Kodin saanut koira: COCO B

Syntymäaika: 2017
Sukupuoli: narttu
steriloidaan
Sijainti: Romaniassa (Luiza Mandru)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta
03.02.2019
Cocolla on aikaisemmin ollut oma koti, mutta valitettavasti sen omistaja kuoli, eikä kukaan sukulainenkaan halunnut neitiä itselleen. Tieto Cocon kohtalosta tavoitti Luizan ja näin herttainen Coco on päätynyt asumaan Grădiştean kylään, hyväsydämisen eläinsuojelijan Luiza Mandrun luokse.

Coco on rauhallinen ja iloinen tyttö, joka ajoittain innostuu myös leikkimään. Ihmisiä Coco suorastaan rakastaa, eikä se arastele aikuisia tai lapsia.

Urosten ja pentujen kanssa Coco tulee hienosti toimeen, mutta toisten narttujen kanssa ei. Myös kissat ovat Cocon mielestä mukavia ystäviä.

Luizan luona Coco ei juurikaan hauku, mutta käytös voi muuttua kotiutumisen myötä. Coco haukkuu innostuneena, kun Mandrut saapuvat kotiin ja se myös ilmoittaa vieraista.

Painoa Cocolla on noin 7,5 kg ja säkäkorkeutta noin 27 cm.

23.03.2019
Coco lensi omaan kotiin Suomeen.

01.03.2019
Coco on varattu omaan kotiin Suomeen! Onnea Cocolle ja sen tulevalle perheelle <3

05.02.2019
Coco on saanut useita kotiehdokkaita, joten pikkuisesta ei tällä hetkellä oteta enempää kyselyitä vastaan. Kiitos kaikille!

03.02.2019
Coco B on lisätty adoptio-ohjelmaan.
________________________________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Coco B saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Coco B on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Coco B:n yhteyshenkilö on Sarianna Syrjä.

 

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: