Kodin saanut koira: BIM MUSTAKORVA

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

Maaliskuu 2015

Maaliskuu 2015

BIM

* uros

* syntynyt arviolta v. 2013-2014

* kastroidaan

* Romaniassa

 

 

 

 

18.3.2015
Aktiivimme pakkasivat maaliskuussa jälleen matkalaukkunsa ja lentokone vei heidät Romaniaan, jossa he paikallisten eläinsuojelijoiden keralla tutustuivat jo sivuillamme oleviin koiriin, saivat uusia koiratuttavuuksia, olivat lisäkäsinä tarhan töissä ja visioivat tulevaisuutta samassa pöydässä romanialaisten eläinsuojelijoiden ja – toimijoiden kanssa.

Yksi näistä uusista tuttavuuksista on Bim. Bim asuu Jilavan tarhalla, johon se pääsi kadulta turvaan. Tarhaa ylläpitää Asociata Suflete Dragi. Suflete Dragin toimijat Anda ja Alina Murgu ovat äiti ja tytär, jotka päättäväisesti ja täydellä sydämellä toimivat romanialaisen eläinsuojelun saralla.

Alina löysi Bimin kadulta ja jotta sillä olisi edes pieni mahdollisuus selvitä, Alina otti koiran mukaansa ja niin Bim sai osoitteen Jilavan tarhalta. Se on sairastanut penikkataudin, joka on hoidettu. Siitä ei ole Bimille jäänyt mitään näkyviä oireita. Tulevan omistajan on kuitenkin oltava tietoinen sairastetusta penikkataudista.

Bim on luonteeltaan pehmeä ja aavistuksen ujo. Se tulee kaikkien kanssa toimeen, mutta emme luovuta sitä kovin voimakastahtoisen koiran kaveriksi, sillä Bim mieluummin väistyy ja alistuu, kuin pitää puoliaan. Olisi mukavaa, jos Bim saisi pian oman kodin, sillä tällä hetkellä se on häkissä, jossa on sitä voimakastahtoisempia koiria ja Bim tahtoo jäädä alakynteen. Tarhalla Bimin ei ole kuultu haukkuvan, joten sitä voisi ajatella kerrostaloonkin.

Bim on kooltaan keskikokoinen, noin 45-50 cm ja korkea ja noin viisitoistakiloinen.

11.5.2015
Toukouisella reissullaan Romaniaan aktiivimme vierailivat myös Jilavan tarhalla ja tapasivat kotiaan etsivän Bimin. Se on viime vierailun jälkeen vaihtanut häkkiä, sillä edellisessä asuinhäkissään se joutui muiden koirien silmätikuksi. Bim on edelleen rauhallinen ja ujohko koira, jota jännittää herkästi, mutta ihmiset ovat sen mielestä kiinnostavia ja jännityksestä huolimatta se haluaa tutustua ihmisiin. Bim on kaunis, kevytrakenteinen koira, josta ajan ja kärsivällisyyden kanssa saa hienon lemmikin. Bim on perusluoteeltaan sosiaalinen veijari.

7.7.2015
Bim on saanut oman kodin Ranskasta. Onnea Bim ja perhe.

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Bim saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Bim on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Bimin varausasioissa sinua auttaa Maarit Auranen.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: