Kodin saanut koira: FUJI (nyk. Mysti)

Syntymäaika: noin 4/2020
Sukupuoli: narttu
steriloidaan
Sijainti: Romaniassa (Cosoba)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
4.3.2022

Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017 ja yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Tarhalla asuu useita satoja koiria. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri, koirat hoidetaan ja niiden elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.

Fuji on päätynyt Cosoban tarhalle oltuaan laboratoriossa koekoirana. Koiriin testattiin laboratoriossa penikkatautirokotuksia. Adinan mukaan taustasta ei ole haittaa koirille, vaan ne ovat saaneet normaalia paremman suojan penikkatautia vastaan. Fuji asuttaa häkkiään kahden kaverin kanssa, Upea Rouva Mustulin sekä kolmannen koiran, jotka kaikki ovat samasta laboratoriosta tarhalle tulleita.

Fuji on selvästi tämän häkkiporukan ujoin ja pysyttelee vieraista ihmisistä mieluummin vähän kauempana. Fuji ei kuitenkaan lähde karkuun, kun sitä rauhallisesti lähestyy ja antaa myös itseään vähän rapsutella sekä käsitellä. Fujin ei ole kuultu tarhalla haukkuvan. Tytön tulevan perheen tulee olla sitoutunut antamaan hänelle se aika ja tuki minkä hän tarvitsee rohkaistuakseen ja harjoitella esimerkiksi kosketusta ja käsittelyä omaehtoisuuteen panostaen. Fuji varmasti nauttisi tulevaisuudessa metsälenkeistä ja muusta koiramaisesta tekemisestä. Fujin kodissa voi olla lempeä ja varma koirakaveri, mutta sitä voidaan myös harkita ainoaksi koiraksi. Aiempi kokemus aroista koirista sekä rauhallinen asuinympäristö katsotaan eduksi. Fujia ei luovuteta ensimmäiseksi koiraksi eikä lapsiperheeseen.

Fuji arvioitiin heinäkuussa 45-50 cm korkeaksi ja paino arviolta 17-18 kg, mutta tämä taitaa olla hiukan yläkanttinen arvio ja Fuji on hiukan pienempi

Päivitykset

4.3.2022
Uudelta nimeltään Mysti matkusti omaan kotiinsa Suomeen 26.2.2022. Mysti on yllättänyt yhteyshenkilön ja perheen suhtautumalla uuteen kotiinsa ja elämäänsä kovin uteliaasti, vaikkakin vielä varovaisesti ja jännittyneesti <3

17.1.2022
Kunpa voisimme kertoa Fujille sen, minkä tiedämme. Tätä herkkää tyttöä odottaa nimittäin Suomessa ihan oma perhe, joka huomasi ja halusi juuri Fujin. Fuji on tänään varattu omaan kotiin <3

8.11.2021
Lokakuun reissulla Kulkurien aktiivit tapasivat Fujin häkkitovereineen. Valitettavasti Fuji tuntuu menneen hieman takapakkia heinäkuiseen vierailuun verrattuna. Sitä jännittää kovasti aktiivien saapuminen paddockiin, eikä se tiedä ihan miten päin olisi. Fuji ei uskalla ottaa kontaktia ihmiseen, vaan painautuu kauimpaan nurkkaan ja alistuu. Fuji lähtee karkuun, kun sitä lähestyy. Tyttö kiinnostuu kuitenkin, kun sille heitellään nameja ja pystyy syömään ne. Nyt vaikuttaa myös siltä, ettei Fuji tukeudu juuri reippaisiin häkkikavereihin, toisin kuin heinäkuussa vaikutti. Fuji on alistuvainen ja antaa muiden koirien syödä namit. Fuji tarvitsee lempeän ja ymmärtävän kodin rauhalliselta alueelta, jossa saa kaiken tarvitsemansa ajan ja kärsivällisyyden. Lisätty uusia kuvia.

13.10.2021
Suloinen, herkkä Fuji tassutteli tänään Kulkurien adoptio-ohjelmaan etsimään omaa kotiaan.


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Fuji saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Fuji on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Olga Karttunen

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: