Kodin saanut koira: GEORGEO

Syntymäaika: 2014-2015
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Romaniassa
Kokoarvio:

 

2.2.2016 
Romaniassa, Rosiori de Veden kunnallisella koiratarhalla elää satoja koiria. Kulkurit ovat käynnistäneet tarhalle jatkuvan massasterilointi- ja avustusprojektin, jonka myötä kaupungin kodittomien koirien määrään pystytään vaikuttamaan. Muutamia koiria valikoituu myös Kulkurien adoptio-ohjelmaan.

Yksi onnekas on kodinetsijä on Georgeo. Tämä pikkuinen poika oli innokas tekemään tuttavuutta kanssamme ja saimmekin nauttia ystävällisen ja kiltin Georgeon niin valloittavasta olemuksesta. Georgeo käyttäytyi rauhallisesti, vaikka olikin hyvin innoissaan ihmisistä ympärillään ja  silitykset olivatkin kaikista parasta. Georgeo yhtyi tarhalla muiden koirien haukuntaan, muutoin ei kuultu haukkuvan. Viereisen kopin iso uroskoira ei aiheuttanut Georgeossa mitään reaktioita, vaikka nenä koskettivat, joten ainakaan kaikki uroskoirat eivät ole Georgeon mielestä uhkia.

Pienenpieni poika on noin 30 cm ja paino noin 10 kg

12.2.2016
Video Georgeosta lisätty

22.2.2016
Ihania uutisia, Georgeo on varattu ikiomaan kotiin.

28.3.2016
Georgeo saapui Suomeen ja kotiin.

************************************************************************************************************

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Georgeo saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Georgeo on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Stina Nurmikoski

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: