Kodin saanut koira: CARINAE (nyk. Sylvi)

Syntymäaika: 03/2020
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Carpe)
Kokoarvio:

 

Valloittava Carinae on saanut useita kyselyitä, joten tällä hetkellä emme ota vastaan enää uusia kyselyitä. Kiitos häntä kohtaan osoitetusta mielenkiinnosta!

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseenluovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta:

16.1.2021

Carpen tarha, lähellä romanialaista Mitrenin kylää on romanialaisen eläinsuojelija Carmen Mandescun ja Kulkurien yhteinen projekti, joka on rahoitettu pääosin lahjoitusvaroin. Carpe on tällä hetkellä noin sadan kodittoman koiran ja kissan tarha, joista pitää huolta tarhalla asuva romanialainen pariskunta. Tarhalla eläimille pyritään järjestämään mahdollisimman hyvät elinolot niiden odottaessa kodin löytymistä tai vaikka kotia ei löytyisikään. Tarhan yhteinen rakennusprojekti alkoi toukokuussa 2016 ja jatkui kolme vuotta päättyen elokuussa 2019. Kulkurien ja Carmenin yhteistyö jatkuu eri muodoissaan  muun muassa valistustyön sekä sterilointityön merkeissä. Carmen jatkaa muiden tukijoidensa kanssa tarhan varustamista ja tällä hetkellä on ajankohtaista sähköjen saaminen tarhalle.

Carinae oli löydetty muutama kuukausi sitten harhailemasta Bukarestin kaduilta, se otettiin kiinni ja tuotiin Carpen tarhalle jossa sillä olisi vielä mahdollisuuksia valoisampaan tulevaisuuteen. Carinaeta ei kaduilla harhailu ole juurikaan hetkauttanut vaan hän onkin melkoinen sylimakkara. Kun ihminen tulee lähelle Carinae kellahtaa syliin ja jää siihen. Hän rakastaa ihmisten huomiota niin että saattaa sitä haukkuen pyytää. Väliä ei myöskään ole onko ihminen uusi vai entuudestaan tuttu, kunhan on ihminen ja tulee lähelle! Carinae on siis hyvin avoin ja ystävällinen nuori neiti, myös toisien koirien kanssa hän tulee toimeen ongelmitta. Carinae sopii varmasti monenlaiseen perheeseen ja ympäristöön, kuitenkin hänen tulevalta perheeltä odotetaan koiralähtöistä ajattelutapaa ja kärsivällistä ihmistä joka on valmis tukemaan Carinaeta sen matkalla kulkurista kotikoiraksi.

Noin 10kk iässä Carinae on noin 48cm korkea ja sen on arvioitu kasvavan n. 50cm korkuiseksi ja 17kg painavaksi koiraksi.

Päivitykset:

13.3.2021

Sylvi the sylimakkara on päässyt vihdoin kotiin ja hurmannut perheensä täysin. Onnea Sylvi ja perhe <3

31.1.2021

Sylimakkaralla on koti! Carinae varattiin tänään ja sen oma perhe odottaa jo kovasti että neiti tulee Suomeen!

16.1.2021

Kaunis nuori neiti Carinae aloitti oman kodin etsimisen Kulkurien adoptio-ohjelmassa.

—————————————————————————————————————————————–

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan.

Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Carinae saapuu Suomeen steriloituna asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Carinae on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Anne-Mari Vihtonen

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: