Kodin saanut koira: COSI

Syntymäaika:
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa
Kokoarvio:

 

7.2.2016
Kulkureiden aktiivien matka Romaniaan suuntautui tammikuulle, jolloin reissulaiset pääsivät tapaamaan yhteistyökumppaneita ja näiden huomassa olevia koiria.

Cosi oli yksi onnekaista, joka pääsi adoptio-ohjelmaan ja etsii näin omaa kotiaan Suomesta.

Cosi ja sen kaksi sisarusta löydettiin huhtikuussa 2015 talosta, jossa nykyinen OneVetin hoitola sijaitsee. Cosi, kuten sen sisarukset, olivat alkuunsa todella peloissaan, eivätkä mm. antaneet koskea itseensä laisinkaan. Hoitolan eläinlääkäri Dr. Adina otti kuitenkin pennut hoiviinsa ja lapsukaisista Cosi on onnistunut kasvattamaan luottamussuhteen Dr. Adinaan ja muuhun hoitohenkilökuntaan, mutta toiset sisarukset ovat vielä arkoja ja odottavat tovin omaa vuoroaan päästäkseen etsimään omaa kotiaan.
Cosi tulee tarhalla toimeen toisten koirien kanssa sukupuoleen katsomatta.
Tytöllä on erikoinen tapa pitää päätään hieman vinossa, mutta Dr. Adinan mukaan tämä ei kuitenkaan ole neurologinen vaiva. Cosilla ei ole ongelmaa kävelemisen, eikä tasapainon kanssa.

Tällä hetkellä Cosi painaa n. 7 kg ja tyttö tuskin tulee tästä paljoa kasvamaan.

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan.

Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella

ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Cosi saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Cosi on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

25.2.2016
Cosi on varattu omaan kotiinsa.

15.6. 2016
Cosi saapui Suomeen 16.4. Saimme jo mukavia kuulumisia:

“Tässä olisi päivitystä Cosista. 🙂 Cosin kanssa ollaan lähiaikoina edistytty hirveän suurella harppauksella, kun neiti reipastui kävelemään pihalla. Nykyään tyttö siis kävelee lenkin itse (joskus pitää vähän siirtää oikeaan suuntaan jos Cosilla olisi joku oma suunta mielessä, erityisesti toisten pihat ja korkea heinikko tuntuvat vetävän puoleensa, eikä tyttö ihan mielellään liiku kun saa jonkun päähänpiston), ja ihan tässä vastikään suostui jopa menemään itse ulko-ovesta sisään ja rappuset ylös toiseen kerrokseen. Lenkit nykyään vaihtelevat lyhyemmästä 15 minuutin lenkistä reiluun 45 minuuttiin, kun ei enää tarvitse samalla tavalla miettiä, että jaksaako tarvittaessa kantaa Cosin kotiin, kun tyttö jo kävelee hyvin. 😀 Cosi ei juurikaan vedä ja välillä jopa jää istuen odottamaan, jos menen hitaampaa ja jatkaa sitten, kun olen vierellä, mikä on minusta tosi suloista, kun ei ole tätä tarvinnut edes opettaa. Cosi tekee tarpeet hienosti ulos, eikä ole viime päivinä tehnyt ollenkaan sisälle, mutta vielä en uskalla sisäsiistiksi sanoa, kun tyttö ei tällä viikolla ole joutunut olemaan yksin kuin pari tuntia kerrallaan.

Aiemmin neiti on siis tehnyt tarpeita sisälle silloin kun olen itse ollut poissa (tähän on riittänyt ihan 15 minuuttia) ja pidättämisessä ei tosiaan ole ollut ongelmia, sillä Cosi on kyllä pitänyt huolen, että jos en ole ollut poissa niin on tarpeet tehty aamuyöllä, kun itse olen ollut sikeässä unessa. Alkuun tosiaan ulkona käyntiä vaikeutti se, kun neiti olisi vain halunnut istua paikallaan ja suostui ottamaan vain muutaman askeleen, joten tarpeitakaan ei tullut ulos tehtyä kuin pari kertaa melkein vahingossa. Voi siis sanoa, että olen hirveän innoissani edistyksestä, mitä on tullut. 😀 Pari viikkoa kotoutumisen jälkeen tyttö keksi, että minun sänkyyn on kiva pissiä, mikä ei minusta ollut ihan niin mukavaa. Sen jälkeen sänky on suojattu sen ajaksi, kun olen poissa, mutta tästä ollaan toivottavasti nyt jo päästy, kun Cosi nykyään tekee jo mielellään ulos. Ulkona olo on Cosista muutenkin mukavaa ja ollaan siellä välillä kävelty ja välillä menty pientä juoksua. Lenkin pitää tosin olla ympyrä, koska takaisin Cosi ei yleensä halua kääntyä, vaikka tie loppuisi kesken.

Ulkona Cosi ei ole halunnut tutustua muihin koiriin ja se näkyy jo kaukaa, kun Cosi jähmettyy heti, kun näkee toisen koiran. Äidin maltankoiraan Cosi on tottunut ja ne voivat olla yhdessä, mutta ne eivät oikein osaa vielä olla toistensa seurassa, vaan jättävät toisensa rauhaan. Ne voivat nukkua lähekkäin, vaikkei tosin ihan kiinni toisissaan, mutta eivät oikein osaa kommunikoida toistensa kanssa. Lapinkoira on vielä aika mustasukkainen, joten sitä on Cosin seurassa vahdittava, kun se saattaa alkaa haukkumaan ja pelottelemaan Cosia, mutta nekin voivat olla melko lähekkäin, kun lapinkoira suostuu olemaan hiljaa. Molemmat koirat alkavat kyllä jo olla tottuneita ajatukseen, että Cosi on nyt pysyvä perheenjäsen.

Cosi on kaikin puolin todella suloinen ja käsittämättömän kiltti koira. Vielä kaipaa tukea ja kannustusta, esimerkiksi pihalla ”hyvä tyttö” ja ”mennään vaan” on kovassa käytössä, mutta on jo alkuun verrattuna reipastunut ihmeellisen paljon. Kaikesta näkee, että se yrittää parhaansa ja se kuuntelee ulkonakin todella hyvin. Cosi vielä jännittää uusia tilanteita, mutta arjessa pärjää paljon paremmin, eikä esimerkiksi enää nuku yksiön toisessa nurkassa vaan minun lähellä ja muutenkin uskaltaa itse kulkea asunnossa, hyppiä sängylle ja semmoista. Bussissa kulkee sylissä kuin vanha tekijä, eikä siellä muut ihmisetkään vaikuta häiritsevän, vaikka kadulla ohikulkijoita vähän vieroksuu. Tyttö ei ole ollenkaan nirso, vaan syö ruuan hyvin, mutta juomaan olen yrittänyt patistaa enemmän, kun ei vaikuta ainakaan minun läsnäollessa juovan hirveästi, vaikka varmasti yksin ollessaan juo enemmän. Hirveän hienosti antaa pestä ja harjata, mutta kynsiä leikatessa rimpuili kuin oltaisi jäseniä leikattu, vaikka se sujuikin ihan kivuttomasti. 😀

Cosi on ihanampi kuin olisin voinut kuvitellakaan, todella fiksu ja luottavainen. Kiitos paljon Kulkureille mitä ihanimmasta kaverista! :)”

Yhteyshenkilö: Kata Miettinen

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: