Kodin saanut koira: DAISY (ent. Emmily)

Syntymäaika: Noin 3/2016
Sukupuoli: Narttu
steriloitu
Sijainti: Suomessa (Pk-seutu)
Kokoarvio:

Nykytilanne ja taustat:

Daisy nyt kotihoidossa Tuusulassa, elokuun lopusta lähtien. Tullut Suomeen 2017 huhtikuussa. Tulee hyvin toimeen kotihoitopaikan koirien kanssa sekä isompien, että pienempien. Ikää neidillä vajaat kaksi vuotta. Keskikokoinen, hoikkarakenteinen, painoa noin 15 kiloa.

14.11.2017

Daisy on ollut kotihoitopaikassaan nyt noin kaksi ja puoli kuukautta. Neiti on reipastunut tuona aikana todella paljon. Daisy on iloinen nuori neiti, joka nauttii rapsutuksista ja kellahtaa usein selälleen odottamaan maharapsuja. Kotihoitopaikan koirakavereiden kanssa tulee hienosti toimeen ja lenkillä tuttuja koiria moikkaa mielellään. Kotihoitajalla käyneisiin ihmisvieraisiin, niin miehiin kuin naisiin Daisy on suhtautunut hienosti. Lämpenee hyvin nopeasti ja hakee rapsutuksia. Daisyn uudessa kodissa voisi olla koirakaveri odottamassa. Kotihoitopaikka on omakotitalo, joka sijaitsee suhteellisen rauhallisella taajama alueella ja ulkoilu on sujunut oikein mallikkaasti. Lapsiperheeseen Daisya ei kuitenkaan suositella. Nyt kun tämä kultakimpale vielä löytäisi sen oman loppuelämän kodin.

 

9.9.2017
Daisy on nyt ollut hoitopaikassaan jo tovi ja siellä on sujunut oikein hienosti alusta lähtien. Hieman Daisy varoi sille tuntemattomia ihmisiä parin ensimmäisen päivän ajan mutta koirakaverit olivta kovasti Daisyn mieleen ja näkisimmekin, että Daisyn kannalta olisi erittäin hyvä asia jos tulevassa kodissa olisi koirakaveri tai koirakavereita jo ennestään. Nämä kaverit tuovat Daisylle paljon rohkeutta ja iloa.

Daisy on myös tutustunut isoon koiraan, eikä tämäkään ole aiheuttanut ylimääräisiä sydämentykytyksiä tytöllä. Hihnakävelyt ovat alkaneet sujua paremmin, yhdelle naapurinsedälle haukkuvat kaikki koirat kuorossa, muuten ohitukset ovat sujuneet hienosti.


27.8.2017
Daisy palaa kotia etsiväksi koiraksi. Daisy siirtyi kotihoitajan luokse, pääkaupunkiseudulle, lauantaina 25.8.2017. Hoitopaikassa on usea koirakaveri ja näiden kanssa Daisy löysi heti yhteisen sävelen. Uskommekin, että Daisy saisi kovasti tukea turvallisesta ja vakaasta, iloisesti ja kiltistä koirakaverista. Isommat koirat jännittää Daisyä hieman mutta samankokoiset tai pienimmät ovat mieluisia kavereita.

Daisy ei tällä hetkellä pärjää lapsiperheessä vaan liian vilkas ja vauhdikas ympäristö saa Daisyn epävarmuuden kohoamaan ja stressitaso nousee sille tasolle, että näykkimistä esiintyy. Daisyn stressitasoa pyritään nyt saamaan madallettua ja toivomme tytön pian oivaltavan, että sen ei tarvitse olla niin huolissaan kaikesta, vaan voi myös heittäytyä nauttimaan elämästä.

26.3.2017
Kulkurien pitkäaikainen ja luotettava yhteistyökumppani ja ystävä, Mihaela Soare, löysi suloisen Emmilyn kylän kaupan ulkopuolelta. Emmily istui kaupan portailla, odottaen. Ehkä se odotti sitä, että henkilö joka sen hylkäsi hakisi sen takaisin. Tai ehkä se odotti sitä, että Mihaelan kaltainen henkilö huomaisi sen ja ottaisi turvaan.
Mihaela kyseli ympäriinsä, eikä kukaan tuntenut koiraa. Näin Emmily päätyi Mihaelan luokse. Tällä kertaa kävi myös niin, että Emmily ei kerennyt Kulkurien sivuille kotia etsiväksi koiraksi ennen kuin sen koti löytyi, joten tyttö tulee sivuille suoraan varattuna koirana. Oikein paljon onnea niin Emmilylle kuin perheelle, joka jo innokkaasti odottaa suloista tyttöä saapuvan kotiin.

14.4.2017
Pitkäperjantaina Emmilystä tuli Daisy, kun tyttö lensi 10 muun koiran kanssa Romaniasta Suomeen. Iloista kotielämää, Daisy <3


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen.

Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Emmily saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Emmily on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

25.11.2017

Suloinen Daisy neiti matkusti tänään omaan kotiinsa kotihoidosta. Kaikkea hyvää Daisylle ja perheelle <3

Emmilyn (Daisyn) yhteyshenkilö: Jenni Huuskonen

 

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: