaan pois, sillä koira pärjää kolmijalkaisenakin.

Ja niinhän Benedict pärjää! Benedict asui ennen vapaana Cosoban tarhan sisäpihalla isossa laumassa, mutta aiheutti siellä jonkin verran tappeluita puolustaessaan ruokaa, joten siirtyi sittemmin häkkiasukiksi. Resurssien puolustamista lukuun ottamatta Benedict on sosiaalinen ja leikkii mielellään ja paljon muiden kanssa.   Myös ihmisiä kohtaan on sosiaalinen, rientää vieraankin ihmisen luokse ja välittömästi syliin. Luottamus ihmisiä kohtaan näkyy mm. siinä, että Benedict heittäytyy maharapsujen toivossa herkästi selälleen ihmisen eteen. Jonkin verran Benedict komentaa muita, saman ihmisen luokse pyrkiviä koiria, eli vahtii ruuan lisäksi myös ihmistä resurssina. Benedict ei juurikaan hauku. Kaikkiaan Benedict on hyvin tasapainoisen ja kiltin oloinen koira.

Benedict etsii kolmijalkaisuutensa vuoksi kotia erityisadoptio-statuksella. Vaikka Benedict pärjää oikein hyvin kolmella jalalla, on tärkeää ymmärtää että kolmella jalalla koiran paino jakautuu epätasaisesti ja tämä saattaa johtaa kehon jumiutumiseen. Tulevan kodin tulee sitoutua säännölliseen fysioterapiaan ja lihashuoltoon, koiran tarkkailuun sekä eläinlääkärin hoitoihin, myös siinä tapauksessa, että hoidon kustannukset kohoavat korkeiksi. Tärkeää on, että Benedict pysyy hyväkuntoisena, hyvässä lihaskunnossa ja solakkana poikana. Benedictin etutassu ovat hieman barokit, eli ne taittuvat nivelen kohdalta hieman ulospäin. Myös tästä syystä on oikean painon ja sopivan lihaskunnon ylläpito äärimmäisen tärkeää.

Sosiaalinen Benedict etsii ymmärtäväistä ja rakastavaa kotia, jossa saa olla ihmisen ikioma kultamuru. Kolmijalkaisuuden vuoksi emme suosittele Benedictiä ympäristöön, jossa on tarpeen kulkea paljon portaissa, lisäksi koska Benedict on tottunut liikkumaan tarhan sisäpihalla paljon omaan tahtiin, haussa on ensisijaisesti omakotitalo omalla pihalla. Muitakin vaihtoehtoja huomioimme, kunhan Benedictin riittävään ja monipuoliseen liikuntaan kiinnitetään huomiota. Koska Benedict on tasapainoinen ja kiva tyyppi, se sopisi todennäköisesti monenkinnäköiseen kotiin rakastetuksi perheenjäseneksi. Esimerkiksi lapsiperhe tulee kyseeseen Benedictin kohdalla. Benedictillä on taipumusta puolustaa resursseja, joten tämä on hyvä tulevan kodin ottaa huomioon.

Komea kolmijalkainen sankari on noin 35 cm korkea ja painaa noin 10 – 12 kg.

Päivitykset:

4.3.2023

Hyrräkoira Benedict matkusti pitkän matkan Suomeen ja tapasi ensi kertaa oman perheensä. Onnea Benedict ja perhe <3

1.2.2023

Ihana ilopillerihyrrä Benedict on varattu omaan kotiin <3

2.10.2022

Missä on tämän vauhtihyrrän oma koti? Aktiivit tapasivat valloittavan Benedictin syyskuun tarhareissulla ja Benedict oli oikein oma itsensä: pieni ilopilleri! Ihan mahdoton ihmisliima, haluaa olla ihan lähellä ja mielellään koko ajan. Puskee syliin ja pyörii ja hyörii ympäriinsä. Todella rohkea ja iloinen. Häntä saa rapsutella miten vaan. Asuu kahden aremman koiran kanssa. Liikkuu ketterästi, jalan puuttumista tuskin ehtii huomata kun vauhtia on. Vauhtia on sen verran, että kuvista on vaikea saada tarkkoja kun tämä hyrrä pyörii! Lisätty kuvia ja videoita.

18.4.2022

Benedict asuu Trisin ja Aileenin kanssa paddockissa, kaikki kolme on siirretty sinne pihan isosta porukasta. Benedict on pihalla ollessaan ollut aiemmin bossy muille koirille, mutta tässä kokoonpanossa käytös on sopuisaa ja kohteliasta. Benedict kyllä edelleen omii resursseja muttei puolusta niitä. Benedict on tuttuun tapaansa aivan hurmaava, ihana ja ihmisläheinen. Benedict tulee heti luo ja antaa koskea ja käsitellä miten vain. Pienikokoinen täydellinen kullanmuru. Kiehnää pyörii ja hyörii ja painaituu vasten. Meno on melkoista vaikka jalkoja vain kolme.

Lisätty videoita ja kuvia.

9.12.2021
Benedict-hupsu on aiheuttanut niin paljon tappeluita ollessaan vapaana laumassa Cosoban tarhan pihassa, että on joutunut häkkiin asustamaan. Tappelut ovat aiheutuneet siksi, että Benedictillä on taipumusta puolustaa ruokaansa. Häkissä Benedict on yltympäri onnellinen saadessaan ihmisvieraita! Voi pojat! Benedict häärii kaikkien ihmisten lähellä, mutta rakastaa selvästi eniten Adinaa. Tämä tasapainoinen ja aivan ihana poika on täysin oma itsensä aktiivien tapaamisella ja etsii edelleen sitä ikiomaa kotiaan Suomesta.

Lisätty kuvia ja video.

8.10.2021
Benedict etsii nyt tositarkoituksella omaa kotiaan Kulkurien adoptio-ohjelmassa.

______________________________________________________________________________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Benedict saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Benedict on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Erityisadoptiossa olevat koirat on valittu huolellisesti yhteistyötahojemme kanssa yhteistyössä. Koirilla esiintyy jo tiedossa olevia puutteita, mutta niiden uskotaan soveltuvan kotikoiriksi, kunhan niiden mahdolliset erityistarpeet osataan tulevassa kodissa ottaa huomioon. Kulukorvaus näille koirille määräytyy tapauskohtaisesti. Erityisadoptioon kuuluville koirille tehdään normaalin luovutussopimuksen lisäksi erillissopimus erityisadoptioon kuuluvan koiran omistajalle.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Harkitut yhteydenotot:  Anne-Mari Vihtonen.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: