Kodin saanut koira: GATSBY

Syntymäaika: 2014
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Suomessa
Kokoarvio:


Perustiedot

Romaniassa suuri osa kaduilla elävistä kodittomista koirista päätyy rankkurien toimesta kunnallisille koiratarhoille. Kunnallisia tarhoja on monenlaisia, mutta yhteistä niillä on se, että niissä on aivan liikaa koiria ja niistä koirilla on häviävän pienet mahdollisuudet selvitä ulos hengissä. Toisinaan eläinsuojelijat tai muut yksityiset henkilöt pystyvät ottamaan koiria ulos näiltä tarhoilta ja tarjoamaan niille mahdollisuuden parempaan elämään muualla. Näin kävi kun eräs saksalainen rouva oli Romaniassa käydessään vieraillut yhdellä maan kunnallisista koiratarhoista ja näkemästään järkyttyneenä päättänyt auttaa siellä olevia koiria. Niinpä nämä koirat päätyivät Kulkurien yhteistyökumppanina toimivan Onevet -eläinklinikan ylläpitämälle yksityiselle tarhalle, josta käsin ne nyt etsivät ikiomia kotejaan.

Gatsby on herttainen nuori mies. Alkuun sitä vähän ujostuttaa uusi tilanne ja tuntemattomat ihmiset. Se kurkistelee kopin nurkan takaa ihmisvieraita. Sitten sille iskee ilo. Sen ilme kirkastuu ja se heittäytyy leikkiinkutsuasentoon häntä villisti vispaten. Kaikki kelpaavat leikkikaveriksi ja oikeastaan mikä vaan leikkikin käy. Välillä iskee taas ujous ja silloin pitää pysähtyä ihmettelemään. Gatsby on iloinen ja vauhdikas nuori mies, jolla on selvästi huumorintajua ja pilkettä silmäkulmassa. Uudet asiat vielä jännittävät sitä hieman, mutta lempeydellä ja kärsivällisyydellä se pääsee varmasti eroon ujoudestaan. Gatsby on äärettömän kiltti ja ystävällinen ja se antaa todella nätisti käsitellä itseään. Sylissä sitä hieman jännittää, mutta kun se saa mahdollisuuden, se painaa päänsä varovasti ihmisen kättä vasten ja sulkee onnellisena silmänsä.

Gatsby on noin 55 cm korkea ja 23 kiloa painava.

22.10.2017
Gatsbyn elämän uusin onnenpotku on on juuri osunut sen kohdalle, sillä sen kotihoitopaikasta tulikin sen ikioma koti.

18.9.2017
Joskus monien sattumusten summa kääntyy lopulta jonkun onneksi. Niin kävi viikonloppuna, kun herttainen Gatsby oli vahingossa päässyt lennolle toisen koiran sijaan. Niinpä se pääsi Suomeen kotihoitoon harjoittelemaan kotikoirana olemista. Gatsbyn elämä kotihoidossa on alkanut hyvin. Se asuu tällä hetkellä kahden muun ison uroksen kanssa ja tulee näiden kanssa hyvin toimeen. Vaikka ihmiset vielä hieman ujostuttavatkin Gatsbyä se tottuu uusiin tuttavuuksiin nopeasti ja sen jälkeen hakee jo selvästi tukea tutuilta ihmisiltä jännittävän paikan tullen. Gatsby osaa matkustaa nätisti autossa, eikä se ainakaan vielä ole haukkunut lainkaan.

30.7.2017
Romaniassa kesät ovat todella helteisiä. Kuuma sää on monille koirille raskas. Niinpä myös Gatsby otti aktiivimme vastaan heinäkuussa huomattavasti normaalia rauhallisemmin, vaikka pojalle tyypillistä loikkimista ja ilakointia esiintyikin. Gatsby on hiljalleen oppinut, kuinka ihanaa huomio onkaan ja siitä on ajan saatossa tullut yhä ihmisrakkaampi. Se tervehtii ystävällisesti kaikki häkkiin tulleet vieraat ja hakeutuu sitten lähimmän rapsuttelijan luokse. Gatsby on todella kiltti ja lempeä ja se osaa nätisti pyytää huomiota. Sen ujous on alkanut hiljalleen helpottaa, mutta edelleen äkkinäiset liikkeet ja yllättävät äänet ovat sille jännittäviä.

8.6.2017
Gatsbyn hassua persoona ei tarhalla elo ole vaimentanut. Se otti jälleen toukokuussa aktiivimme vastaan suurella ilolla ja aloitti tyypillisen leikkikohelluksen ympäri häkkiä heti kun vieraat pääsivät sisään. Gatsby on kovasti sellaisen nuoren pojan oloinen, joka kotona varastelee sukkia ja keksii muita älyttömiä tempauksia, joita omistaja sitten muistelee naureskellen alkujärkytyksen jälkeen. Vaikka vieraat ihmiset edelleen vähän jännittävätkin Gatsbyä siitä näkee, että ihmiset ja niiden läheisyys olisivat sille kovin mieluisia. Kotona Gatsbystä kuoriutuukin varmasti melkoinen sylikoira, joka parkkeeraa vieraidenkin syliin vaikka omistaja kuinka yrittäisi kieltää. Gatsby on todella valloittava ja kultainen persoona, joka ei kuvissa ja videoilla lainkaan pääse oikeuksiinsa.

2.4.2017
Nuorimies Gatsbykin odottelee edelleen Onevetin tarhalla omaa vuoroaan. Kun vieraat menevät sen häkkiin se saa hassun ilohepulin. Se juoksee ympäri häkkiä ja pysähtyy välillä heiluttamaan häntää niin että koko kroppa seuraa perässä. Aina ihmisen kohdalle tullessaan Gatsby heittäytyy leikkiasentoon ja yrittää kovasti haastaa vieraita leikkimään kanssaan. Kun pahimmat höyryt on päästelty, Gatsby rauhoittuu ja tulee tervehtimään tulijoita. Se on edelleen hieman ujo, mutta haluaa selvästi olla ihmisten lähellä. Nameilla ja rapsutuksilla se onkin helposti lahjottavissa ja hyvin pian Gatsbyn ujous alkaa haihtua. Ujouden alta pilkahtelee leikkisä ja iloinen nuorukainen. Gatsby ei tarhalla juurikaan hauku ja on kaikkia kohtaan tasapuolisen ystävällinen ja kiltti.

19.2.2017
Herttainen Gatsby elelee edelleen Onevetin tarhalla. Se on edelleen melko ujo ja uudet tilanteet ja ihmiset jännittävät sitä kovasti. Ujoudestaan huolimatta Gatsby on hyvin kiltti ja jännittävän paikan tullen se alistuu ihmiselle. Ajalla ja kärsivällisyydellä Gatsbystä saa varmasti itselleen mitä uskollisimman ystävän. Olisikin tärkeää että Gatsby pääsisi pian pois tarhan stressaavista oloista kotiin harjoittelemaan kotikoiran elämää.

_____________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Gatsby saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Gatsby on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Harkittuja yhteydenottoja odottaa Rosa Haahtikari

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: