Kodin saanut koira: CORNELIA (nyk. Menni)

Syntymäaika: 2014
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Happy Dogs Moreni)
Kokoarvio:cm/kg

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
18.1.2024

Happy Dogs Moreni on eläintenhoitajana työskentelevän Anda Popescun vetämä yhdistys, joka on perustettu vuonna 2012 auttamaan köyhän Morenin kaupungin kodittomia koiria. Moreni sijaitsee noin 1,5 tunnin ajomatkan päässä Bukarestista. Anda Popescu on nuorehko, hyvin länsimaalaisesti eläinsuojeluasiosta ajatteleva nainen. Hänelle on erittäin tärkeää, ettei koiramäärä tarhalla nouse, koirat voivat siellä kokonaisvaltaisesti niin hyvin kuin mahdollista, ja että kaikki koirat ovat steriloituja tai kastroituja sekä säännöllisesti rokotettuja. Happy Dogs Morenin koiratarha on romanialaisittain siisti ja hyvin hoidettu. Kaupungin pormestari on käytännössä siirtänyt vastuun Morenin katukoirapopulaation hallinnasta Andan yhdistykselle, jonka vastuulla on myös kustantaa sterilointikampanjat sekä tarhan koirien ylläpito. Anda on säännöllinen yhteistyökumppanimme myös sterilointien saralla ja Anda tekeekin merkittävää ja jatkuvaa työtä erityisesti sterilointien parissa, jotta jonain päivänä niin Morenin kuin muunkin Romanian kodittomien koirien tilanne olisi parempi.

Jo seniori-ikäinen Cornelia on aiemmin ollut omistettu koira. Kuitenkin Cornelian entisen omistajan vaimon tullessa raskaaksi, päätti pariskunta hylätä Cornelian ennen lapsen syntymää kunnalliselle koiratarhalle. Tästä on nyt pari vuotta, ja onnekas Cornelia pääsi muuttamaan kunnalliselta tarhalta Happy Dogs Morenin tarhalle, mistä käsin se nyt saa vielä mahdollisuuden parempaan elämään Kulkurien adoptio-ohjelman kautta.

Cornelia on lempeän ja rauhallisen oloinen mummokoira, joka rakastaa ihmisen kosketusta ja silityksiä. Myös herkut maistuvat Cornelialle, mutta se ottaa namit rauhallisesti ja hellästi ihmisten kädestä. Cornelia ei tarhalla ihmeemmin hauku, vaikka vahtitilanteessa se varmasti tunkeilijoista ilmoittaisikin.

Tarhalla kerrotaan, että Cornelia tulee myös erinomaisesti juttuun kissojen kanssa. Cornelia kaipaisi vierelleen rakastavaa ihmistä ja kotia, missä saisi rauhassa viettää eläkepäiviä omaa pihaa vahtien.

Cornelian rotuperimässä on todennäköisesti vahvasti romanianpaimenkoiraa, mikä on laumanvartijarotu. Cornelian tulevan kodin tulisi sen vuoksi sijaita omakotitalossa kaupungin ulkopuolella. Muuten Cornelia varmasti voisi soveltua monenlaiseen kotiin, kunhan perheellä on ymmärrystä seniorikoiran tarpeista ja on valmis panostamaan turkin hoitoon.

Cornelia on kooltaan noin 70 cm korkea ja painaa noin 40 kg.

 

Päivitykset

7.5.2024
Ihana Cornelia, uudelta nimeltään Menni-muori, saapui vihdoin omaan kotiinsa Suomeen 27.4 <3

28.1.2024

Cornelia-mummo varattiin vihdoinkin omaan kotiinsa ja se jää odottamaan matkaa Suomeen. <3

18.1.2024

Cornelia tavattiin lokakuussa aktiiviemme tarhareissulla. Ensin Cornelia vetäytyi koppiinsa vieraiden ihmisten lähestyessä, mutta pian hän jo tulikin hakemaan herkkuja aidan takaa. Hoitajastaan Marilenasta Cornelia pitää kovasti ja hakee tältä heti rapsutukset. Cornelia intoutuu syömään herkkuja myös vieraiden kädestä ja pyörii vieraiden lähellä, vaikka onkin selvästi hieman jännittynyt. Aktiivimme Elisa saa kuitenkin silittää Corneliaa ja Cornelia painautuukin tätä vasten ottamaan vastaan rapsutuksia. Cornelia myös osaa tassulla huitomalla kertoa, että ottaisi mielellään lisää rapsutuksia vastaan.

Uusia kuvia ja videoita lisätty.

28.3.2023
Cornelia aloitti oman kodin etsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa.

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Jos tiedät, mitä vanhan koiran omistaminen merkitsee, tiedostat siihen kuuluvat ilot ja surut, olet varautunut panostamaan vanhan koiran ruokintaan sekä hoitoon ja koet pystyväsi tarjoamaan turvallisen eläkeläiskodin, ota rohkeasti yhteyttä. Huomioithan, että vanhan koiran kohdalla saattaa ikääntymisestäkin johtuen koitua eläinlääkärikustannuksia.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Cornelia saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Cornelia on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistammeluovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Olga Karttunen

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: