Kodin saanut koira: BIBI-O

Syntymäaika: 3/2015
Sukupuoli: uros
kastroidaan
Sijainti: Romaniassa (Onevet)
Kokoarvio:

 

30.3.2016
OneVet Cabinet Veterinaria, tuttavallisemmin OneVet, on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani. OneVet ylläpitää myös koiratarhaa Cosoban kaupungissa Bukarestin ulkopuolella. Cosoban koiratarhalla elelee myös koiria. jotka ovat alunperin kotoisin Rosiori de Veden kunnalliselta tarhalta. Rosiorin kunnallinen tarha on koirasäilömö, jossa monet koirat elävät vuosikausia ilman juurikaan mitään toivoa paremmasta. Kulkurit ja paikallinen eläinsuojelija Cornelia Stan työskentelevät kuitenkin kovasti olosuhteiden kohenemisen eteen paitsi adoptioin, myös steriloinnein.

Bibi-O on nuori poika, jonka matka tähän asti on ollut kivinen, mutta on nyt jo hiukan helpottanut. Se eli ennen Rosiorissa “ketjukoirana”. Tämä tarkoittaa sitä, että sillä on pihalla oma koppi ja se elää vuorokaudet läpeensä reilun metrin ketjussa. Bibi-O:n ketju oli nakertanut sen kaulaan haavoja, joista se nyt on toipumassa ja haavat ovat alkaneet parantumaan.

Bibi-O on aktiivinen koira, joka meinaa väkisinkin pyörtyä onnesta ihmisen nähdessään. Se hyppii ja pomppii ympäriinsä ja siltä pääsee ilopissatkin, niin onnellinen se ihmisseurasta on. Bibi-O tulee hyvin toimeen OneVetin muiden asukkaiden kanssa sukupuolesta riippumatta, joten se varmasti arvostaisi koirakaveria kotiutumisen tueksi. Toki sanottava on, että kyllä se viihtyy ainoanakin koirana, jolloin se saa pitää omistajan ihan itsellään. Tulevan omistajan tulee huomioida, että Bibi-O aktiivisena koirana tulee tarvitsemaan myös henkisen puolen virikettä ja aktivointia voidakseen hyvin.

Bibi-O on noin kaksitoistakiloinen ja 40-senttinen.

29.5.2016
Toukouussa Bibi-O:n tavanneet Kulkurien aktiivit ihastuivat siihen mennen tullen ja kertovatkin, että koirapoika on yksinkertaisesti ihana otus, joka pyörii jaloissa ja pyytää huomiota. Bibi-O on aika menevä kaveri, joka höseltää ympäriinsä iloisena ja haastaa muita leikkiin. Se on melko helpon oloinen koira, kiltti ja alistuvainen ihmiselle. Se on myös sosiaalinen ja ystävällinen kaikille, eikä se ujostele mitään eikä ketään.

Lisätty kuvia.

6.7.2016
Heinäkuu toi mukanaan paitsi helteet, myös Kulkurien aktiivit. OneVetin Cosoban kylässä sijaitsevassa hoitolassa asuva Bibi-O tervehti vieraita uteliaana ja iloisena. Se tulee ihmisen luokse reippaasti ja mielellään. Jopa niin mielellään, että siltä pääsi pieni ilopissa. Se hyörii ja pyörii, eikä se meinaa päästä ihmisen luo ollenkaan, kun se niin kovasti haluaisi kaikkien luo yhtäaikaa. Bibi-O osoittautui topakaksi urosten seurassa, mutta narttujen kanssa se tulee toimeen hienosti. Bibi-O on helposti motivoitavissa herkkujen kanssa, sillä se on perso kaikelle hyvälle.

Lisätty kuvia.

27.7.2016
Bibi-O hyppäsi lentokoneeseen ja lähti Saksaan. Onnea matkaasi, iloinen hurmuripoika.

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Bibi-o saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Bibi-o on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Bibi-o:n yhteyshenkilö on Maarit Auranen.

Bibi-O toukokuussa 2016:

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: