Päivitetty 18.12.2021

Kotia etsivä koira: GARY SPERA, ERITYISADOPTIO


Syntymäaika: 2/2021
Sukupuoli: uros
Sijainti: Romaniassa (Luiza Mandru)
Kastroitu

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseenluovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
18.12.2021
Romaniassa, kylässä nimeltä Grădiştea, asuu hyväsydäminen ja loputtoman ahkera Luiza Mandru. Luiza on toiminut yli vuosikymmenen ajan aktiivisena, vapaaehtoisena eläinsuojelijana, laittaen apua tarvitsevat eläimet omien tarpeidensa edelle. Luiza ja hänen aviomiehensä Stefan pitävät omistamassaan omakotitalossa noin 40 koiraa kerrallaan, joista noin puolet ovat yleensä pentuja ja puolet aikuisia. Osa koirista asuu sisätiloissa ja osa melko tilavilla, aidatuilla alueilla talon pihalla. Kulkurien adoptio-ohjelmaan tulevat kaikki Luizan koirat, jotka todennäköisimmin sopeutuvat kotikoiriksi Suomeen.

Luiza sai 29.6.2021 soiton, että tien varresta oli löytynyt junan alle jäänyt pentu. Eipä Luiza osannut aavistaakaan, mitä tien varresta löytyisi – paikalle päästyään Stefan, hänen miehensä, lähetti Luizalle kuvan pennusta, jonka toinen takajalka oli repeytynyt irti polvesta lähtien. Stefan kiidätti pennun Center of Hopeen, jossa se sai heti lisäverta ja muuta hoitoa. Pentu selvisi ja se todettiin vain 3-4 kuukauden ikäiseksi. Sen jalka amputoitiin lähes kokonaan pois.

Tapaamme pennun Romaniassa ja aktiivimme kuvailee pentua huipputyypiksi. On tavattoman iloinen nähdessään vieraita ja Gary Spera juoksee suoraan luokse tervehtimään. Gary Spera on kova antamaan suukkoja ja kyhertelee iloisena sylissä rapsutuksista. Gary Spera vaikuttaakin oikein sosiaaliselta ja elämäniloiselta tapaukselta ja se antaa ihmisten rapsutella & käsitellä oikeastaan miten tahansa. Herkut maistuvat sille myös hyvin – välillä isomman herkun ollessa kyseessä se siirtyy kauemmas syömään ja oikein nautiskelee herkustaan.

Gary Spera tulee hyvin toimeen toisten koirien kanssa ja se tykkää mielellään leikkiä. Se käy härnäämässä ja haastamassa muita koiria leikkiin. Gary Spera tulee myös kissojen kanssa toimeen, mutta saattaa haukkua kissoille. Tosin se ei ole vapaana kissojen kanssa, vaan yleensä omassa häkissään. Emme kuule Gary Speran tämän vierailun aikana haukkuvan.

Gary Speralta puuttuu oikea takajalka. Sitä ei ole röntgenkuvattu tai tutkittu jalan amputaation jälkeen. Se antaa koskea jalan tynkään eikä reagoi tähän kosketukseen. Gary Spera etsii kolmijalkaisuutensa vuoksi kotia erityisadoptio-statuksella. Vaikka Gary Spera pärjää hyvin kolmella jalalla, on tärkeää ymmärtää että kolmella jalalla koiran paino jakautuu epätasaisesti ja tämä saattaa johtaa kehon jumiutumiseen. Tulevan kodin tulee sitoutua säännölliseen fysioterapiaan ja lihashuoltoon, koiran tarkkailuun sekä eläinlääkärin hoitoihin, myös siinä tapauksessa, että hoidon kustannukset kohoavat korkeiksi. Tärkeää on, että Gary Spera pysyy hyväkuntoisena, hyvässä lihaskunnossa ja solakkana eli kehonhuolto tulee olemaan hänellä tulevaisuudessa tärkeässä roolissa. Gary Speran toinen silmä erottuu myös kasvoilla ja siinä on sini-ruskeaa.

Gary Spera on kolmijalkaisuudestaan huolimatta riehakas kaveri, joka juoksee pää kolmantena jalkana pitkin pihaa, hyppii ja riekkuu sekä hammastelee ihmisten käsiä. Se tulee tarvitsemaan varmasti aktiivisen kodin, jossa osataan aktivoida oikealla tavalla, jonka jalan puute sallii. Luizan mies Stefan arvelee, että Gary Spera saattaisi olla jonkin tyyppinen belgimix.

Gary Speralla on korkeutta noin 50 cm ja painoa noin 18 kg. Se tulee todennäköisesti kasvamaan vielä vähän.

Päivitykset
18.12.2021

Vauhdikas Gary Spera pääsi onnekkaana mukaan Kulkurien adoptio-ohjelmaan.

_______________________________________________________________

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Gary Spera saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Gary Spera on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Erityisadoptiossa olevat koirat on valittu huolellisesti yhteistyötahojemme kanssa yhteistyössä. Koirilla esiintyy jo tiedossa olevia puutteita, mutta niiden uskotaan soveltuvan kotikoiriksi, kunhan niiden mahdolliset erityistarpeet osataan tulevassa kodissa ottaa huomioon. Kulukorvaus näille koirille määräytyy tapauskohtaisesti. Erityisadoptioon kuuluville koirille tehdään normaalin luovutussopimuksen lisäksi erillissopimus erityisadoptioon kuuluvan koiran omistajalle.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Gary Speran yhteyshenkilönä on Olga Karttunen

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa