Kodin saanut koira: DISCO (nyk.Alma)

Syntymäaika: 2013-2014
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Sintesti)
Kokoarvio:

 

19.08.2016
Heinäkuun loppupuolella Spay and Neuter Tour- 2016 sterilointikiertue suuntasi jo kolmannen kerran kohti Vidran kylää, joka sijaitsee Asociata Sulfete Dragin ylläpitämän Sintestin tarhan kupeessa. Sterilointipäivän myötä Alina Murgun mukaan tarttui mukaan kaksi koiraa, Pasi ja Disco. Ystävällinen Disco odottaa tällä hetkellä omaa kotiaan Sintestin tarhalla.

Suloinen Disco on pienikokoinen koira, jolla on sitäkin suurempi luonne. Tarhalla Discon viereisessä häkissä eli suurikokoinen laumanvartijakoira, jota Disco haastoi komentamalla ja hyyppimällä todella korkealle sen häkkiä vasten. Nyt Disco on siirretty eri häkkiin ja kauemmaksi tästä jättiläis naapurista. Vaikka Disco on melko lujaluonteinen, se tulee hienosti toimeen toisten koirien kanssa.

Ihmisiä kohtaan ihana Disco on sosiaalinen ja rohkea. Se antaa käsitellä itseään hyvin ja haluaa heti kiivetä ihmisen syliin, aivan lähelle. Disco on pieni tättähäärä, joka haluaa olla aina mukana siellä missä tapahtuu ja joka ei pysy hetkeäkään paikallaan, paitsi sylissä.

Painoa tällä energisellä touhottajalla on arvion mukaan noin 10 kg ja säkäkorkeutta noin 35 cm.

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Disco saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Disco on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenkotiutuvan koiran oppaaseen, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

15.11.2016
Ihana Disco on varattu omaan kotiin Suomeen! Onnea Discolle ja sen tulevalle perheelle <3

12.12.2016
Disco, nykyisin Alma, lensi Suomeen 10.12.

Discon yhteyshenkilö on Sarianna Syrjä.

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: