Kodin saanut koira: EVANDER (Merlepojut), (Suomessa)

Syntymäaika: 8/2021
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Suomessa (Kalajoki)
Kokoarvio:


Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin
 luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
10.5.2022
Romaniassa Târgovișten kaupungissa asuva Mihaela Soare tekee kaikkensa auttaakseen oman kaupunkinsa alueen kodittomia koiria ja kissoja. Mihaela asuu vanhan äitinsä kanssa omakotitalossa, joka on täynnä heidän pelastamiaan eläimiä. Mihaelan ja hänen äitinsä luona asuu kerralla noin 20-30 koditonta koiraa. Eläimet ulkoilevat aidatulla pihalla, mutta tämän lisäksi Mihaela käyttää koiria mahdollisimman usein hihnalenkeillä. Eläimet asuvat sisällä talossa eli hyvin kodinomaisessa tilassa, mutta koska eläimiä on paljon, eivät ne saa tarpeeksi yksilöllistä huomiota. Mihaela tekee kovasti töitä, jotta koirat oppisivat kotikoiran alkeita ennen omaan kotiinsa matkaamista. Lisäksi Mihaela osallistuu alueen kodittomien koirien tilanteen auttamiseksi säännöllisesti sterilointikampanjoihin, jotta jonain päivänä kodittomia koiria ei olisi niin paljon.

Mihaelan suojettihin kuuluvat ihastuttavat merlet veljekset Evander ja Elijah.

Molemmat veljekset ovat Mihaelan kuvauksen mukaan aktiivisia ja leikkisiä pentuja. Ne ovat Mihaelalla eläessään oppineet elämään paitsi muiden koirien kanssa, myös kissojen kanssa, joskaan tästä ei voi vetää suoraa johtopäätöstä siitä, että pojat tulisivat automaattisesti, ilman tutustuttamista toimeen myös vieraiden eläinten kanssa. Pojat eivät vaikuta haukkuherkiltä, mutta reagoivat muiden koirien haukkuun vastaamalla, eli haukkumalla takaisin. Ihmisiin pennut suhtautuvat avoimesti ja antavat mm. käsitellä itseään ongelmitta. Kaiken kaikkiaan pojat ovat kivoja peruspentuja, eikä heistä osaa tämänhetkisen käytöksen perusteella olemassa olevilla resursseilla oikein löytää mainittavia luonneeroja.

Evander etsii ikiomaksi ihmisekseen 100% sitoutuvaa, ymmärtävää ja kärsivällistä, koiralähtöisesti ajattelevaa tyyppiä, jolla riittää kiinnostusta puuhailla koiran kanssa vielä lenkkeilyn lisäksi. Evander kasvaa todennäköisesti aktiiviseksi aikuiseksi, joten runsaan liikunnan lisäksi myös muunlainen tekeminen tulee tarpeeseen,

Evander on veljeksistä lyhytkarvaisempi komistus. Korkeutta pojalla on noin 4 kk iässä 30 cm, ja arvio on, että aikuiskoko tulee olemaan noin 50 – 55 cm. Keskikokoinen koira siis.

Suomessa;

Evander palaa uudelleen kotia etsiväksi koiraksi helmikuussa 2023 alussa. Evander päätyi uudelleensijoitukseen siitä itsestään rippumattomista syistä.

Evander on kerrassaan hömelö ja hellyyttävä nuori paimenmix. Evander rakastaa vapaana juokemista koirapuistossa ja lämpimässä sohvan nurkassa löhöilyä. Evander on helposti motivoitavissa herkuilla tekemään milteinpä mitä vaan! Myös lenkkeily nenä maassa nuuskuttaen on Evanderista varsin mukavaa puuhaa. Hihnassa Evander osaa ottaa hienosti kontaktia ja sekä ihmisten että koirien ohittaminen sujuu pääsääntöisesti hyvin herkkujen ja kontaktin avulla. Nenätyöskentely on Evanderille mieluisaa puuhaa.

Evander on tottunut käsittelyyn ja antaa hyvin tehdä hoitotoimenpiteitä. Muun muassa kynsien leikkaaminen sujuu hyvin. Suihkussa käyminen on kuitenkin Evanderille kauhistus, eikä se muutenkaan pidä vedestä elementtinä ollenkaan. Peseytyminen tuleekin vaatimaan vielä harjoittelua, eikä Evanderista varmaankaan koskaan tule mitään vesipetoa.

Evanderilla on taipumusta tuhota lattialle jääneitä tavaroita yksin ollessaan. Huonekaluihin tai muuhun kiinteään asti taipumus ei ole ylettänyt, mutta mikäli saataville on jäänyt jotain irtonaista tuhottavaa, on Evander käyttänyt tilaisuuden tehokkaasti hyväkseen. Tuhoamisvimma on vahvasti kytköksissä Evanderin stressitasoihin ja tylsistymiseen.

Evander suhtautuu uusiin ihmisiin aluksi jännittyneesti ja varautuneesti. Miehiä ja lapsia Evander arastelee hieman enemmän kuin naisia. Uusiin ihmisiin tutustumista on helpottanut, mikäli ihmisellä on koira mukanaan. Muista koirista Evander pitää kovasti ja tukeutuu niihin mahdollisuuksien mukaan jännittävissä tilanteissa.

Evander asui ensin Suomeen tultuaan kerrostalossa, mutta siellä sterssitasot olivat kovin korkealla. Rivitaloon muuttamisen myötä Evanderin olemus on rauhoittunut ja rentoutunut ja näin ollen sille etsitäänkin ensisijaisesti uutta kotia joko rivi- tai omakotitalosta rauhalliselta alueelta. Evanderilla on vahtiviettiä ja erityisesti stressitasojen ollessa korkealla, se saattaa reagoida ulkoa tuleviin ääniin ja siellä liikkuviin ihmisiin  murisemalla ja haukkumalla. Evander on elänyt ainoana koirana, mutta hyötyisi varmasti koirakaverista uudessa kodissaan. Evanderilla on riistaviettiä, eikä sen suhtautumisesta kissoihin ole varmuutta.

Evander on epävarma nuorukainen, jolla on paljon vahtiviettiä. Vahtimista esiintyy niin omaa reviiriä kuin omaa ihmistäkin kohtaan. Tulevalla perheellä olisi hyvä olla ymmärrystä tämän tyyppisistä koirista. Perheen tulee sitoutua koiralähtöisyyteen sekä positiivisiin koulutusmetodeihin.

Kooltaan Evander on keskikokoinen, noin 50 cm korkea ja se painaa 23 kiloa.

Päivitykset
15.5.2023
Evanderin ei tarvitsekaan etsiä enää uutta kotia vaan se saa jäädä kotiin. Onnea matkaan!

10.5.2023
Evanderilla oli adoptioprosessi jo pitkällä, mutta perhe ei sitten kokenutkaan omien resurssien riittävän epävarman nuorukaisen tukemiseen.
Evander suhtautuu jännittäen uusiin ihmisiin, eikä ensikohtaaminen ollut ruusuinen. Uuden kodin tuleekin olla valmis siihen, että Evanderin luottamuksen voittamisen eteen joutuu tekemään töitä. Mistä löytyisi se Edin oma koti?

7.3.2023
Evander on uudelleentestattu leishmanian, sydänmadon ja ihomadon osalta Suomessa. Evander on myös luustokuvattu ja kuvien perusteella ei tehty mitään ikäviä löydöksiä.

Evander on siis hyvin voiva nuori koira vailla ikiomaa loppuelämän kotia.

27.2.2023
Evander palaa etsimään uutta kotia itsestään johtumattomista syistä.

19.3.2022
Evander matkusti Suomeen ja aloitti uuden elämänsä rakastettuna perheenjäsenenä. Onnea Evander ja perhe!

7.2.2022
Evander on varattu omaan kotiin!

3.1.2022
Evander pääsi Kulkurien adoptio-ohjelmaan ja oman kodin etsintä voi alkaa!


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi kodinvaihtajakoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen.

Kotihoidossa oleva koira on päässyt jo hieman harjoittelemaan perhekoiralle tärkeitä taitoja. Kaiken uuden opettelu on kuitenkin vielä aivan alussa, eikä voida olettaa että kotihoidon kautta tuleva koira olisi valmiiksi täysin koulutettu. Tiedossa on varmasti myös omassa kodissa töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Kotihoidossa olevan koiran luonteesta ja tavoista on saatu jo jonkin verran tietoa. Koiran luonne muovautuu kuitenkin kaikkien sen saamien kokemusten kautta ja isossa roolissa on myös lopullisen kodin tapahtumat. Koiran käytös voi ajan ja kotiutumisen myötä vielä muuttua.

Evander luovutetaan uuteen kotiin kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna sekä sisä- ja ulkoloishäädettynä. Lisäksi Evander on mikrosirutettu.

Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Harkitut yhteydenotot:  Elisa Laitonen

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: