Kodin saanut koira: BRIGHT (nyk. Hobi)

Syntymäaika: 11/2021
Sukupuoli: uros
kastroidaan
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association)
Kokoarvio:

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistammeluovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
5.5.2022

Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017 ja yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Tarhalla asuu noin 400 koiraa. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri ja useita koirien hoidosta vastaavia työntekijöitä ja koirien elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.

Adina on lisäksi yksi Kulkurien säännöllisistä yhteistyökumppaneista kohdemaan sterilointien parissa ja niin hänelle kuin meillekin on tärkeää tehdä jatkuvaa, kestävää eläinsuojelutyötä Romanian kodittomien koirien ongelman ratkaisemisen eteen, jotta yhtenä päivänä kodittomia koiria ei syntyisi enää niin paljon kodittomiksi. Cosoban tarhan yhteydessä sijaitseekin yhteistyössä rakennettu sterilointiklinikka, jonne koirien ja kissojen omistajat saavat tuoda lemmikkejään maksuttomaan sterilointiin viikottain.

Cosoban tarhan sisäpiha vilisee pentuja, loputtomasti pentuja. Juuri heitä, ketkä ovat syntyneet epätoivottuina maailmaan ja jotka ovat valtavan ihania, mutta heitä on aivan liikaa. Valitsemme osan pennuista adoptio-ohjelmaan ja yksi heistä on Bright. Bright häärää autuaan tietämättömänä siitä mitä sen varalle toivotaan ja että sen elämä toivon mukaan tulee muuttumaan ihan totaalisesti, jos sillä käy tuuri ja se löytää oman kodin. Tuurilta se ei kuitenkaan Brightistä alkuun varmasti tunnu, sillä vaikka tarhalla on stressaavaa ja resursseja liian vähän, se on kuitenkin tuttua ja turvallista. Muutos tulee olemaan Brightistä pelottava, vaikka se tarkoittaakin hyvää.

Bright on tutussa ympäristössä melko reipas ja innoissaan vieraista ihmisistä, joilta saa herkkuja ja huomiota. Bright kuitenkin säikähtää uusia, kovia ääniä joten hieman säikky hän on. Bright tutkii, hyppii ja nuuskii kuten suurin osa muistakin pennuista. Pentujen välinen kommunikointi isossa porukassa on myös jatkuvaa ja välillä jokaisen pitää väistää, välillä puolustautua ja välillä leikkiä. Videoilla pennut vaikuttavat keskivertoa jännittyneimmiltä, koska syliinottaminen on niille vierasta ja jännittävää ja maahan päästessään pennut yleensä ottivat hetken hengähdystauon, mutta ne palasivat nopeasti takaisin ihmisten luokse iloisesti. Pentujen kanssa tulee kuitenkin aina varautua siihen, että kotiutuminen voi olla niillä joko nopeaa tai hidasta ja edetä tulee koiran valmiuden mukaan.

Bright ei vaikuta olevan kova haukkumaan tarhaoloissa. Bright etsii sitoutunutta ja motivoitunutta kotia, jossa ollaan valmiita ohjaamaan ja tukemaan pentua sen uuteen elämään positiivisen vahvistamisen kautta. Bright on ollut maaliskuun lopussa kooltaan 35-37 cm ja noin 6-7 kiloa, joten se kasvanee keskikokoiseksi. Aikuiskoon voidaan arvioida olevan noin 45+ cm / 10+ kg. Bright tullaan kastroimaan ennen Suomeen tuloaan.

Päivitykset

27.8.2022
Bright saapui omaan kotiin 13.8. ja sai uudeksi nimekseen Hobi.

13.6.2022
Bright on varattu omaan kotiin Suomeen.

5.5.2022

Bright aloitti kodin etsinnän adoptio-ohjelmassamme.


Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Bright saapuu Suomeen asianmukaisesti kastroituna, rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Bright on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Brightin yhteyshenkilönä toimii Salla Honkapää (adoptioasioissa ensiyhteydentto sähköpostitse)

.

.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: