Kodin saanut koira: FAZERINA (nyk. Helmi)

Syntymäaika: 10/2022
Sukupuoli: narttu
ei steriloitu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta

07.05.2023

Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017 ja yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Tarhalla asuu noin 400 koiraa. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri ja useita koirien hoidosta vastaavia työntekijöitä ja koirien elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.

Adina on lisäksi yksi Kulkurien säännöllisistä yhteistyökumppaneista kohdemaan sterilointien parissa ja niin hänelle kuin meillekin on tärkeää tehdä jatkuvaa, kestävää eläinsuojelutyötä Romanian kodittomien koirien ongelman ratkaisemisen eteen, jotta yhtenä päivänä kodittomia koiria ei syntyisi enää niin paljon kodittomiksi. Cosoban tarhan yhteydessä sijaitseekin yhteistyössä rakennettu sterilointiklinikka, jonne koirien ja kissojen omistajat saavat tuoda lemmikkejään maksuttomaan sterilointiin viikoittain. 

Ihana suklaa tyttö Fazerina asustelee One Rescue Associationin tarhalla ja aloittaa nyt oman kodin etsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa. Fazerina päätyi tarhalle uuden vuoden alla siskonsa kanssa, kun joku oli tuonut pennut Romanialaisen putkimiehen oven eteen. Putkimies pelasti pennut ja toi heidät suojaan Cosoban tarhalle.  Tarhalla Fazerina oleilee pentuaitauksessa suuren pentulauman keskellä. Fazerina tulee hyvin toimeen muiden koirien kanssa, mutta jää hieman muiden koirien jalkoihin ja alistuu helposti sekä varoo muita koiria.

Aktiivimme tapasivat suloisen suklaa tytön helmikuun tarhareissulla. Fazerinan nähtiin ottavan rennosti ja nauttivan auringon lämmöstä loikoillen. Fazerinan huomatessa aktiivit, hän kiinnostuu heistä ja seurailee aktiivien liikkeitä. Kun aktiivit kaivavat namit esiin, mikään ei enää pidättele Fazerinaa ja hän säntääkin suorintatietä apajille. Fazerina vaikuttaakin olevan todella herkkujen perään ja tästä on varmasti hyötyä Fazerinan kotiuttamisessa sekä koulutuksessa.  Ekana tarhapäivänä aktiivien kosketus on vielä hieman jännää, mutta jo seuraavana päivänä tyttö antaa hieman rapsuttaa itseään. Fazerina on monen tarhapennun tavoin tottumaton, mutta lähtökohtiin nähden yllättävän reipas ja omaehtoinen. Fazerinan ei kuulla haukkuvan tarhalla.

Fazerinalle etsitään kotia rauhallisesta ympäristöstä ja koirakokeneesta perheestä. Fazerina hyötyisi myös reippaasta sekä tasapainoisesta koirakaverista, joka osaisi opastaa Fazerinaa kotikoiran tavoille. Koirakaveri ei kuitenkaan ole pakollinen, mikäli perheeltä löytyy riittävästi pitkäjänteisyyttä sekä on mahdollisuus tarjota Fazerinalle koiraseuraa. Fazerinalla ei ole kokemusta kotikoirana olemisesta ja kaikki meille normaalit asiat ovat hänelle uusia sekä jännittäviä. Fazerina tuleekin tarvitsemaan kodilta paljon aikaa, kärsivällisyyttä ja tukea. Tulevan kodin tulee olla myös sitoutunut positiivisiin ja koiralähtöisiin koulutusmenetelmiin.

Fazerina omaa upean suklaisen värityksen, vaaleiden tassujen ja omaperäisen käyrän hännän kera.  Fazerina oli helmikuussa noin 35 cm korkea ja hän painoi noin 6 kg. Fazerina tulee vielä kasvamaan ja hänen koko arvion on noin 50 cm korkea ja hän tulee painamaan noin 20-30 kg.

Päivitykset

17.06.2023

Fazerina tassutteli varovaisin askelin Suomeen perheensä luokse ja sai uudeksi nimekseen Helmi. Onnea perhe ja Helmi!

08.05.2023

Fazerina ei joutunut kauaa etsimään omaa kotiaan sillä hänet on juuri varattu. <3

07.05.2023
Fazerina aloittaa oman kodin etsinnän.


Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Mikäli Fazerina tulee Suomeen alle kuuden kuukauden ikäisenä, sitä ei steriloida ennen kotiutumista.  Tällöin tuleva koti sitoutuu steriloimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu omistajan niin halutessa steriloinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen ennen sterilointia.

Fazerina saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Fazerina on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Ilona Lahti-Nuuttila

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: