Kodin saanut koira: GLORYA (Madelinen pennut)

Syntymäaika: 7/2018
Sukupuoli: narttu
ei steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Luiza Mandru)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta

30.11.2018

Romaniassa, Gradistean kylässä asuva hyväsydäminen ja loputtoman ahkera tahtonainen, Luiza Mandru on Rescueyhdistys Kulkurit ry:n pitkäaikainen yksityinen yhteistyötaho. Luiza ja hänen aviomiehensä pitävät omistamassaan omakotitalossa noin 50 koiraa ja 20 kissaa kerrallaan, joista noin puolet ovat yleensä pentuja ja puolet aikuisia. Madelinesta Luiza kuuli hyväsydämiseltä naiselta, joka oli huolissaan lähistöllä majailevasta luurangonlaihasta koirasta, joka oli juuri synnyttänyt pennut.  Pennut olisivat tuskin ilman Luizan apua selvinneet kovinkaan kauaa, joten Luiza otti turvaan sekä emon, että pennut. Valitettavasti pentueesta kaikki muut, paitsi yksi narttupentu sairastuivat parvoon ja kuudesta sairastuneesta pennusta kolme menehtyi. Kolme pientä taistelijaa kuitenkin selviytyivät ja ovat nyt kasvaneet ja vahvistuneet siinä määrin, että voivat aloittaa oman kodin etsinnän.

Glorya on pennuista ainoa, joka välttyi parvovirukselta. Se asuukin siksi erossa veljistään, yhdessä äitinsä Madelinen kanssa. Veljien tervehdyttyä Luiza yritti yhdistää Gloryan ja Madelinen samaan aitaukseen urospentujen kanssa. Madeline ei kuitenkaan enää tuntunut tunnistavan urospentuja, ja se puolusti Gloryaa niiltä. Gloryalla ja Madeline-äidillä onkin lämpimät välit keskenään, ne leikkivät yhdessä ja jakavat ruuan sekä nukkumapaikan sulassa sovussa. Glorya on urospentuja pienempi ja ulkoisesti hyvin paljon emonsa näköinen. Tavatessamme Gloryan se alkuun jännitti hieman ihmisiä ja lähtikin äitinsä tavoin haistelemaan pihan tuoksuja. Pian se rohkeni meitä tervehtimään ja tykkäsikin kovasti nameista ja raputuksista. Glorya on vilkas pentu ja tavattaessakin se lähti juoksemaan spurtteja pitkin pihamaata, eikä pysynyt paikoillaan muutamaa sekuntia kauemmin. Se kiipeili, ryömi, loikki ja pyöri pitkin pihamaata ja Luiza kertoikin sen olevan äärimmäisen vaikea valokuvattava, sillä se ei ole koskaan paikoillaan. Tulevan kodin tuleekin varautua siihen, että Gloryasta ei pelkäksi sohvaperunaksi ole. Gloryan rotuperimän vuoksi se tullaan veljiensä tavoin luovuttamaan ainoastaan kotiin, jossa on ennestään tuntemusta tämän tyyppisistä koirista.

Glorya on nyt noin neljän kuukauden ikäinen ja painoa sillä on nyt arviolta vajaa 10kg. Glorya kasvanee keskikokoiseksi koiraksi.

Päivitykset

13.4.2019

Glorya tassutteli ensimmäiset askeleet Suomen maan kamaralla oman perheensä vierellä.

29.3.2019

Glorya ei vielä tiedä, kuinka sen elämä pian muuttuu. Se on nimittäin tänään varattu omaan kotiinsa Suomeen.<3

30.11.2018

Glorya aloitti kodin etsimisen Kulkureiden adoptio-ohjelmassa.

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Mikäli Glorya tulee Suomeen steriloimattomana nuoren iän vuoksi, tuleva koti sitoutuu steriloimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu halutessanne steriloinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen (varaajaan) ennen sterilointia

Gloryan rotuperimästä johtuen sen kotiehdokkaiden haastattelut tullaan suorittamaan kahden henkilön toimesta ja lisäksi kotiehdokkaille voidaan tehdä kotikäynti ennen koiran varausta.

Glorya saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Glorya on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:  Nina Ehrström

https://www.facebook.com/azimis/videos/10215988019510762/

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: