Kodin saanut koira : BLACK MOUSE

Syntymäaika: 7/2016
Sukupuoli: Narttu
Ei Steriloitu
Sijainti: Romania (Onevet, Rosiori)
Kokoarvio:

9.11.2016
Yksi Kulkurien yhteiskumppaneista on Rosiorin kylässä sijaitseva Rosiorin kunnallinen tarha jolla nuori eläinsuojelija Cornelia Stan tekee jatkuvasti töitä parantaakseen koirien oloa ja lisätäkseen alueen ihmisten tietämystä ja ohjatakseen heitä koirien pitoon liittyen.

Kyseisessä kylässä kulkukoiria on määrällisesti äärettömän paljon ja uusia pentuja syntyy taukoamatta.

Tarhan hyvän markkinoinnin vuoksi ihmiset ovat tietoisia siitä että voivat koiria sinne toimittaa ja näin on alkanut myös pienen Black Mousen tarina.

 

Pienen pieni pentu oli tuotu jonkun kylällä asuvan ihmisen toimesta tarhan vieressä sijaitsevalle pellolle vasta noin kuukauden ikäisenä. Pieni tyttö oli tällöin vasta reilu kilon painoinen ja ensimmäiset päivät neiti taistelikin siitä, että jäi henkiin. Pippurisena pienenä tyttönä Minnie Mouse kuitenkin selvisi ja hieman vahvistettuaan se laitettiin tarhalla samaan häkkiin muiden pienten pentujen kanssa.

Hyvin pian muut pennut kuitenkin kasvoivat neidistä reilusti yli ja tyttö alkoi jäädä isompiensa jalkoihin. Samoihin aikoihin pennut alkoivat harjoittamaan rajumpia ja riehakkaampia leikkejä jossa Black Mouse pienen kokonsa vuoksi oli aina se jota muut kiusasivat ja lopulta se saikin melko pahoja haavoja muiden pentujen riepotuksesta.

Cornelian oli pakko ottaa pieni pois pentuhäkistä. Sillä oli hetken oma pieni aitaus mutta koska rakennusmateriaaleja on rajallisesti, pääsi tyttö heikoista ja rikkinäisistä verkoista karkuun vapaaksi tarhan alueelle.

 

Yhdistyksen aktiivien vieraillessa Rosiorin tarhalla syyskuussa he tapasivat tämän pienen suloistakin suloisemman pennun. Se juoksi pihalla vapaana yhdessä aikuisten kanssa ja osasi väistellä niitä koiria jotka ketjuissaan sille selvästi näyttivät että lähelle ei saa tulla. Kuitenkin Cornelia kertoi olevansa huolissaan neidin selviämisestä. Vapaana juostessaan se pääsee myös lähi pelloille jolla liikkuu paljon tuntemattomia koiralaumoja jotka voisivat pientä vahingoittaa pahastikin, toisena vaaratekijänä on tarhan ulkopuolella menevä autotie ja läheinen junaraide. Cornelian oli avuton tilanteen edessä, pikkuneidin tilanne ja tulevaisuus ei ollut erityisen valoisa.

Tästä syystä aktiivimme eivät voineet tyttöä jättää tarhalle vaan päättivät toimittaa sen pois vaarojen ulottuvilta Onevetin hoitolaan ja sieltä rokotuksien ja tarkastuksen jälkeen Onevetin tarhalle kotiaan odottamaan.

Ennen Onevetiin pääsyään neiti kuitenkin vietti yön aktiivien seurana hotelli huoneessa. Jo automatkalla neiti nukahti syliin syvään uneen, se nukkui ensimmäistä kertaa lämpimässä, turvassa ja poissa vaarojen ulottuvilta. Hotellihuoneeseen päästyä pieni neiti pääsi pesulle, jotta enimmät mudat saatiin sen turkista. Puhdistuksen jälkeen maistui ruoka jonka jälkeen pienen pieni käärö nukahti uudelleen ja nukkui sikeästi koko yön.

 

Black Mouse on luonteeltaan kiltti pieni neiti. Se tulee hyvin toimeen muiden koirien kanssa mutta ihmisiä se hieman varoo. Se ei ole arka mutta selkeästi varovainen eli tyttö ei juokse suuna päänä kaikkien luokse. Toisten koirien avulla se selvästi tutustuu asioihin rohkeammin ja tämän vuoksi sen tulevassa kodissa voisikin olla reipas koirakaveri odottamassa. Pikkuneiti antaa käsitellä itseään hyvin ja se on ollut tähän saakka hiljainen eli mikään haukkuja tämä tyttö ei ole.

Black Mouse ei ole pentu joka menee suuna päänä kaikkien luo tai tutustumaan asioihin vaan se mieluummin seuraa sivusta tilannetta. Paras paikka tytölle ei ehkä ole vilkas keskusta mutta rauhallisesti tutustumalla tyttö varmasti tottuu ongelmitta normaali kodin ääniin sekä ulkona vastaan tuleviin asioihin.

 

Black Mouse on kooltaan pieni kokoinen ja se tulee aikuisenakin jäämään selvästi alle 10kg painoiseksi tytöksi.

 

28.11.2016
Black Mousen kodin etsintä on saatu päätökseen ja pieni neiti löysi ikioman kodin Saksasta.

 

 

 

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Mikäli Black Mouse tulee Suomeen steriloimattomana nuoren iän vuoksi, tuleva koti sitoutuu steriloimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu halutessanne steriloinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen (varaajaan) ennen sterilointia.

Black Mouse saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Black Mouse on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Harkittuja yhteydenottoja odottaa Tanja Björninen

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: