Päivitetty 12.05.2016

Kodin saanut koira: EDDY


Syntymäaika: 10/2015
Sukupuoli: uros
Sijainti: Romaniassa (OneVet/ Rosiori)
ei kastroitu

 

18.4.2016
Vuoden 2016 alkupuolella päätyi Rosiorin kaupungin koiratarhalle emokoira Mama Judyksi nimetty emokoira pienten pentujensa kanssa. Tämä kunnallinen tarha on karu paikka eikä sovellu millään muotoa kasvuympäristöksi pienille pennuille. Niinpä paikallinen eläinsuojelija Cornelia Stan päätti sijoittaa pennut Kulkurien pääyhteistyökumppanin, eläinlääkäriasema OneVetin Cosoban kylässä sijaitsevalle koirasuojalle. Kulkurien aktiivit vierailivat Cosobassa maaliskuussa ja tapasivat tällöin ensi kerran Judyn pentuineen. Osa pennuista on jo varattu omaan kotiinsa Saksaan, mutta pieni Eddy-poika sekä sen kaksi sisarusta (Malcom ja Siri) ovat vielä kotia vailla. Niinpä Eddyn on aika aloittaa kodinetsintä Suomesta, osana Kulkurien adoptio-ohjelmaa.

Eddy on luonteeltaan reipas ja leikkisä, kuten normaalin pennun kuuluukin. Vieraiden ihmisten sylissä se on luottavainen ja haluaisi kovasti pussailla. Oudolla pinnalla pöydällä se seisoo hyvin. Tullessaan OneVetiin poika sairasti parvoa, yskää ja sillä oli iho-ongelmia. Nyt saatuaan asianmukaista hoitoa, Eddyn terveydentila on hyvä. Eddyn Judy-emä muistuttaa hyvin paljon bordercollieta niin luonteensa kuin ulkonäkönsäkin puolesta. Todennäköisesti Eddykin tulee olemaan aikuisena aktiivinen koira, joten sille etsitään kotia, jossa löytyy intoa puuhailla yhdessä koiran kanssa ja tarjota sille riittävästi virikkeitä. Painoa Eddyllä oli maaliskuussa 6.7kg ja siitä odotetaan kasvavan aikuisena keskikokoinen.

12.5.2016
Eddy on varattu omaan kotiin Saksaan.

 


Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Mikäli Eddy tulee Suomeen kastroimatta nuoren iän vuoksi, tuleva koti sitoutuu kastroimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu halutessanne kastroinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen (varaajaan) ennen kastrointia.

Eddy saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Eddy on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Harkitut yhteydenotot Taija Mäkiselle.

 

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.