Kodin saanut koira: LARRY (ent. GHEORGHE)

Syntymäaika: 2015
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Romaniassa (Happy Dogs Moreni)
Kokoarvio:

 

 

Perustiedot
11.9.2019
Anda Popescu on kodittomien eläinten hyväksi ammatikseenkin työtä tekevä nuori nainen. Morenissa, noin 1,5 tunnin ajomatkan päässä Bukarestista sijaitsee hänen johtamansa Happy Dogs Moreni-löytökoiratarha. Tarhalla asustaa tällä hetkellä noin 100 koiraa, joiden olot ovat moniin muihin yksityisiinkin tarhoihin verrattuna varsin hyvät. Koirat pääsevät päivittäin ulkoilemaan vapaana tarhan ulkoilupihalle, jossa ne saavat rentoutua, haistella ja leikkiä. Tarhan koirat asuttavat pääosin häkkejään yksin, ja niistä huolehtii kaksi palkattua työntekijää sekä tarhalla käyvät vapaaehtoiset, Anda itse mukaan lukien. Kaikkia koiria on mahdollisuus testata kissojen ja lasten kanssa.

Gheorghe on aiemmin elänyt kadulla, mutta Morenin työntekijät poimivat sen turvaan kun alueen isompien koirien kiusaaminen alkoi käydä kovin rajuksi. Kulkurien aktiivien vieraillessa tarhalla ei Gheroghea voinut olla huomaamatta, koska se ei meinannut pysyä innostukseltaan nahoissaan kun vierailijat tulivat sen kohdalle. Gheorghe rakastaa ihmisiä ja toivotti vieraat tervetulleeksi häkkiinsä, mutta se ei kuitenkaan se enempiä riehunut, vaan oli häkissään rauhallinen ja kohtelias. Myös ulkona tämä pötkylä mieluiten nuuskuttelee ympäriinsä eikä häslännyt turhia. Gheorghe haukkuu hieman muiden koirien mukana, mutta muuten se on todella hiljainen. Poitsu tulee hienosti toimeen muiden koirien kanssa, myös isojen koirien, taustastaan huolimatta.

Korkeutta pötkylällä on noin 35-40 cm ja painoa  16,7 kg.

Näin Gheorghesta, uudelta nimeltään Larrysta kirjoitettiin viime vuonna, kun se pääsi adoptio-ohjelmaamme Romanian koiratarhalta. Sittemmin Larryn tie on vienyt Suomeen omistetuksi koiraksi, mutta raskain sydämin joutuu nykyinen koti tästä pienestä herrasmiehestä luopumaan. Larry Palaa siis kotia etsiväksi koiraksi, ja sitä on mahdollista päästä tapaamaan sovitusti Lohjalle, missä se on tällä hetkellä kotihoidossa.  Larry on ollut kodissaan leppoisa, rauhallinen ja hyväntuulinen pikkumies, jolla on paljon koira- sekä ihmiskavereita.  Larryn ensimmäisessä kodissa ilmeni kuitenkin yksinoloon liittyvää ahdistusta ja koiran stressitasoja ei saatu toivotulla tavalla laskemaan.  Kotihoitoon siirryttyä ei yksinolo-ongelmia ole toistaiseksi ilmennyt ja Larry on toistaiseksi ollut hoitopaikassaan varsin ongelmaton, iloinen veijari. On kuitenkin mahdollista, että ympäristön muuttuessa, voi vanha käytös nousta hetkellisesti taas pintaan. Kotihoitaja kuvailee Larrya helpoksi, iloiseksi ja lupsakaksi koirapojaksi, joka soveltuu monenlaiseen menoon ja ympäristöön. Larry tulee pääsääntöisesti toimeen muiden koirien kanssa, kunhan toinen koira ei kovasti provosoi. Myös kaikenlaisten ihmisten kanssa Larry viihtyy. Minkäänlaista ääniherkkyyttä ei ole kotihoitopaikassa ilmennyt, eikä Larry ole ollut kovista äänistä moksiskaan.

Päivitykset

27.11.2019

Larry matkusti viikko sitten omaan kotiinsa ja uusi elämä on lähtenyt käyntiin oikein mallikkaasti. Kaikkea hyvää Larrylle ja perheelle.

12.11.2019

Larry on varattu omaan kotiinsa, jonne se pääsee pian muuttamaan.

29.10.2019

Larry on herättänyt runsaasti kiinnostusta, eikä siitä oteta tällä hetkellä enempää kyselyjä vastaan.

17.10.2019

Pikkumies Larry jatkaa eloaan kotihoidossa. On suorastaan ihme, ettei omaa kotia ole vielä löytynyt, sillä Larry on uskomaton reipas ja mutkaton koirapoika. Ainoastaan hihnassa satunnainen haukkuminen toisille koirille on kehityskohta, jonka kotihoitaja tuo esiin. Muuten Larryn käytös on ongelmatonta ja Larry on sujahtanut perheen arkeen moitteettomasti. Perheen isomman uroskoiran kanssa Larry jopa jakaa nykyisin petinsä ja kaverukset ottavat yhdessä päiväunia. Vierailta koirilta voi Larry vahtia omia lelujaan tai petiään, mutta mikään riidanhaastaja ei Larry ole, vaan ennemmin väistää. Larry on alkanut enenevissä määrin leikkiä leluillaan ja onkin innostunut viime aikoina pehmoleluista. Ulkona liikkuvat eläimet, kuten hiiret ja myyrät saavat Larryn vietit heräämään ja se loikkiikin pihalla hiirten perässä lehtikasoihin. Larrya ei tästä syystä luovuteta ensisijaisesti kotiin, jossa on jyrsijöitä tai kissoja. Lisätty suloiselle Larrylle uusia kuvia.

3.10.2019

Larry jatkaa elämäänsä kotihoidossa ja elämä siellä sujuukin oikein mallikkaasti. Larry nauttii kovasti koiraseurasta ja tulevassa kodissa olisikin hyvä olla koirakaveri Larrylla. Larry nukkuu työpäivien ajan rauhassa sohvalla, eikä minkäänlaista eroahdistusta ole tällä hetkellä ilmennyt. Larry viettää työpäivät pääsääntöisesti toisen koiran kanssa, mutta kotihoitaja on jättänyt Larrya myös  ihanyksin kotiin, eikä tämä aiheuttanut minkäänlaisia ongelmia. Larry haukkuu hihnassa jonkin verran isoille koirille, mutta vapaana on kaikkien kaveri. Hihnakäytöstä työstetään aktiivisesti, muutenhan se onkin jo erinomaista. Larry kävi myös eläinlääkärissä ja käyttäytyi reissulla moitteettomasti. Lisätty uusia videoita Larrylle.

17.9.2019

Larry on siirtynyt kotihoitoon Lohjalle, josta se jatkaa oman kodin etsintäänsä. Ensimmäisen vuorokauden aikana hoitopaikassa esiintyi levottomuutta, jollaista Larrylla oli ilmennyt myös kotioloissa. Tilanne kuitenkin rauhoittui nopeasti ja Larry on ollut varsin rauhallinen ja rento jo useamman päivän hoitopaikassaan. Kotihoitajan oma koira, vanhempi uros on Larrylle mukava kaveri ja Larry haastaakin tätä leikkimään kanssaan takapihalla. Tulevassa kodissa voisikin olla koirakaveri odottamassa. Kotihoitaja kehuu Larryn hihnakäytöstä erinomaiseksi, satunnaisia haukahteluja isoille koirille lukuunottamatta. Larry ei kisko hihnassa ja kuuntelee hienosti ihmistä. Yksinoloa on alettu harjoittelemaan kotihoitopaikassa järjestelmällisesti ja toistaiseksi ei yksinolo ole tuottanut minkäänlaisia ongelmia. Larrylla on toki koirakaveri seuranaan ja voi olla, että toisen koiran läsnäolo rauhoittaa Larrya. Toistaiseksi ihmisen lähdettyä Larry on jatkanut uniaan sohvalla.

11.9.2019

Larry (ent. Gheorghe) palaa kotia etsiviin koiriin. Nykyinen koti kertoo Larrysta seuraavasti:

Larry on rauhallinen koira, joka osaa kyllä innostuakin, mutta ei häsellä turhia. Larry on toistaiseksi  tykännyt kaikista tapaamistaan ihmisistä, eikä se ole lainkaan arka ihmisiä kohtaan. Larry on tavannut niin naisia, miehiä, kuin lapsiakin, eikä kenenkään kanssa ole ollut mitään ongelmia. Isoja koiria Larry pelkää ja hihnassa saattaa haukkua näille. Larrylla on kuitenkin myös isoja koirakavereita ja Larrya huomattavasti kookkaampi australianpaimenkoira onkin sen yksi parhaista kavereista. Isotkaan koirat eivät siis ole mahdottomuus, mutta tutustumiseen tulee varata aikaa ja tilaa on syytä pystyä rajaamaan esimerkiksi koiraportilla. Pienten tai oman kokoisten koirien kanssa ei ole ollut koskaan minkäänlaisia ongelmia. Larryn kotona on käynyt useampia koiravieraita, eikä Larry tunnu olevan tarkka resursseistaan tai vahdi toisilta koirilta omaa reviiriään. Kun koko perhe on kotona, Larry pääsääntöisesti pötköttelee sohvalla tai sängyssä. Se mielellään kömpii myös kainaloon nukkumaan ja nauttimaan rapsutuksista. Kun Larry jää yksin, se käy levottomaksi ja läähättää sekä kulkee edestakaisin ja usein syö ovenkarmia tai koiraporttia. Yksinolo sujui jo hyvin, mutta joitain viikkoja takaperin Larry saikähti kovaa pamausta yksinollessaan, jonka jälkeen ongelmat alkoivat uudelleen.

Larry kävelee remmissä kauniisti ja on tottunut liikumaan vilkkaillakin alueilla. Ainoastaan isot koirat voivat joskus aiheuttaa reaktion, mutta jos ihminen ennakoi, on tämäkin vältettävissä. Larry on syönyt sekä kuivanappulaa, että raakaruokaa ja kaikki ruoka on maistunut tähän asti. Vatsaongelmia tai allergioita ei ole ilmennyt. Kissoja ja pieneläimiä Larry jahtaisi, joten näitä ei tulevassa kodissa mielellään olisi, tai ainakin eristysmahdollisuuksien täytyy olla hyvät ja turvalliset. Larry ei välttämättä sovellu ensimmäiseksi koiraksi, vaan kotiin, jolla on ennestään kokemusta eroahdistuksen hoitamisesta. Tällä hetkellä Larryn stressitasot ovst korkealla, joten kehitykselle tulee antaa aikaa ja koiran tulisi uudessa kodissa saada rauhassa laskea stressitasoja alas. Larry on asunut kaksikielisessä kodissa ja ymmärtää sanoja sekä suomeksi, että englanniksi.

2.3.2019

Ihana Gheorghe tassutteli tänään ensiaskeleet Suomessa oman perheensä vierellä.

 

22.1.2019

Gheorghen korvaan kantautuu pian iloisia uutisia, sillä se on varattu omaan kotiinsa Suomeen!

9.10.2018
Gheorghe aloitti kodinetsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa.

 

_____________________________________________________________________________________________

 

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Gheorghe saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Gheorghe on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Nina Ehrström

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: