Kodin saanut koira: DJANGO

Syntymäaika: 2014
Sukupuoli: uros
kastroidaan
Sijainti: Romaniassa (Rosiori)
Kokoarvio:


Perustiedot

Rosiori de Veden kaupunki Romaniassa on koiraihmisen näkökulmasta surullinen paikka. Ainoan toivon kipinän paremmasta huomisesta tuo uuttera eläinsuojelija Cornelia Stan, joka on omistanut elämänsä näiden koirien auttamiseen. Cornelia käy säännöllisesti hoitamassa ja ruokkimassa koiria ja järjestää niitä ulkomaalaisten adoptioiden piiriin. Kulkurit auttavat Rosiori De Veden syrjäistä romanialaiskaupunkia sen koiraongelman hallinnassa massasterilointi ja avustusprojektin avulla sekä ottamalla joitakin kunnallisen tarhan koiria adoptio-ohjelmaan. Kaupungin koiratarhalla elää noin 350 koiraa ja aina kun joku onnekas saa kodin, ovat rankkurit jo pyydystäneet kaduilta tilalle kaksi uutta. Koska ahtaissa sisähäkeissä tulee helposti tappeluita siirtää Cornelia aina mahdollisuuksien mukaan koiria pihalle koppeihin, joissa ne saavat tarhan mittapuulla onnekkaasti elää ketjun päässä.

Django on yksi niistä monista koirista, jotka ovat eläneet jo jonkin aikaa Rosiorin tarhan pihalla ketjun päässä. Pitkään se oli liian ujo adoptio-ohjelmaamme, mutta ajan kuluessa se on alkanut luottaa myös vieraisiin ihmisiin. Uudet asiat ja ihmiset kyllä vielä jännittävät sitä kovasti, mutta halu tutustua ja olla lähellä ovat alkaneet viedä voiton. Niinpä Django ottaa vieraat vastaan varovaisen innostuneesti. Se alkaa touhottaa ympäriinsä iloinen virne naamallaan ja hetken päästä se yrittää pyytää vieraita leikkimään. Välillä sen täytyy käydä hakemassa kauempaa rohkeutta, mutta sitten uteliaisuus taas voittaa ja Django palaa ihmisten lähelle näitä ihmettelemään. Ketjuelämästään huolimatta Django on tasapainoisen oloinen, eikä se ole tarhalla turhautunut tai hauku juuri lainkaan, vaikka muut koirat ympärillä haukkuvatkin. Django vaikuttaakin enemmän väistyvältä persoonalta, joka ikävän tilanteen tullen mieluummin siirtyy pois kuin jää tilanteeseen. Django on hyvin ystävällisen ja kiltin oloinen ja kunhan se saa kotioloissa rauhassa reipastua ja päästä yli ujoudestaan siitä kuoriutuu varmasti hyvin leikkisä ja suloinen perheenjäsen.

Django on noin 50-55 cm korkea ja painaa noin 20 kiloa.

18.3.2018
Djangon pitkä odotus palkittiin vihdoin, kun se pääsi eilen lentämään oman perheensä luokse. Onnea Django ja koko perhe!

30.12.2017
Suloinen Django on varattu ikiomaan kotiinsa Suomeen.

11.12.2017
Elämä Rosiorin pihalla ketjun päässä ei ole helppoa kellekään. Ympärillä on jatkuvasti hälinää ja melskettä ja monesti rankkurit säikyttävät koiria toiminnallaan. Niinpä Djangon kaltaiset ujot koirat muuttuvat helposti varovaisemmiksi. Niin on käynyt myös suloiselle Djangolle. Aktiiviemme tavatessa sen marraskuussa Django suhtautui alkuun uusiin ihmisiin hyvin ujosti. Muista koirista se pitää kovasti ja ihmisiä tervehtimään tulleiden koirakavereiden avulla myös Django rohkaistui tervehtimään tulokkaita. Reipas koirakaveri kotona olisikin varmasti suuri apu Djangolle. Olisi hienoa, jos se pääsisi pian pois stressaavista tarhaoloista.

30.7.2017
Iloinen Django odottelee edelleen Rosiorin pihalla omaa kotiaan. Jälleen heinäkuussa se otti aktiivimme vastaan iloisesti hypähdellen. Djangolla on selvästi paljon energiaa ja elämä lyhyen ketjun päässä tuntuu hieman stressaavan sitä. Niinpä se on riuhtonut itseään ketjussa sen verran, että karvat sen pannan alta ovat kuluneet pois. Tästä huolimatta se jaksaa edelleen olla kaikkia kohtaan kiltti ja ystävällinen. Vaikka uudet ihmiset alkuun hieman jännittävät Djangoa voittaa läheisyydenkaipuu lähes heti. Niinpä se tulee ujon varovaisesti tutustumaan ja todettuaan ihmisen ystävälliseksi se painautuu syliin häntä villisti heiluen. Django kaipaisikin jo kovasti omaan kotiin, jossa se saisi leikkiä ja touhuta ja sen jälkeen käpertyä onnellisena ihmisensä vierelle.

__________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Django saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Django on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Rosa Haahtikari

11

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: