Enkelikoira: BIEGGO

Syntymäaika: 2015
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Suomessa (Helsinki)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta
1.10.2019
Bieggo tuli loppuvuodesta 2018 Veeraa vastaan läheisellä peltotiellä, kun Veera oli kävelemässä kauppaan. Bieggo ihmetteli Veeraa pientareella ja oli kiinnostunut, mutta jännittynyt. Veeran paluumatkalla reilun tunnin päästä tämä pörröturkki istui edelleen samassa paikassa, joten Veera jäi sitä jututtamaan. Bieggo vispasi ujosti töpöhäntäänsä ja alkoi luottamaan nopeasti Veeraan niin paljon, että sen sai nostettua syliin. Veera alkoi kantamaan Bieggoa mukanaan kohti kotia ( Carpen tarha), mutta pian joku ystävällinen kyläläinen pysähtyi autolla ja antoi heille kyydin.

Bieggo matkusti omaan kotiinsa Suomeen maaliskuun lopussa 2019. Nyt syyskuussa Bieggo palaa omaa loppuelämän kotia etsiviin koiriin.

Bieggo on asunut kerrostalossa kaupungin keskustassa, eikä kerrostalossa asumisessa ole ollut ongelmia. Bieggo on sisätiloissa rauhallinen eikä juurikaan vaatimalla vaadi huomiota tai ulospääsyä, mutta seuraa kuitenkin mielellään ihmisen puuhia ja yhteisistä leikki-, rapsutus- ja tempputreenihetkistä hän pitää valtavasti. Bieggo on ollut alusta asti sisäsiisti, eikä vahinkoja tai merkkailuja ole tapahtunut. Bieggon perushoitotoimenpiteissä ei ole ollut erityisiä haasteita. Vaikka hoitotoimenpiteet eivät ole Bieggosta mukavia, hän antaa ne tehdä.

Bieggo rakastaa ulkoilua ja on aina valmis lähtemään kävelylle. Toisten koirien ohitukset sujuvat pääasiallisesti hyvin ja Bieggo viihtyy myös koirapuistoissa. Yksinjäämisen kanssakaan ei ole ollut ongelmia. Kotona vastassa on yleensä venyttelevä ja haukotteleva, juuri unilta herännyt koira, joka odottaa rauhassa rapsutuksia. Omaa ihmistä kohtaan Bieggolla ei myöskään resurssiaggressiivisuutta ole ollut, mutta vieraiden ei kuitenkaan sovi mennä ihan lähelle, jos Bieggo syö ruoka tai luuta.

Ihmisistä Bieggo on hyvin kiinnostunut ja tervehtii mielellään uusia ihmisiä oma-aloitteisesti, eikä ole osoittanut arkuutta ihmisiä kohtaan. Bieggo nauttii huomiosta ja pysyttelee mielellään ihmisten lähellä.

Haasteita Bieggon ensimmäisessä perheessä on tuottanut Bieggon epävarmuus yllättävissä tilanteissa ja toisinaan vieraiden ihmisten kanssa. Bieggoa ei voi silittää tai koskettaa ns. yllättäen, vaan Bieggoon täytyy ottaa kontakti ennen kosketusta. Jos Bieggo säikähtää, hän voi ärähtää tai näykätä. Vaikka näitä tilanteita on sattunut joitakin, suurin osa ihmiskohtaamisista on mennyt hyvin.

Suurimman osan ajasta Bieggo onkin iloinen, veikeä ja ihanan utelias koira. Bieggo on kuitenkin epävarma yllättävissä tilanteissa ja erityisesti sisätiloissa vieraiden ihmisten kanssa. Tästä johtuen Bieggon tulevan perheen tuleekin antaa Bieggolle aikaa ja tukea, sekä ennakoida Bieggolle haastavissa tilanteissa helpottaakseen niitä hänelle. Uskomme, että oikeanlaisella tuella ja ennakoinnilla Bieggo pärjää hienosti. Bieggo varmasti arvostaisi arkea, jossa olisi rutiineja, jotka loisivat hänelle turvallisuutta. Bieggoa ei luovuteta lapsiperheeseen.

Bieggolla oli löydettäessä karvaton kohta rinnassa ja rinta on edelleen osittain karvaton. Iho on kuitenkin siisti ja terveen näköinen.

Bieggo on noin 45cm/14 kg. Bieggo asuu kotihoidossa Uudellamaalla.

Päivitykset
2.3.2019
Bieggosta on tänään tullut enkelikoira. Bieggon perhe oli hänen vierellään viimeisellä hetkellä ja jää syvästi kaipaamaan Bieggoa.

Perheen muistosanat:

Aito oli tunne

Painoit tassut vasten

-Oltiin onnellisia

hetken ainakain

Oltiin hiljaa

Muistoihin talletamme,

hetket yhteiset,

ajan parhaimman.


12.10.2019
Joskus asiat vain loksahtelevat paikoilleen reippaalla tahdilla. Bieggon kohdalla kävi näin. Tämän reippaan persoonallisen kaverin täydellinen koti huomasi hänet ja tänään Bieggo on muuttanut uuteen omaan kotiin. Onnea yhteiseen elämään Bieggo ja oma perhe!

1.10.2019
Bieggon kotihoitaja kertoo Bieggon kuulumisia:

Bieggo tuli viikko sitten meille isojen poikien leirikouluun etsimään kotia. Se on ihanan omalaatuinen kaveri, jonka aivoissa pyörii varmaan ihan ihmeellisiä asioita, joita se joskus saattaa pysähtyä pohtimaan vaikka kesken lenkin. Pienestä hölmöydestä huolimatta se on kekseliäs ja oppivainen, etenkin oikean motivaattorin löytyessä. (Namit. Bieggo söisi kilon nameja minuutissa jos siihen tulisi tilaisuus.)

Bieggon kanssa on tähän asti etsitty rentoutta ja iloisuutta, ja siitä on alkanut kuoriutumaan tosi reipas ja hilpeä nallekoira pitkien ja rauhallisten metsälenkkien ja yleisen mudassa, heinikossa, puskissa ja hiekassa rymyämisen avulla.

Bieggon unelmien koti olisi sellainen, missä sillä on oma paikka jossa se saa syödä ja nukkua rauhassa, mutta sille annettaisiin myös huomiota ja tekemistä silloin kun se sitä tarvitsee. Bieggo on pientä resurssiongelmaa lukuunottamatta oikea pörröenkeli, jonka kanssa kaikki sujuu hienosti, ja varmasti vielä hienommin sitä mukaa kun se rentoutuu ja saa laskea kierroksensa rauhassa.

Bieggon tulee hyvin toimeen kotihoitopaikan pienen koiran kanssa.

10.9.2019
Bieggo palaa Kulkureiden adoptio-ohjelmaan etsimään loppuelämän kotiaan.

30.3.2019
Tänään alkoi Bieggon uusi elämä. Bieggo lensi Suomeen oman perheensä syliin. Onnea Bieggolle ja perheelle yhteiseen tulevaisuuteen!

26.2.2019
Bieggolle kerrotaan tänään ihania uutisia, Bieggo on varattu omaan kotiin perheensä ainoaksi silmäteräksi.

13.2.2019
Bieggo tuli mukaan Kulkureiden adoptio-ohjelmaan etsimään omaa kotiaan.

____________________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen.

Kotihoidossa oleva koira on päässyt jo hieman harjoittelemaan perhekoiralle tärkeitä taitoja. Kaiken uuden opettelu on kuitenkin vielä aivan alussa, eikä voida olettaa että kotihoidon kautta tuleva koira olisi valmiiksi täysin koulutettu. Tiedossa on varmasti myös omassa kodissa töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Kotihoidossa olevan koiran luonteesta ja tavoista saadaan tarhaolosuhteissa tehtyjä havaintoja enemmän tietoa. Koiran luonne muovautuu kuitenkin kaikkien sen saamien kokemusten kautta ja isossa roolissa on myös lopullisen kodin tapahtumat. Koiran käytös voi ajan ja kotiutumisen myötä vielä muuttua.

Bieggo on kastroitu, asianmukaisesti rokotettu, ulko- ja sisäloishäädetty ja testattu useiden sairauksien varalta. Lisäksi Bieggo on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Mari Jokinen

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: