Kodin saanut koira: ENKE, ERITYISADOPTIO

Syntymäaika: 2017 - 2018
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Romaniassa (Ioana Bodea, Cosoba)
Kokoarvio:


Perustiedot ja tausta

29.11.2020
Ioana Bodea on romanialainen eläinsuojelija, joka on omistanut elämänsä kodittomien koirien auttamiselle. Ioana toimii oman päivätyönsä ohella vapaaehtoistyöntekijänä Cosoban koiratarhalla, jossa hänellä on vuokrapaikkoja pelastamilleen koirille. Samaan aikaan Ioana rakentaa miehensä kanssa pientä kotitarhaa rakenteilla olevan kotitalonsa pihalle.

Ioanalla on tavallisesti vastuullaan useita kymmeniä pelastettuja koiria, joista yksi on kaunis vinttikoira Enke. Ioanan ystävä löysi Enken harhailemasta kadun vierestä sateisena päivänä. Hän otti koiran mukaansa ja toi Cosobaan turvaan. Enken rankasta taustasta jälkenä on vääntynyt etujalka. Aktiivien tavatessa Enken joulukuussa 2019 Enke ei varonut vääntynyttä etujalkaansa kävellessä, eikä ollut millänsäkään kun aktiivi koski jalkaa. Suomalainen ortopedi on arvioinut jalasta otetut röntgenkuvat ja hänen mukaansa Enken kämmenluut ovat jossain vaiheessa murtuneet ja luutuneet myöhemmin vinoon. Voi olla, että koska luutuminen on tapahtunut, jalka ei ole kipeä, mutta jalka tulee tutkia Suomessa tarkemmin, ja on mahdollista, että se tulee vaatimaan leikkaushoitoa. Korjaamattomaan jalkaan saattaa syntyä nivelrikko. Tuleva omistaja sitoutuu hoitamaan Enken jalkaa eläinlääkärin suositusten mukaisesti.

Enkestä tulee oikein ystävällinen ja rauhallinen vaikutelma. Ihmisiin Enke suhtautuu avoimesti, se tulee iloisesti luokse ja ihan syliinkin asti rapsutettavaksi. Se selkeästi nauttii ihmisen seurasta, mutta muutoin vetäytyy vuorattuun koppiinsa yksikseen suojaan. Syynä on mahdollisesti se, että Enkellä on vinttarimainen, ohut turkki ja vierailun ajankohta on joulukuu, joten Enke on varmasti hieman viluissaan. Samassa häkissä Enken kanssa asuu toinen koira, ujohko tyttö Maye, jonka kanssa Enke tulee hyvin toimeen. Sen suhtautuminen muihin koiriin vaikuttaa ylipäätään melko leppoisalta, se ei provosoidu häkin edustalla häärivistä koirista, eikä hauku, vaikka välillä haukkukonsertto häkin ympärillä voikin äityä melko kovaksi.

Enke on noin 70 cm korkea ja painaa 25 – 30 kiloa. Koska Enken perimässä on vinttikoiraa, on tärkeää, että tulevassa kodissa ymmärretään tämäntyyppisten koirien erityispiirteitä.


Päivitykset
29.11.2020
Eilen oli se hieno, se täydellinen, se mitä parhain päivä, jolloin Enke saapui pitkän matkan jälkeen ikiomaan kotiin. Onnea yhteiseen elämään Enke ja perhe.

9.9.2020
Miten ihania uutisia! Enke on varattu!

21.4.2020
Ioana käy hoitamassa suojattejaan Cosoban tarhalla niin usein kuin mahdollista. Joskus näiden käyntien yhteydessä reippaalle ja sosiaaliselle Enkelle avautuu mahdollisuus päästä häkistä jaloittelemaan. Näissä tilanteissa Enken leikkisä ja veikeä puoli paljastuu parhaiten.

Lisätty videoita.

14.3.2020
Kulkurien aktiivit käväisivät visiitillä Cosobassa lentokummireissullaan ja tapasivat matkallaan ihastuttavan Enken. Enke on oma, ystävällinen ja mukava itsensä. Se elelee edelleen rauhallisen Mayen kanssa yhdessä. Enke ei hauku, eikä provosoidu häkkinsä ulkopuolella liikuvista koirista tai lähellä metakkaa pitävien koirien äänistä, vaan syö tyytyväisenä aktiivien tarjoamia nameja. Kovasti Enke haluaisi jo päästä pois tarhalta ja oman kodin lämpöön, sillä se nakertelee häkin ovea ja yrittää päästä ulos häkistään. Mutta vielä koti uupuu, missä se lie?

Enkestä lisätty kuvia.

9.2.2020
Lisätty video Enkestä tutkimassa Cosoban pihaa.

2.2.2020
Enken helmikuu lähti mukavasti käyntiin, sillä Enke pääsi etsimään ikiomaa kotiaan Suomesta Kulkurien adoptio-ohjelmassa!

__________________________________________________________________________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Erityisadoptiossa olevat koirat on valittu huolellisesti yhteistyötahojemme kanssa yhteistyössä. Koirilla esiintyy jo tiedossa olevia puutteita, mutta niiden uskotaan soveltuvan kotikoiriksi, kunhan niiden mahdolliset erityistarpeet osataan tulevassa kodissa ottaa huomioon. Kulukorvaus näille koirille määräytyy tapauskohtaisesti.

Erityisadoptioon kuuluville koirille tehdään normaalin luovutussopimuksen lisäksi erillissopimus erityisadoptioon kuuluvan koiran omistajalle.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Enke saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Enke on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Jenni Ankelo

 

[fbvideo link=”https://www.facebook.com/oana.numbsoul/videos/3076014812463172/” width=”300″ height=”400″ onlyvideo=”1″]

 

[fbvideo link=”https://www.facebook.com/oana.numbsoul/videos/3070802239651096/” width=”300″ height=”400″ onlyvideo=”1″]

 

[fbvideo link=”https://www.facebook.com/oana.numbsoul/videos/2910461862351802/” width=”300″ height=”400″ onlyvideo=”1″]

 

https://www.facebook.com/Cosmina.Mitran/videos/pcb.2527208227334729/2527230207332531/?type=3&theater

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: