Kodin saanut koira: CHACHA (nyk. Saimi)

Syntymäaika: 2014-2015
Sukupuoli: narttu
steriloidaan
Sijainti: Romaniassa (Carpe)
Kokoarvio:

 

 

Perustiedot ja tausta
Carpen tarha lähellä romanialaista Mitrenin kylää on romanialaisen eläinsuojelija Carmen Mandescun ja Kulkurien yhteinen projekti, joka rahoitetaan pääosin lahjoitusvaroin. Carpe on tällä hetkellä noin sadan kodittoman koiran tarha, jossa koirista pidetään huoli ja mahdollisuuksien mukaan ne pääsevät Kulkurien adoptio-ohjelmaan.  Tarhalla asuu koirien lisäksi suomalainen eläinsuojelija Veera, jonka ansiosta tarhan koirat saavat ihmisistä positiivisia kokemuksia ja joka huolehtii niiden tarpeista mahdollisimman hyvin.

Chachalla on ollut omistaja, joka potki koiriaan. Omistaja muutti ulkomaille ja jätti hänellä olleet koirat oman onnensa nojaan. Carmenin ystävä ruokki koiria ja huomasi, että isommat koirat kiusasivat Chachata. Hän päätti tuoda tämän pienen tirriäisen Carpelle turvaan. Chacha on ollut tarhalla heinäkuun 2019 alusta.

Chacha rakastaa ihmisiä. Se liimautuu sen luokse tulevaan ihmiseen kiinni ja haluaisi jäädä siihen. Ihmisten lähtiessä se itkee perään. Onkin hyvä ottaa huomioon, että tällä pienellä voi ilmetä eroahdistusta tulevassa kodissa. Chachan olisi hyvä saada tulevassa kodissa viettää paljon aikaa yhdessä perheensä kanssa. Pikku tyttö asuu tällä hetkellä kahden muun koiran kanssa yhdessä tullen heidän kanssaan hyvin toimeen. Chacha on luonteeltaan alistuva, pieni pehmoilija. Chachan ylähampaat ovat huonossa kunnossa, ne on todennäköisesti poistettava. Chacha on kerta kaikkiaan suloinen pieni tirriäinen.

Chacha on kovin pieni, arviolta noin 25 cm ja 4 kg.

Päivitykset
9.11.2019
Pikkuinen Chacha lensi tänään kotiin oman perheensä syliin. Suloinen tyttö sai uuden perheen lisäksi uuden nimen, Saimi. Onnellista yhteistä elämää Saimi ja perhe!

26.9.2019
Supersuloinen Chacha on tänään varattu omaan kotiin, jossa häntä jo kovasti odotetaan.

29.8.2019
Chachan varaus peruttiin, koska testeissä todettiin, että tytöllä on sydänmato. Tämä pieni suloinen tyttö palaa siis omaa kotiaan etsiviin koiriin. Chacha tulee saamaan hoitoa sydänmatoon Romaniassa jo ennen saapumista Suomeen, sydänmadon hoitovaste on hyvä. Chachalla ei ole mitään kliinisiä oireita ollut sydänmatoon liittyen, vaan se on oma suloinen, iloinen ja reipas itsensä.

29.7.2019

Suloinen pieni Chacha saa tänään ihan parhaita uutisia: hänet on tänään varattu omaan kotiin Suomeen.

23.7.2019
Chacha tuli mukaan Kulkureiden adoptio-ohjelmaan etsimään omaa kotiaan, jossa saisi elää rakastettuna ja paljon ihmisten kanssa aikaa viettäen.

______________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Chacha saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Chacha on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Mari Jokinen

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: