Kodin saanut koira: DIXI

Syntymäaika: Noin 3/2018
Sukupuoli: Uros
Kastroitu
Sijainti: Romaniassa (Ioana Bodea)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta

(Päivitetty 12.8.2018)
One Rescue Association on eläinlääkäri Adina Vladutin perustama romanialainen eläinsuojeluyhdistys. Adina omistaa miehensä, eläinlääkärin Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Adina on myös henkilö joka johtaa usean sadan koiran koiratarhaa Cosoban kylässä. Tarha on iso, sitä rakennetaan ja kehitetään kokoajan ja Adinalla on sekä palkattuja työntekijöitä kuin myös vapaaehtoisia työntekijöitä. Yksi henkilö joka on pitkään tehnyt yhteistyötä Adinan kanssa on romanialainen eläinsuojelija, Ioana Bodea. Ioana käy auttamassa Adinaa koirien sosiaalistamisessa ja hänellä on tarhalla myös omia aitauksia, jossa hänellä on omia koiria jotka on pelastanut ja joista moni on Kulkurien adoptio-ohjelmassa. Osa koirista on kuitenkin fosterhoidossa Onevetin klinikalla tai Ioanan ja hänen miehensä tuttavilla. Yksi näistä koirista on pentu nimeltään Dixi.

Ioanan miehen ystävä löysi Dixin kadulta huhtikuussa 2018. Dixi oli tuolloin noin kilon painoinen ja pieni pentu oli täynnä kirppuja. Dixi sai hoitoa ja muutti asumaan löytäjänsä luokse, kotihoitoon. Kokoa pojalla on nyt noin 45cm, 10kg. Arviolta Dixi kasvaa isoksi keskikokoiseksi koiraksi, noin 55cm, 18-20kg.

Dixi suhtautuu innokkaasti ja iloisesti kaikkeen mitä hän kohtaa, poika on kasvanut hieman korkeutta ja rakastaa edelleen juoksemista, kuoppien kaivamista, touhuamista ja osallistuu mielellään eri puuhasteluihin ihmisen kanssa. Dixi tulee ainakin toistaiseksi toimeen hyvin myös muiden koirien kanssa.

Päivitykset

4.10.2018
Dixi lensi ihanasta romanialaisesta kotihoitopaikastaan ihanaan kotiin Suomeen 29.9.2018.

12.9.2018
Suloinen Dixi on nyt varattu omaan kotiinsa!

12.8.2018
Dixi on viettänyt kesänsä hoitoperheen kanssa ja on yhtä iloinen ja touhukas kuin aiemminkin. Dixi ottaa tilanteet ja uudet tuttavuudet vastaan avoimesti ja luottavaisesti ja vaikuttaa nauttivan oikein paljon siitä, että pääsee tutkimaan ympäristöä, tapaamaan ihmisiä ja koiria. Energiaa pojassa riittää ja olisikin hienoa mikäli hän pian pääsisi siihen omaan, lopuuelämänsä kotiin. Dixistä on kaveri monenlaiseen, joten sohvaperunaksi tai seinäkoristeeksi häntä ei luovuteta.

20.7.2018
Tapasimme Dixin OneVetin klinikalla heinäkuussa kun hänen hoitajansa toi hänet meille näytille. Dixi on aivan hurmaava! Vauhtia ja vipinää riittää, hän on iloinen, reipas, energinen pentu joka suurella mielenkiinnolla lähti tutkimusmatkalle klinikan tiloissa, kävi moikkaamassa klinikan kahta kissaa (jotka eivät arvostaneet nuoren, iloisen pennun suorasukaisia tervehdyksiä) ja loikkasi sitten sohvalle tutkimaan allekirjoittaneen reppua ja pöydällä olevia esitteitä. Dixi on ihan täyden kympin koira ihmiselle joka hakee aktiivista koiraa, kenen kanssa voi touhuta ja mennä. Nenäänsä hän käytti tuollakin ahkerasti, joten voisi olla että esimerkiksi nose work olisi hänelle kovin mieluinen harrastus. Toki on hyvä muistaa myös se, että rauhoittamista on hyvä opettaa.

18.6.2018
Aktiivimme matkusti Romaniaan touko-kesäkuun vaihteessa ja tapasivat Dixin Onevetin klinikalla Bukarestin keskustassa. He kuvailevat Dixiä ihanaksi riiviöpennuksi, jolta ei energia lopu heti kättelyssä ja leikkiminen on ihan parhautta. Tällä hetkellä Dixi mielellään käyttää hampaitaan leikin lomassa, eli hammastelee. Kotona on hyvä viestittää Dixille, ettei ole suotavaa käyttää hampaitaan leikissäkään, mikäli tämä käytös jatkuisi kotonakin. Se on melko normaalia toimintaa pennuilta ja usein se myös jää pois aika pian, mikäli osaa tukea ja opastaa pentua oikealla tavalla. Vahvistamalla positiivisesti toivottua käytöstä, koira oppii yleensä alta aikayksikön, miten on hyvä toimia.


Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan.

Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkistemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Mikäli Dixi tulee Suomeen niin, että sitä ei voida kastoida ennen tuloaan, tuleva koti sitoutuu kastroimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu halutessanne kastroinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen (varaajaan) ennen kastrointia.

Dixi saapuu Suomeen kastroituna, mikäli ikä tämän sallii, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Dixi on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasti sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Dixin yhteyshenkilö on Mia Takolander

 

 

[fbvideo link=”https://www.facebook.com/oana.numbsoul/videos/1941598669238131/” width=”500″ height=”400″ onlyvideo=”1″]

 

 

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: