Kodin saanut koira: BONITO

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

BONITO

* noin 8kk

* uros

* kastroitu

* Romaniassa

 

 

 

 

26.8.2015
Romanialainen kadulle syntynyt tai sinne hylätty koira tietää, mitä on olla roska. Miltä tuntuu, kun heitetään pois, ei ole paikkaa minne mennä, tai ketään, joka huolehtisi tai välittäisi. Bonitollakin on joskus ollut koti, mutta se on päättänyt heittää koiralapsen oman onnensa nojaan: selviytymään tai jäämään selviytymättä. Niin tuikitavallinen tarina Romaniasta.

Boniton elämä sai uuden suunnan, kun yhteistyökumppanimme, Asociatia Suflete Dragin (Kind Souls) -yhdistyksen eläinsuojelijat löysivät sen elokuun alussa mustan kaverinsa, Bonitan, kanssa (videossa alhaalla) kassiin tungettuna Frumusanin kylästä, tien varrelta. Koirat saivat turvapaikan samaisen yhdistyksen uudelta Sintestin tarhalta.

Bonito on noin 8 kuukauden ikäinen ja se painaa noin 4,5 kiloa. Luonteeltaan tämä suloinen juniori on hyvin sosiaalinen, sekä koirille että ihmisille. Se tuntuu rakastavan kaikkia ja leikkii mielellään. Poika vaikuttaa täpäkältä leikkiessään, muttei kuitenkaan dominoi. Antaa myös käsitellä vaivatta ja tykkää olla sylissä.

4.10.2015
Bonito on varattu Ranskaan.

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella.

Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan.

Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa.

Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Bonito saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Bonito on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan sivuillamme adoptoitavan eläimen terveyteenkoiran omistajan oppaaseenadoptoinnin kustannuksiin ja luovutussopimukseen ennen yhteydenottoa.

Yhteyshenkilö Lilli Lanér.

Video Bonitosta
Video 2 Bonitosta

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: