21.9.2015
Kulkureilla on Romaniassa kaksi yhdistysyhteistyökumppania, jotka ylläpitävät kumpikin tahoillaan tarhaa kodittomille koirille. Asociatia A Doua Sansa on näistä toinen. Kahden naisen, Carmenin ja Ioanan, ylläpitämällä yhdistyksellä on omistuksessaan parinsadan koiran molemminpuolin ja he tekevät parhaansa näiden Glinan kylässä sijaitsevan tarhan koirien hyvinvoinnin eteen. Lienee itsestäänselvää, että resurssit ovat heilläkin rajalliset, mutta ainakin koirilla on tarhalla tarjolla vettä ja ruokaa.
Carmenin ja Ioanan ystävä oli nähnyt Daran tarhalla Pascanissa. Pascan on kylä Bukarestin ulkopuolella. Tarhan olot olivat, kuten ne romanialaisella kunnallisella tarhalla ovat: todella kurjat. Ystävä otti Daran tarhalta mukaansa ja toimitti sen Glinan tarhalle. Tästä kaikesta on kolmesta neljään vuotta aikaa. Dara on todella rauhallinen ja sympaattinen koira, joka selvästi haluaisi kovasti tutustua ihmiseen, mutta ujous estää sitä vielä. Se antaa vieraan ihmisen kyllä rapsutella itseään, mutta itsevarmuuden ja rohkaistumisen myötä se varmasti uskaltaisi nauttia siitä nykyistä enemmän.
Dara on kooltaan noin 55 senttiä ja 23 kiloa
18.11.2015
Kulkurit vierailivat Romaniassa marraskuussa ja tapasivat myös Daran. Kun vieras ihminen menee sen häkkiin, sitä alkaa ujostuttamaan ja se menee koppinsa turvaan. Se kuitenkin rentoutuu nopeasti ja kiipeää kaverinsa seuraksi koppinsa katolle. Siellä se rohkaistuu ja selkeästi se ottaa turvaa koirakavereistaan, joista Mattheo etsii kotiaan sivuillamme. Dara hyötyisikin varmasti lajitoverista, jonka ohjauksessa se voisi opetella kotikoiran tapoja.
Lisätty Daralle kuvia.
21.1.2016
Tapasimme Daran tammikuun alussa muutamaankin otteeseen ja Darasta on kuoriutunut selkeästi rohkeampi koira. Se on saanut häkkiinsä Mattheon lisäksi toisenkin koirakaverin ja tulee toimeen molempien kanssa erinomaisesti. Vielä se tarvitsee oman aikansa ja se turvautuu rohkeampiin koirakavereihinsa, mutta se osaa jo nauttia saamastaan nameista ja huomiosta. Se tulee kuitenkin tarvitsemaan aikaa ja kärsivällisyyttä matkallaan kotikoiraksi. Daran lempeys ja kiltteys tulevat silti palkitsemaan omistajansa varmasti moneen kertaan.
22.3.2016
Daran häkkikaveri Mattheo varattiin jo omaan kotiin, olisiko pian jo Darankin vuoro?
19.5.2016
Mattheo on jo omassa kodissaan Daran vielä odotellessa. Aktiivimme tapasivat Daran pari viikkoa sitten ja kertovat seuraavaa: “Aivan ihana. Dara odottaa vieraita kiltisti kopin katolla ja antaa heti tulla rapsuttelemaan. Se innostuu selvästi ihmisten seurasta ja alkaa vähän höseltää, kun ei osaa päättää olisiko paikallaan vai rupeaisiko leikkimään. Iloinen ja todella sympaattinen tyttö. Tilanteen alkaessa jännittää menee koppiin, mutta tulee heti houkutellessa takaisin ihmisen luo. Lempeä ja kiltti, sekä hiljainen ja rauhallinen. Varmasti helppo koira, kunhan saa tukea ja aikaa reipastua”.
Lisätty myös kuvia kauniista ja kiltistä koirasta.
7.7.2016
Lisätty kaunottaresta toukokuinen video sekä muutama kuva heinäkuulta. Myös kuulumisia on tulossa pian.
28.7.2016
Dara odottelee edelleen löytäjäänsä. Se on iloinen koira, josta kuitenkin löytyy rauhallisuuttakin. Se on innoissaan olematta kuitenkaan millään tavalla rasittava. Se tulee moitteetta häkkikaverinsa kanssa toimeen. Kunpa videon myötä Dara pääsisi ansaitsemaansa kotiin.
Lisätty video heinäkuulta.
17.11.2016
Kun Dara reilu vuosi sitten pääsi Kulkurien adoptio-ohjelmaan, olimme varmoja, että se saa kodin nopeasti. Sen kultainen luonne ja upea rakenne ja ulkonäkö olivat sen valtteja. Mutta niin vain yli vuotta myöhemmin Dara odottaa. Se on rohkaistunut huomattavasti ja nyt, kun sen häkkiin menee, se tulee reippaasti tervehtimään ja nuuskimaan käsiä herkkujen varalta. Toki se tulee tarvitsemaan hirvittävän paljon aikaa ja kärsivällisyyttä ja ainakin hetkittäisiä takapakkejankin on varmasti tiedossa, mutta Daran upea luonne tulee varmasti palkitsemaan moninkertaisesti siihen käytetyt resurssit.
Lisätty video ja kuvia marraskuulta.
15.1.2017
Daran vähintäänkin neljäs tai viides vuosi tarhalla on alkanut, eikä mitenkään mukavissa merkeissä. Muutama päivä sitten Romania peittyi lumeen. Lumisateen yhteydessä lämpötilat putosivat joka kahteenkymmeneen miinusasteeseen ja kun tähän lisätään navakka tuuli, voi vain kuvitella, kuinka se vaikuttaa koiraan, jonka suojana on laho koppi. Myös Glinan tarhan koirat, joihin Darakin lukeutuu, saivat oman osansa luonnonvoimista. Kylmästä, viimasta ja tolkuttoman yksitoikkoisesta elämästä huolimatta Dara on säilyttänyt ystävällisyytensä ja positiivisuutensa. Dara niitä koiria, joiden ulkomuoto hukkuu pörröisempien ja suloisempien sekaan, mutta josta joku todella saa ihanan ystävän ja vierellä kulkijan.
20.3.2017
Aktiivimme tapasivat maaliskuisella reissullaan Romaniaan myös Daran. He kertovat: “Voi kultakimpale. Dara odottelee niin huomaamattoman hiljaisena ihmisiä luokseen ja kun se huomaa, että ihmiset ovat tulossa juuri häntä moikkaamaan, se alkaa tanssia ja tepsutella kopin katolla mielettömän onnellisena. Dara on reipastunut edelleen entisestään, eikä nyt juurikaan arastele vieraita. Se on äärimmäisen lempeä ja kultainen ihmisille ja ottaa rapsutukset ja huomion vastaan hiljaisen onnellisena. Dara on hyvin rauhallisen ja tasapainoisen oloinen. Aivan täydellinen tytteli. Kameraa se jännittää ja käy välillä kopissa tuumailemassa, mutta tulee heti kutsuttaessa takaisin hellittäväksi. Niin mielettömän kiltti ja pehmeä koira”. Joko Dara löytäisi kotinsa, jota se on odottanut koko elämänsä.
Lisätty kuvia.
24.3.2017
Ja niin vain lempeän Daran koti löysi sen ja se matkaa pian Suomeen oman perheensä luo.
5.5.2017
29.4.17 Kulkurilento toi Daran kotiin. Onnea matkaanne, Dara ja perhe.
20.1.2018
Suomalaisliikenne koitui Daran kohtaloksi 16.9.2017 ja se matkasi sateenkaarisillalle. Se sai kuitenkin kokea ja tuntea, mitä on olla rakastettu perheenjäsen. Hyvää matkaa, kultainen Dara.
“Koskaan ei tiedä
onko aikaa paljon
vai vähän,
yht´äkkiä huomaa
se päättyikin tähän.
On paikkasi tyhjä ja
korvaamaton, ja
kaipuu suuri
sanaton.”
-tuntematon
Kaipaamaan jää perhe
Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.
Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.
Dara saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Dara on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.
Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.
Daran yhteyshenkilö: Maarit Auranen
Marraskuu 2016
5.7.2016