Kodin saanut koira: DELISS

Syntymäaika: 2014
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Sintesti)
Kokoarvio:

 

16.8.2016
Eläinsuojeluyhdistys Asociatia Suflete Dragi  on yksi Kulkurien pääyhteistyökumppaneista Romaniassa. Suflete Dragia vetää sitkeä ja ahkera nuori nainen nimeltä Alina Murgu yhdessä äitinsä Anda Murgun kanssa. Heidän ylläpitämällään Sintestin tarhalla elää ympärivuotisesti noin 200 koiraa. Yksi näistä koirista on herkkä Deliss joka on saapunut tarhalle hiljattain. Delissin tarina on hyvin tavallinen Romanialaisen koiran tarina. Vielä vähän aikaa sitten sillä oli oma koti. Sitten perhe kuitenkin päätti, että Delissille ei enää ollut tarvetta joten he antoivat sen Alinalle. Tuosta noin vain, ilman selityksiä tai huonoa omatuntoa. Mitäpä noita koiria suremaan, uudenhan saa ilmaiseksi kun sellainen taas sattuu kuvioihin sopimaan.  Romanian matkallaan heinäkuussa 2016 Kulkurien aktiivit vierailivat myös Sintessissä ja tapasivat Delissin ensi kerran. Deliss ei ehkä tee vaikutusta kuvankauniilla ulkonäöllä, mutta sydän sillä on puhdasta kultaa. Niinpä oli helppo todeta, että kyllä, tämä neiti valikoituu yhdeksi onnekkaaksi koiraksi, joka pääsee aloittamaan kodinetsinnän Suomesta Kulkurien adoptio-ohjelman turvin.

Deliss on luonteeltaan iloinen ja ystävällinen neiti. Nuoren koiran tapaan se on myös leikkisä, mutta ei kuitenkaan erityisen aktiivinen. Sellainen melko perussesse siis. Koiralaumassa Deliss joutuu helposti vahvempien lajitovereidensa kiusaamaksi ja nöyränä koirana se väistää muita eikä sano takaisin. Muutoinkin se vaikuttaa tulevan hyvin toimeen toisten koirien kanssa.  Ihmisille Deliss on sosiaalinen ja pussailee häntä heiluen vieraita. Deliss antaa hyvin katsoa hampaat ja muutenkin tutkia itseään. Tarhaoloissa se ei juurikaan hauku. Korkeutta tällä ihastuttavalla neidillä on 45-50cm ja painoa noin 15kg.

Delissillä on todettu sikaripunkkitartunta jonka vuoksi sen iho on tällä hetkellä hieman huonossa kunnossa. Deliss saa hoitoa vaivaansa. Lisää infoa sikaripunkista saat neidin varaajalta.

13.10.2016
Ihana Deliss on varattu Ranskaan.


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Pasi saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Pasi on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Taija Mäkinen

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: