Kodin saanut koira: FAUSTINA (nyk. Hulda)

Syntymäaika: 7/2018
Sukupuoli: narttu
ei steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Luiza Mandru)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta

21.1.2019
Romaniassa, kylässä nimeltä Grădiştea, asuu hyväsydäminen ja loputtoman ahkera Luiza Mandru. Luiza on toiminut yli vuosikymmenen ajan aktiivisena, vapaaehtoisena eläinsuojelijana, laittaen apua tarvitsevat eläimet omien tarpeidensa edelle. Luiza ja hänen aviomiehensä Stefan pitävät omistamassaan omakotitalossa noin 40 kerrallaan, joista noin puolet ovat yleensä pentuja ja puolet aikuisia. Osa koirista asuu sisätiloissa ja osa melko tilavilla, aidatuilla alueilla talon pihalla. Eläimet, jotka Luizalle päätyvät, ovat ihmisten pelloille, metsiin tai teiden varsille hylkäämiä entisiä kotikoiria. Välillä Luiza saa myös joko puhuttua tai ostettua eläimiä niitä huonosti kohtelevilta omistajiltaan. Kulkurien adoptio-ohjelmaan tulevat kaikki Luizan koirat, jotka todennäköisimmin sopeutuvat kotikoiriksi Suomeen.

Faustinan nimi tulee latinan kielen sanasta faustus = lucky ja tämä tyttö todella on nimensä veroinen.  Faustinan onni alkoi kun Luiza sai yhteydenoton eräältä naiselta. Nainen joka oli ajanut taksilla oli nähnyt että heidän kohdallaan vastaantullut auto oli osunut koiraan, joka oli ryöminyt tien syrjään. Koiria oli kaksi ja toiseen koiraan ei ollut osunut. Nainen ei voinut pysähtyä, mutta hän sentään soitti Luizalle.  Luiza kiirehti paikalle löytääkseen auton töytäisemän koiran ja sen seurassa olleen toisen koiran. Hän löysikin Faustinan ja uros koiran pian, mutta valitettavasti uros oli ehtinyt menehtyä. Faustina on oletettavasti kuolleen koiran sisko,  se istui veljensä vierellä vahtien sitä kaikelta ja lähtemättä sen viereltä.  Faustina ei päästänyt Luizaa lähelleen, sitä pelotti hirveästi ja se oli hyvin järkyttynyt ja epävarma. Luiza yritti saada koiraa kiinni tien varressa tuntikausia. Ulkona oli pakkasta ja maa oli osittain jäässä. Luizaa palelsi, ja lopulta hänen oli raskain sydämin palattava kotiin.  Ajatus Faustinasta tien varressa ei jättänyt Luizaa rauhaan. Myöhään illalla, yön saapuessa, hän palasi koirien luokse miehensä Stefanin kanssa. He lähestyivät Faustinaa hiljaa ja löysivät sen nukkumasta sikeästi kiinni veljessään. Kuin ihmeen kautta Stefan sai sen kiinni ja he saivat vietyä tytön turvaan luokseen. Sisätiloihin lämpimään päästyään pentu rentoutui.

Tällä hetkellä Faustina on ehtinyt jo olla noin 1,5kk Mandruilla.  Siitä on avautunut leikkisä, iloinen ja aktiivinen pentu. Se tulee oikein hyvin toimeen ihmisten ja muiden koirien kanssa, mutta saattaa aluksi ujostella toisten koirien seurassa.  Faustina haukkuu vain leikkiessään ja muuten kovasti innostuessaan. Faustina tulee toimeen myös kissojen kanssa.

Faustina on kooltaan noin 42cm ja painoa pennulla on 10kg, tytöstä kasvaa todennäköisesti pieni keskikokoinen koiruus (alle 50cm ja noin 12-14kg).

 

Päivitykset

9.3.2019
Faustina saapui tänään oman perheensä luokse Suomeen, onnea Faustina ja perhe.

17.2.2019
Faustina on varattu omaan kotiin.

28.1.2019
Faustinan koko arviota on korjattu perustietoihin.

21.1.2019
Faustina aloitti kodin etsimisen Kulkureiden adoptio-ohjelmassa.

 

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, ja myös muihin koiriin tutustumista saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Mikäli Faustina tulee Suomeen niin nuorena, että sitä ei steriloida ennen kotiutumista tuleva koti sitoutuu steriloimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu halutessanne steriloinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen (varaajaan) ennen sterilointia.

Faustina saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Faustina on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Taru Partanen

 

[fbvideo link=”https://www.facebook.com/azimis/videos/a.10216531259211415/10216531300172439/?type=3″ width=”500″ height=”400″ onlyvideo=”1″]

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: