Kodin saanut koira: BILBAO (nyk. Paavo)

Syntymäaika: n. 2019
Sukupuoli: Uros
Kastroitu
Sijainti: Romaniassa (M.G. Rescue)
Kokoarvio:35cm/10kg

 

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyvään adoptioprosessin kulkuun ja luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
5.12.2023

Mihai Grigorie on romanialainen eläinsuojelija ja eläinlääkäri, joka on mahdollisimman monia eläimiä auttaakseen perustanut M.G. Rescue -nimellä toimivan tarhan, noin 30 kilometrin päähän Bukarestista. Kulkurit on tehnyt yhteistyötä Mihain kanssa useiden vuosien ajan. Tarhalla asuu kerrallaan noin 50–60 koiraa ja niistä huolehtii päivittäin Mihain lisäksi yksi työntekijä. Tarhaa on rakennettu vuosien ajan ja sitä parannetaan edelleen jatkuvasti. Mihai haaveilee myös saavansa tarhan yhteyteen tilat sterilointien tekemiseen, jotta hän pystyisi jatkossa keskittymään entistä enemmän kodittomien koirien tilanteen ennaltaehkäisyyn kestävän eläinsuojelutyön keinoin. Tarhalla elää kodittomien koirien lisäksi myös muita rescue-eläimiä, kuten kissoja, lehmiä, lintuja, vuohia ja hevosia.

Arviolta 4- vuotias Bilbao on tullut tarhalle Mihailestin isolta kunnalliselta tarhalta. Bilbao on rauhallinen, hiljainen ja lempeän oloinen pikkutyyppi. Hän viihtyy oikein mielellään uudenkin ihmisen siliteltävänä ja syliteltävänä. Bilbao on sosiaalinen tapaus, joka syöksyy heti häkkiin tulevan uuden ihmisen rapsuteltavaksi. Hän yrittää kovasti kivuta syliin ja onkin syliin nostamisesta lähinnä vain tyytyväinen. Maahan laskettaessa kipittää pienen ympyrän ja palaa takaisin vaatimaan lisää rapsutuksia ja huomiota. Hän on mutkaton, sosiaalinen ja reipas tyyppi, joka sopisi varmasti monenlaiseen ympäristöön. Hän asustelee yhdessä kahden samankokoisen uroksen kanssa, joten hän voisi tulla toimeen myös koirakaverin kanssa.
Lokakuussa tavattaessa Bilbao siristelee hieman toista silmäänsä. Kokoa tällä ilopillerillä on n. 35cm ja 10kg.

 

Päivitykset

1.2.2024

Bilbao saapui häntä heiluen Suomeen ja oman perheensä syliin! Kotiutumisen myötä hän sai uudeksi nimekseen Paavo. Miljoonasti onnea yhteiseen tulevaisuuteen Paavo ja perhe <3

6.1.2024

Bilbaon elämän onnellisin vuosi on alkamassa, sillä hänet on varattu ikiomaan kotiin!

5.12.2023

Hilpeä Bilbao tassuttelee Kulkurien adoptio-ohjelmaan etsimään loppuelämänsä kotia <3


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Bilbao saapuu Suomeen asianmukaisesti kastroituna, rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Bilbao on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Bilbaon yhteyshenkilönä toimii Linda Byman Varzeshkhah 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: