Päivitetty 27.06.2019

Kotia etsivä koira: GEORGIA


Syntymäaika: 8/2018
Sukupuoli: narttu
Sijainti: Romaniassa (Carpe)
steriloitu

 

Perustiedot ja taustat
25.06.2019
Doina Vella on Kulkurien pitkäaikainen luottoyhteistyökumppani sterilointien saralla (https://kulkurit.fi/steriloinnit/yhteistyokumppanit/doina-vella/). Romaniassa tehdään paljon sterilointeja myös kodittomille koirille periaatteella catch-spay-release, mutta Georgia oli Doinan mielestä niin herttainen ja ihmisrakas, että Doina päätti pitää koiran. Koska hänellä itsellään ei ollut paikkaa sille, Georgia päätyi Carpen tarhalle.  Carpe on romanialaisen eläinsuojelija Carmen Mandescun perustama yhdistys ja lähellä Bukarestia sijaitsee myös Carpen tarha. Carmen Mandescu on aiemmin toiminut Asociatia A Doua Sansan toisena perustajajäsenenä Glinan tarhalla, jonka kanssa myös Kulkureilla oli yhteistyötä vuodesta 2012 lähtien. Carpen tarha on ollut Carmenin ja Rescueyhdistys Kulkurit ry:n yhteinen projekti. Koirien lisäksi Carpen tarhalla elää suomalainen valokuvaaja ja Kulkurien vapaaehtoistyöntekijä Veera Nuri. Veera huolehtii tarhalla olevien noin 90 koiran, muutaman kissan sekä Carpestiina sian päivittäisestä hoidosta ja samalla pyörittää tarhan arkea.

Ikäisekseen Georgia on jopa rauhallinen, joskin yli kolmenkymmenen asteen helle saattoi tapaamispäivänä vaikuttaa sen vireystasoon. Sen nuoret ja tylsistyneet hampaat etsivät epätoivoisesti jotain jyrsittävää ja siihen tarkoitukseen kelpaa paremman puutteessa myös ihmiskäsi. Kun se pääsee omaan kotiin ja saa hampailleen oikeita töitä, tapa jäännee pois. Georgia rakastaa olla lähellä ihmistä ja kun se saa nauttia rapsutuksista, se rentoutuu ja nauttii olotilastaan. Se pyrkii lähelle ja hukuttaa kohteensa ilahtuneisiin suudelmiin, joten kodin tulee varautua vastaanottamaan monta kertaa päivässä Georgian ylitsevuotavat rakkaudentunnustukset. Sen vilpitön kiintymys ihmistä kohtaan on otettava huomioon, kun sen kanssa aloitetaan yksinoloharjoittelut, jottei sille kehity eroahdistus. Se ei kuitenkaan jää vinkumaan ihmisen perään tämän poistuessa sen häkistä. On myös muistettava, että Georgia on kuitenkin vielä pentu ja siten tarvitsee paljon tekemistä ja nenätöitä ollakseen onnellinen, joten pelkästään sohvakaveriksi siitä ei missään nimessä ole.  Neiti asuu sitä vanhemman uroksen kanssa ja ne tulevat keskenään mainiosti toimeen. Herttainen Georgia saattaisi sopia myös tietyin edellytyksin lapsiperheesen, kunhan koti ymmärtää, että Georgian suuhun saattaa joutua myös lasten lempilelut, kännykät tai sormet. Kun Georgia nostetaan syliin, jotta sen hampaita voidaan tarkastella, se jännittyy, mutta samantien, kun se lasketaan maahan, se palautuu ja nousee Carpella asuvaa suomalaista Veera Nuria vasten ja pyytää, suorastaan vaatii herttaisella pentumaisella tavalla huomiota. Hampaiden tsekkauksen yhteydessä käy ilmi, että sen oikea yläkulmahammas on lohjennut ja tämä olisi hyvä käydä Suomessa tarkistuttamassa, ettei se aiheuta ongelmia myöhemmin. Georgia ei ole tavannut kissoja ja tarhalla sen ei kuultu haukkuvan, mutta käytös voi toki muuttua kotiutumisen yhteydessä.
Ihana Georgia painaa arvion mukaan noin 8kg ja säkäkorkeutta sillä on noin 42 cm. Neiti on hyvin sirorakenteinen ja on  tällä hetkellä hyvin laihassa kunnossa.
25.06.2019
Georgia on lisätty adoptio-ohjelmaan.

_____________________________________________________________________________________________________________________________________

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Georgia saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Georgia on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Georgian yhteyshenkilö on Sarianna Syrjä.

 

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa